Koti Uutisia Kotimaa Laittomat tunkeutujat aloittivat “nälkälakon” säilöönottokeskuksessa

Laittomat tunkeutujat aloittivat “nälkälakon” säilöönottokeskuksessa

3

Kymmenen Joutsenon säilöönottokeskukseen sijoitettua laitonta siirtolaista aloitti maanantaina “nälkälakon” vaatien “vapauttamistaan”. Tiistaina jo kolme lakkoilijaa nähtiin kuitenkin jälleen ruokajonossa yksikön apulaisjohtajan mukaan.

Lakkoilijoiden mukaan laittomasti Suomessa olevia tunkeutujia ei tarvitse pitää säilössä, koska kaikkien liikkuvuutta joka tapauksessa rajoitetaan koronaviruksen vuoksi. Tunkeutujat vakuuttelivat medialle, etteivät he piiloutuisi Suomen viranomaisilta, vaikka heidän annettaisiin kulkea oman mielensä mukaan säilöönottorakennuksen ulkopuolella.

Osa tunkeutujista on otettu säilöön siksi, ettei heidän henkilöllisyyttään ole kyetty vahvistamaan. Osa on lukittu rakennukseen puolestaan siksi, että heidän epäillään syyllistyvän rikoksiin, jos heidät vapautetaan.

Yleisradion mukaan Ruotsissa PolPo (poliittinen poliisi) on jo ryhtynyt suunnittelemaan paikallisten säilöönottokeskusten asukkaiden “vapauttamista”. Ruotsin PolPo perustelee suunnitelmaa sillä, ettei asukkaita voida pakkopalauttaa, koska Afganistanin kaltaisissa maissa nämä eivät saisi tarpeeksi hyvää hoitoa mahdollisiin koronatartuntoihin.

Lähde: Yle

3 KOMMENTIT

  1. Höh, olisivat nyt syömättä niin riittäisi suomalaisille enemmän ruokaa. Itseensä ahtavat riisiä, perunaa, pihaa ja pastaa niinkuin aikoinaan otskossa mainostetiin. Ja hoitokodeissa suomalaiset saavat kiisseliä ja perunasoppaa, ne kun ovat ne halvimmat ruuat “nollaenergioilla”.

    Nuokin voisi tehdä palveluksen maapallolle ja kuolla pois niin luonto kiittäisi.

  2. Ai nyt keksittiin uusi tekosyy, miksei matuja voida palauttaa: “matuja ei voida pakkopalauttaa, koska Afganistanin kaltaisissa maissa nämä eivät saisi tarpeeksi hyvää hoitoa mahdollisiin koronatartuntoihin.” Seuraavien vuosien aikana meidän yhteiskuntamme tulee todella muuttumaan ja tämä oman kansan kurittaminen lopetetaan!

  3. “Tarpeeksi hyvää hoitoa” tarkoittanee sitä, että menevät kantaruotsalaisten edelle siinäkin asiassa.

Comments are closed.