Koti Kolumni Lainsuojattomat

Lainsuojattomat

3

Aktiivisina kansallismielisinä olemme lainsuojattomia Euroopassa – me emme nauti yhteiskunnan takaamaa lain suojaa. Tämä näkyy kolmella tapaa. Ajattelutavastamme, arvomaailmastamme ja poliittisista linjauksistamme on tehty joka suunnasta tarkasteltuna vähintäänkin yhteiskunnallisesti tuomittavaa ja monilta osin laitonta. Toiseksi, mikään verbaalinen hyökkäys meitä kohtaan ei ole samalla tavalla laitonta. Kolmanneksi, meitä kohtaan tehtyjä rikoksia ei tutkita, saati rangaista, jos motiivi on poliittinen. Tämän olen joutunut useasti toteamaan. Itse asiassa nämä pätevät jokaiseen valtaväestöön kuuluvaan henkilöön, kun vastapuoli on vähemmistöryhmiin luokiteltu.

Kansallismielinen voi poliittisen kantansa vuoksi menettää työpaikkansa, asuntonsa ja harrastusmahdollisuutensa. Häneltä voidaan evätä osallistuminen urheilukilpailuihin, tai yhteisön tarjoamat palvelut. Tämä on poliittista vainoa, joka kuuluu YK:n ihmisoikeuksissa kohdan poikkeukset alle.

Etelä- ja Keski-Euroopassa viruu vankiloissa useita ajatusrikoksista tuomittuja poliittisia vankeja, jotka monissa tapauksissa ovat vain tuoneet julkisuuteen uusia todisteita historian kulusta. Itävallassa voit saada tuomioksi jopa kaksikymmentä vuotta vankeutta totuuden kertomisesta. Uusin tapaus on Gottfried Küssel, joka tuomittiin juuri yhdeksän vuoden tuomioon nettisivun ylläpitämisestä. Mutta tämähän on ollut tuttu käytäntö jo vuosikymmenten ajan.

Ruotsi on edelläkävijämaa Suomeen nähden tässäkin asiassa. Jopa pääministeri Fredrik Reinfeldt (joka itsekin kuuluu etniseen vähemmistöön) on julkisuudessa julistanut kansallismieliset vapaaksi riistaksi, johon lakia sovelletaan eri tavalla. Ruotsissa jopa luodaan uusia etnisiä ryhmiä, jotta saataisiin tuomioita patriooteille. Esimerkkinä on Emil Hagbergin oikeudenkäynti, jossa rahoitusjuutalaisesta (finansjuden) tuli oma alalajinsa juutalaiselle rodulle. Poliisi Ruotsissa toimii molempia osapuolia hyödyttävässä yhteistyössä äärivasemmiston kanssa ja jopa päättää, missä vaiheessa kansallismielisten mielenosoitusta anarkistit hyökkäävät keskeyttääkseen mielenilmauksen.

Toissa viikolla 45 minuuttia -ohjelman haastattelema tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio vahvisti näkemyksiäni. Hänen mukaansa voidaan lähtökohtaisesti olettaa, että Vastarintaliikkeen jäsenien tietoja paljastava sivu toimii paljastettavien luvalla. Saattaa olla, ettei Aarnio puolusta moista terroria, ehkä häntä ei vain kiinnosta. Joka tapauksessa väärä henkilö tehtävään.

Aihetta sivuten Suomessa halutaan tiukentaa terrorismilakeja. Koulutuksen vastaanottaminen terrorismiaikeissa aiotaan kieltää. Kuka määrittelee ensinnäkin sen, mikä on terrorismia, ja toiseksi sen, mitkä kenenkin tarkoitusperät ovat hänen kemianopinnoissaan tai kamppailuharjoituksissaan? Terrorismilait ovat yhtä mielivaltaisia ja tulkinnanvaraisia kuin viha- ja ajatusrikoslaitkin. Niitä voidaan helposti soveltaa tarpeen mukaan koskemaan mitä halutaan.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin johtama työryhmä sai valmiiksi raporttinsa rangaistavan vihapuheen levittämisestä Internetissä. Asiantuntijalausuntonsa antoivat muun muassa Seta ry, Piraattipuolue, Exit ja vähemmistövaltuutetun toimisto. Raportissa kerrottiin sekavan ylevästi: “Sen, minkä ihmis- ja perusoikeus sallivat, ei rikoslailla saa kieltää.” Suomen perustuslaki ja YK:n yleissopimus sallivat kaikenlaisen tiedon käsittelemisen, myös loukkaavat puheet sekä tietynlaisen liioittelun ja provokaation. Tämän raportti – ja rikoslain tulkinta oikeudessa – kuitenkin kumoaa. Raportissa annettiin useaan otteeseen olettaa, että kansallissosialismi aatteena on vihapuheen äärioikeaa laitaa, eikä sillä ole lain suomaa suojaa. Lisäksi kaikenlaiset valtaväestöön kuulumattomien vastaiset kommentit voidaan luokitella vihapuheeksi. Kaikkea, mitä sanot, voidaan toisin sanoen käyttää sinua vastaan oikeudessa, maksimirangaistuksen ollessa neljä vuotta vankeutta. Lain soveltaminen toisinpäin ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista. Hyvä Illman, mitä seuraavaksi?

 

Janne Ahokas

3 KOMMENTIT

  1. On pöyristyttävää kuinka kiero “oikeusjärjestelmämme” arvopohja on. Toivottavasti nykyinen valtaeliitti syöstään virastaan ennemmin kuin myöhemmin.

  2. Ajatuksia herättävä kirjoitus. Tällainen tulkinnanvaraisuus ja puolueellisuus ei kuulu länsimaiseen oikeusjärjestelmään, eikä oikeussaleihin kuulu moinen subjektiivinen ja epäpätevä lähtökohta.

Comments are closed.