Koti Artikkelit Lähi-idän mosaiikki

Lähi-idän mosaiikki

5

Useiden mielestä tilanne Lähi-idässä on vähintään monimutkainen alueelle ominaisten etnisten ryhmien, uskontosuuntausten ja eri valtablokkien värittämänä. Tässä Nordfrontin artikkelissa pyritään selventämään ja tiivistämään tilanne yhdellä maailman tärkeimmistä geopoliittisista alueista.

Hizbollah.

Kaksi Lähi-idän mahtavinta muslimivaltiota ovat Iran ja Saudi-Arabia. Saudi-Arabia on etnisesti enemmistöltään arabimaa, kun taas Iran on sekoitus persialaisia (60 prosenttia), minkä jälkeen seuraavaksi suurimmat etniset ryhmät ovat azerit (15 prosenttia) ja kurdit (10 prosenttia). Iranin väestö on 90–95-prosenttisesti shiiamuslimeja, kun taas Saudi-Arabian on 75–90-prosenttisesti sunneja.

Shiiat eroavat sunneista useilla uskonopin alueilla, alkaen historiallisesti kahtiajakokysymyksessä siitä, kuka olisi profeetta Muhammedin seuraaja. Yleisesti eroavaisuudet voivat ulkopuolisesta tuntua vaikeaselkoisilta ja epäolennaisilta, minkä vuoksi emme uppoudu aiheeseen sen enempää nyt muutoin kuin toteamalla, että shiia- tai sunniryhmään kuuluvuus on tärkeä ja rehevä kasvualusta muslimimaailman konflikteille.
 

Saudi-Arabia

Saudi-Arabia on pitkään nähnyt itsensä islamilaisen maailman johtajana. Sekä Mekka – jossa pyhä Kaba-rakennus sijaitsee – että Medina, profeetta Muhammedin hautapaikka, sijaitsevat maassa. Maata hallitsee sunni-islamin äärimuoto wahhabismi. Viime vuosikymmenten aikana Saudi-Arabia on työskennellyt kovasti levittääkseen wahhabismia maailmalle, mukaan luettuna Eurooppaan, vahvistaakseen asemaansa muslimien keskuudessa. Esimerkiksi pahamaineinen terroriryhmä Isis on äärisunnilainen, ja sen tulkinta islamista on samankaltainen Saudi-Arabian kanssa. Hillary Clintonin yksityisten sähköpostien mukaan Saudi-Arabia on jopa rahoittanut Isisiä. Maan noin 30 miljoonaa asukasta elävät absoluuttisessa monarkiassa, jota johtaa Saud-kuningashuone. Sen korkein edustaja ei nykyisin ole enää ikääntynyt kuningas Salman vaan 32-vuotias kruununprinssi Mohammed bin Salman, jonka valta on lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana.

Eräs tärkeimmistä Saudi-Arabian liittolaisista on Yhdysvallat, jonka presidentti Donald Trump teki ensimmäisen vierailunsa maahan toukokuussa 2017. Tälloin molemmat osapuolet solmivat 100 miljardin dollarin arvoisen asesopimuksen. Huomattavaa tässä on myös se, että Yhdysvallat tässä tapauksessa piti merkityksettömänä ”demokratian ja ihmisoikeuksien” puuttumista Saudi-Arabiassa, vaikka se onkin erittäin tärkeä aihe, kun kyse on sionisminvastaisista maista, kuten Irak ja Syyria.

Maan toinen tärkeä liittolainen onkin, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, Israel. Saudi-Arabia, muiden muslimimaiden tapaan, ei ole edes tunnustanut Israelin valtiota. Siitä huolimatta viime aikoina on tullut julki tietoja näiden maiden vahvistuneista siteistä. Eräs Israelin ministereistä on esimerkiksi sanonut, että Tel Aviv on yhteistyössä arabimaailman ”maltillisen osan” (muun muassa ääri-islamistisen Saudi-Arabian) kanssa tarkoituksenaan estää shiialaisen Iranin vallan lisääntymistä alueella. Israelin armeijan esimies Gadi Eisenkot on myös sanonut, että Israel on halukas vaihtamaan tiedustelutietoja Riyadhin kanssa työskennelläkseen Irania vastaan.

Mohammed bin Salman vahvisti valtaansa maassa viime syksynä pidättäessään ja jäädyttäessään varat useilta prinsseiltä, ministereiltä ja armeijan henkilökunnalta ”korruptiotutkinnan” nimissä. Hän on myös yrittänyt vähentää maan taloudellista riippuvuutta öljystä sekä löysentänyt wahhabismia esimerkiksi sallien naisten ajaa autoa. (Kuva: www.middleeasteye.net.)

Iran

Samaan aikaan kun Iranissa tapahtui vallankumous 1979, syrjäytettiin länsimaiden inspiroima demokraattinen hallinto ja se korvattiin uskonnollisemmalla poliittisella järjestelmällä; syntyi islamilainen tasavalta. Maata hallitsee pehmeämpi islamin muoto kuin Saudi-Arabiassa, vaikka iranilainen hallitusmuoto varmasti näyttääkin ”islamilaiselta” pohjoismaalaisissa silmissä. Iranissa on kuitenkin tietynlainen kansavalta parlamentaaristen vaalien kautta erona Saudi-Arabiaan. Maan korkein hengellinen johtaja on ajatollah Ali Khamenei, jolla on myös viimeinen sana kaikessa sotilaallisista kysymyksistä aina siihen, kuka voi olla presidenttiehdokkaana.

Iran on voimakkaasti Amerikan ja sionismin vastainen. Teheranin hallitus ei tunnusta Israelin valtion olemassaoloa ja maan liittolaisiin kuuluvat kaikkein vahvimmat arabien ja muslimien intressien puolustajat – samojen intressien, joita sionismi uhkaa. Iran on myös ollut isäntämaana historiarevisionistisille ”holokaustikonferensseille” sekä pysäyttänyt juutalaista valtaa ajavan liikkeen yritykset levittää valheita kansallissosialistisen Saksan historiasta. Uudenvuoden tienoilla maata ovat koetelleet väkivaltaiset protestit, jotka aluksi osoitettiin taloudellisia ongelmia vastaan, mutta jotka ovat sen jälkeen johtaneet puhtaasti hallituksenvastaisiin väkivaltaisiin hyökkäyksiin, jotka ovat kohdistuneet turvallisuusjoukkoihin ja hallintorakennuksiin.

USA on aikaisemmin tunnustanut avoimesti, että se ”työskentelee tukeakseen” Yhdysvaltojen sätkynukkeja, jotka aikovat vaihtaa Iranin hallinnon. Muun muassa Donald Trump ja Benjamin Netanjahu ovat avoimesti ja aggressiivisesti antaneet tukensa väkivaltaisuuksille. Useat korkeat Iranin edustajat, mukaan luettuna ajatollah Khamenei, ovat osoittaneet, että ulkomaiset vallat kuten Yhdysvallat, Israel ja Saudi-Arabia ovat väkivaltaisten protestien takana. Nämä protestit eivät kuitenkaan saaneet suurta kannatusta Iranissa – yhteensä vain noin 15 000 henkilöä Iranin 80 miljoonan ihmisen populaatiosta otti osaa protesteihin Iranin erityisjoukkojen vallankumouskaartin (Pasdaran) mukaan – minkä vuoksi kadut palautuivat taas pian rauhallisiksi. Huomattavasti enemmän ihmisiä otti osaa mielenosoituksiin islamilaisen tasavallan puolesta. Iranin kansan lisäksi sekä Venäjä että Kiina päättivät tukea nykyistä hallitusta ja ne kritisoivat länsimaista propagandaa sekä Iranin sisäpolitiikkaan sekaantumista. Täytynee kuitenkin olettaa, ettei kyseessä ollut viimeinen kerta, kun Israel, Yhdysvallat ja Saudi-Arabia yrittävät vaikuttaa hallinnon vaihtumiseen Iranissa, jonka he näkevät yhtenä pahimpana vihollisenaan.

Iranin ja Saudi-Arabian välinen geopoliittinen konflikti alkoi lisätä intensiteettiään Iranin vallankumouksen 1979 jälkeen ja on nykyään täydessä vauhdissa sijaissodan kautta alueella. Käsittelemme seuraavaksi Lähi-idän muita konflikteja, jotka tavalla tai toisella liittyvät Iranin ja Saudi-Arabian väliseen valtakamppailuun, ja viime kädessä vieläkin vaikutusvaltaisempiin liittolaisiin.

Syyria

Syyriaa hallitsee, kuten useimmat lukijat tietävät, Bašar al-Assad, joka vuonna 2000 seurasi isänsä Hafizin jalanjäljissä. Hafiz al-Assad oli toiminut presidenttinä vuodesta 1971. Assadin perhe kuuluu uskonnolliseen alaviittien vähemmistöön, joka erikoispiirteistään huolimatta yleensä sisällytetään shiiamuslimeihin. Alaviittejä/shiiamuslimeja arvellaan olevan noin 13 prosenttia maan 20 miljoonan suuruisesta väestöstä, joka on muutoin on enimmäkseen sunnimuslimeja. Etnisen arabienemmistön lisäksi väestöstä noin kymmenesosa on kurdeja.

Syyria on Iranin liittolainen ja voimakkaasti Israelin vastainen. Maa on edelleen muodollisesti sodassa juutalaisvaltion kanssa ja muun muassa tarjoaa ulkomaantoimistoja palestiinalaiselle Hamas-vastarintaliikkeelle.

Arabikevään jälkeen Syyriassa tapahtui väkivaltaisia yhteenottoja turvallisuusjoukkojen ja Assadin hallinnolle kriittisten, enimmäkseen sunnimuslimeista koostuneiden vastustajien kanssa. Sunnimielenosoittajat vaativat useita uudistuksia, joita Assad oli aiemmin luvannut mutta ei toteuttanut. Yhteenotot, kuten mainittiin, muuttuivat väkivaltaisiksi, ja satoja menehtyi molemmin puolin. Konfliktista kasvoi nopeasti sisällissota hallituksen ja erilaisten niin kutsuttujen kapinallisryhmien välillä. Syyriasta tuli pian vahva jihadistimagneetti radikaaleille islamisteille ympäri maailmaa.

Aluksi länsimainen media näki paljon vaivaa antaakseen vaikutelman, että ”kapinalliset” olivat käytännössä liberaalidemokraatteja länsimaalaisten tapaan, joiden piti tarttua aseisiin syrjäyttääkseen ”tyranni” Assad. Erityisesti Vapaan Syyrian armeija (FSA) esitettiin tässä valossa. Kun FSA noin vuonna 2013 alkoi menettää suuria osia asevoimistaan terroristijärjestöksi luokitellulle al-Nusran rintamalle – joka vastaa al-Qaidaa Syyriassa – menettivät länsimaisen valtamedian kertomukset lopunkin uskottavuuden. Brittiläisen The Guardian -lehden mukaan yksi syy siihen, miksi FSA menetti niin paljon vahvuuksiaan – mikä teki siitä käytännössä merkityksettömän sisällissodassa – oli al-Nusran rintaman ”islamilainen oppi.”

Viime vuosina on tullut vielä selvemmäksi, että taistelu on suhteellisen maallisen Assadin ja eri islamististen järjestöjen kuten Isisin välillä. Islamisteja ovat tukeneet lähinnä Persianlahden valtiot kärjessään Saudi-Arabia sekä sionistiset USA ja Israel. Syyrian hallitus on puolestaan saanut sotilaallista tukea sen ideologisilta ja uskonnollisilta liittolaisilta Iranilta ja Hizbollahilta, joka on Libanonin shiiamuslimien miliisi, sekä vuodesta 2015 Venäjältä, joka on antanut ilmatukea Assadin joukoille.

Venäläisjoukkojen levittämiä lentolehtisiä.

Hizbollahin, Iranin ja Venäjän tuen ansiosta Isis on nyt käytännössä murskattu Syyriassa. On kuitenkin yhä olemassa islamistien pienempiä ryhmiä, pääasiassa Idlibin maakunnassa, mutta useimmat uskovat, että sota on nyt pääosin ohi Assadin selvitessä voittajana. Esimerkiksi Vladimir Putin määräsi venäläisjoukot vetäytymään Syyriasta ja ilmoitti, että miljoonat maahanmuuttajat, jotka ovat lähteneet maasta sisällissodan aikana, voivat nyt palata uudelleen rakentamaan elämänsä ja kotinsa.

Vaikka Israel pitää kiinni jonkinlaisen islamistisen menestyksen toivosta Syyriassa, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat ovat siirtyneet eteenpäin. Saudi-Arabia yrittää hajottaa arabimaailman shiialohkoa yrittämällä eristää Hizbollahia Libanonissa, ja Yhdysvallat tukee Syyrian kurdeja. Yhdysvallat yrittää jakaa kahtia ja heikentää Syyriaa tukemalla Syyrian kurdivaltaisia SDF-joukkoja, ja ne ovat myös perustaneet useita sotilastukikohtia maassa. On syytä mainita, että Yhdysvallat on Syyriassa laittomasti siksi, etteivät YK tai Syyrian hallitus ole pyytäneet heitä paikalle tai ratifioineet niiden läsnäoloa. Päinvastoin, Syyria on toistuvasti pyytänyt YK:ta tekemään osansa torjuakseen Yhdysvaltojen toimintaa maassa.

Turkki, joka on myös mainittava, on hieman villi kortti tässä asiayhteydessä. Turkki alun perin kannatti islamisteja, mutta myöhemmin maa suuntautui yhä enemmän Irania ja Venäjää kohti. Muun muassa Venäjältä hankittiin maahan ilmatorjuntajärjestelmä S-400, mikä harmitti Turkin liittolaista Natoa. Syynä sille, miksi Turkki lähestyy Irania ja Venäjää, pidetään eniten Yhdysvaltojen antamaa tukea Syyrian kurdeille. Syyrian kurdien maantieteelliset valloitukset, heidän kartuttamansa julkisuus ja halu itsehallintoon voivat vaikuttaa myös naapurimaan Turkin kurdeihin, joiden kanssa turkkilaiset ovat riidelleet vuosikymmeniä.

Irak

Irakin väestöstä 75–80 prosenttia on arabeja, kun taas noin 15 prosenttia väestöstä on kurdeja, jotka ovatkin maan toiseksi suurin etninen ryhmä. Uskonnollinen shiiamuslimit on suurin ryhmä, joita on noin 55–60 prosenttia väestöstä. Noin 30–35 prosenttia väestöstä on sunnimuslimeja. Sionistien manipuloiman Irakin hyökkäyksen jälkeen vuonna 2003 Saddam Husseinin autoritaarinen hallitus syrjäytettiin, mikä muutti Irakin geopoliittista suuntautumista. Husseinin vallan alla – hän itse oli sunnimuslimi – maan shiiaenemmistöä ja kurdivähemmistöä kohdeltiin jossain määrin syrjivästi. Hän näki myös yhä uskonnollisemmaksi muuttuvan shiialaisen Iranin suurena vihollisena. Vuosina 1980–1988 esimerkiksi käytiin Iranin ja Irakin välinen sota, jossa arvellaan kuolleen noin miljoona henkeä.

Sen jälkeen kun Yhdysvallat murhasi Husseinin vuonna 2006, Irakin shiiamuslimit ovat muuttaneet kantojaan, esimerkiksi shiiojen hallitsemien miliisien kautta sateenvarjojärjestössä nimeltä Kansan mobilisointiyksiköt (PMU). Nämä miliisivoimat kasvoivat vauhdilla sen jälkeen kun Isis alkoi vuonna 2014 ottaa jalansijaa Irakissa, minkä johdosta shiiamuslimien johtaja ajatollah Ali al-Sistani kehotti irakilaisia tarttumaan niihin aseisiin, jotka maan armeija kauhuissaan laski maahan, kun näiden tuli taistella Isisiä vastaan. Taloudellista tukea PMU on saanut Iranilta, joka on myös osallistunut miliisijoukkojen koulutukseen. PMU on myös otettu osaksi Irakin armeijaa, sillä se on ollut olennainen osa Isisin poistamisessa Irakin alueelta.

Iranin tukemien miliisien lisääntyvä vaikutus Irakissa ei ole ollut Yhdysvaltojen mieleen. Esimerkiksi maan ulkoministeri Rex Tillerson on avoimesti vastustanut tätä. Irakin nykyinen shiiapääministeri Haider al-Abadi on kuitenkin ottanut vahvan kannan puolustaakseen miliisivoimia, joita hän on muun muassa kutsunut ”kansan toivoksi”. Nordfront on myös kirjoittanut aiemmin Irakin ulkoministerin ilmoituksesta, että ”Bagdad ei koskaan liity Iranin vastaiseen koalitioon”. Abadi on jopa, kuten Putin, pyytänyt irakilaispakolaisia Euroopassa palaamaan kotimaahansa jälleenrakentamaan maan.

Irakia koskien on myös mainittava tilanne maan kurdiväestön kanssa. Myös kurdit onnistuivat taistelemaan menestyksekkäästi Isisiä vastaan, ja samalla he onnistuivat valloittamaan laajemman alueen kuin mitä aiemmin hallinnollisesti autonominen Irakin Kurdistan oli. Tämän innoittamina Irakin kurdit päättivät äänestää olevansa riippumattomia Bagdadista, minkä viimeksi mainittu osapuoli julisti olevan perustuslain vastaista. Vain Israel – yksi kurdien harvoista ystävistä Yhdysvaltojen lisäksi – tuki kurdien pyrkimystä, joten nämä päättivät antaa periksi, kun Irakin armeija saapui alueelle. Irak halusi ottaa takaisin muun muassa tärkeimmät öljykentät, jotka kurdit olivat valloittaneet Isisiltä. Potentiaalinen suurkonflikti näyttää siis laantuneen, vaikka sionistien tukemien kurdien liikehdintä Irakissa, Syyriassa, Turkissa ja Iranissa tulee varmasti näkymään myös tulevaisuudessa.

Kurdien asuttamaa aluetta.

Libanon

Vaikka Libanon on etnisesti homogeeninen, uskonnollinen monimuotoisuus on suurempi: Libanonissa on 18 virallisesti tunnustettua uskonnollista suuntautumista. Jos ne yhdistetään yksinkertaistamiseksi, voi sanoa, että sekä shiiat että sunnit kumpikin muodostavat noin 27 prosenttia väestöstä, kun taas 40 prosenttia väestöstä kuuluu eri kristillisiin yhteisöihin. Nämä ryhmät taistelivat vuosina 1975–1990 mutkikkaassa ja monivaiheisessa sisällissodassa, jossa yli 100 000 kuoli ja johon sekä Syyria että Israel olivat sekaantuneet. Sisällissodan aikana 1980-luvun alussa muodostui poliittis-uskonnollinen ryhmittymä, jolla on nykyään suurin vaikutusvalta ja joka vaikuttaa voimakkaasti kaikissa Libanonia koskevissa asioissa: jo aiemmin mainittu shiialiike Hizbollah.

Iranin tukemana liike on muodostanut yhteiskunnallisen, poliittisen ja sotilaallisen siiven ja sitä kuvataan sanoin ”valtio valtiossa”. Hizbollahilla on suuresti vaikutusvaltaa Libanonissa shiiamuslimien keskuudessa, mutta se saa myös paljon tukea monelta kristityltä. Vaikka Hizbollah sai puolueena ”vain” 10 prosenttia äänistä viime vaaleissa, kutsui ruotsalaisen Nya Tider -sanomalehden arvostettu ulkomaantoimittaja Christer Eriksson Hizbollahia ”sotilaalliseksi ja siten poliittisesti merkittävimmäksi yksittäiseksi ryhmäksi Libanonissa”. Käytännössä Hizbollahia on ylistetty koko islamilaisessa maailmassa, jopa sunnien puolelta, sen jälkeen kun se torjui Israelin invaasion vuonna 2006. Israelin omissa kertomuksissa sodasta – joka maksoi noin 1 200 libanonilaisen ja 165 israelilaisen hengen – todettiin, että Israel joutui vetäytymään saavuttamatta mitään sen tavoitteista hyökkäyksessä.

Hizbollah taisteli menestyksekkäästi Persianlahden valtioiden, Israelin ja Yhdysvaltojen tukemia sunniterroristeja vastaan Syyriassa, mikä lujitti shiiojen Iranista, Syyriasta ja Irakista muodostuvaa voima-akselia. Tästä raivostuneena Arabiliitto – lukuun ottamatta Irakia ja Libanonia – päätti vuonna 2016 luokitella Hizbollahin ”terroristijärjestöksi”. Tätä aiemmin länsimaat Yhdysvallat ja EU kärjessä olivat julistaneet Hizbollah-liikkeen terroristiliikkeeksi (EU:ssa tämä pätee vain Hizbollahin asevoimiin).

Kuten on jo kirjoitettu edellä, Saudi-Arabia on yrittänyt eristää Hizbollahin Libanonissa vähentääkseen shiiamuslimien vaikutusvaltaa alueella. Tämä on tapahtunut esimerkiksi huijaamalla Libanonin sunnilainen pääministeri Saad Hariri Saudi-Arabiaan ja pakottamalla hänet eroamaan siellä salaperäisen sionistisen tekosyyn (”Iranin aggressio”) varjolla. Haririlla on myös Saudi-Arabian kansalaisuus ja johtuen Libanonin värikkäästä poliittisesta maisemasta hän joutui vastahakoisesti yhteistyöhön nykyään koalitiohallituksessa istuvan Hizbollahin poliittisen siiven kanssa. Toisin kuin Saudi-Arabian tavoite oli, Haririn tapaus johti suurempaan poliittiseen yhtenäisyyteen Libanonissa, jossa selvä enemmistö väestöstä arvosteli Saudi-Arabiaa, vastusti eroamista ja vaati Haririn paluuta Libanoniin. Kun tämä tapahtui, otti Hariri takaisin eronpyyntönsä ja häpeäkseen Mohammed bin Salman joutuu nyt löytämään uusia tapoja laajentaa omaa ja muiden sionistilakeijoiden valtaa.

Shiiojen valta-akseli.
Jemen.

Jemen

Jemen, joka on 44-prosenttisesti shiiamuslimeja ja 56 prosenttisesti sunnimuslimeja, isännöi vielä lisäkonflikteja sunnien ja shiiojen välillä. Taistelut voidaan nähdä osana Saudi-Arabian ja Iranin vastaikkainasettelua. Vuonna 2015 saudien johtama liittouma hyökkäsi Jemeniin johtajanaan Mohammed bin Salman yrittäen asettaa saudiystävällinen presidentti Abdrabuh Mansur Hadi uudelleen virkaansa. Tätä oli edeltänyt episodi, jossa shiiamuslimien huthikapinalliset olivat ottaneet vallan Hadilta 2014–2015 arabikevään jälkimainingeissa. Tämä oli tapahtunut entisen presidentin Ali Abdullah Salehin avulla – hänet Hadi oli puolestaan syrjäyttänyt presidentin virasta.

Monet ovat väittäneet huthikapinallisten saaneen sotilaallista tukea Iranilta, minkä molemmat osapuolet kiistävät. On kuitenkin selvää, että Iran tukee diplomaattisesti uskonkumppaneitaan, samoin kuin huthikapinalliset seuraavat antisionistista oppia. Tämä käy ilmi selvästi heidän hyvin tunnetusta iskulauseestaan: ”Allah on suuri, kuolema Yhdysvalloille, kuolema Israelille, kirous juutalaisille, voitto islamille.”

Viime vuoden joulukuussa Saleh päätti kuitenkin äkkiä kääntää takkia ja jättää huthikapinallisten kanssa tehdyn yhteistyön solmiakseen rauhan Saudi-Arabian kanssa. Tämä johti tilapäisesti lyhyeen mutta voimakkaaseen sisäiseen konfliktiin, jonka tuoksinnassa Saleh itse tapettiin, kun hän yritti paeta Jemenin pääkaupungista Sanaasta. Takinkääntö on johtanut pääkaupungin vahvempaan kontrolliin huthikapinallisten käsissä ja jossain määrin heikentyneeseen liittoon näiden ja jäljelle jääneiden Salehille uskollisten joukkojen kanssa.

Pyrkiessään saada Hadi uudelleen valtaan on saudijohtoinen sotilaallinen koalitio toistuvasti pommittanut siviilikohteita kuten häitä, hotelleja ja kouluja. Kaikkiaan konflikti sunnien koalition ja huthikapinallisten välillä on johtanut yli 10 000 ihmisen kuolemaan ja 40 000 haavoittumiseen, ja näistä suurin osa on siviilejä. Siinä määrin, mitä sodasta on kirjoitettu, on länsimaisessa mediassa keskitytty pääasiassa humanitaariseen kriisiin, joka nyt vallitsee Jemenissä, osittain Saudi-Arabian pakottaman täydellisen saarron vuoksi. Saarto oli tehty sen varjolla, että pyrkimyksenä olisi estää Irania tuomasta aseita maahan, mutta samalla on rajoitettu myös elintarvikkeiden ja lääkkeiden saatavuutta Jemenissä. YK:n mukaan 16 miljoonalla maan 28 miljoonasta asukkaasta ei ole puhdasta vettä saatavilla ja kaksi miljoonaa lasta kärsii akuutisti aliravitsemuksesta.

Loppusanat

Vaikka on selvää, että shiiamuslimimaat ja -liikkeet ovat useimmiten antiglobalistisia, antisionistisia ja ne haastavat uuden maailmanjärjestyksen, on edelleen paljon päällekkäisyyksiä. Esimerkiksi palestiinalaisten vastarintaliike Hamas, joka taistelee israelilaista miehitystä vastaan, on sunni-islamistinen, mutta sitä tukevat sekä Hizbollah että Iran. Tämä huolimatta siitä, että Syyrian sisällissodassa Hamas päätti vastustaa Assadia. Esimerkiksi Syyrian tapauksessa yksi tunnetuimmista Assadin kannattajista ja antisionisteista on sunni-islamilaisen YouTube-profiilin pitäjä ja bloggari Maram Suslin, joka tunnetaan SyrianGirl-nimellä.

Loppujen lopuksi on silti selvää, että edellä mainittu valtaansa lisäävä shiia-akseli on se, mitä sionistit ennen kaikkea pelkäävät. Se on valtablokki, joka vastustaa Israelin ylivaltaa Lähi-idässä sekä globalististen sijaissotaa alueella. On edelleen epäselvää, millaisia sotia, konflikteja, juonia ja liittoutumia tulee muodostumaan tulevaisuudessa. Selvää kuitenkin on, että konflikteja tulee puhkeamaan ja ne aiheuttavat vakavia seurauksia ei pelkästään alueen asukkaille vaan myös meille länsimaailmalle pakolaistulvan vuoksi.
 

Nordfront.se

5 KOMMENTIT

  1. Kiitokset tästä. 🙂

    Tosin yhden virheen voisin mainita:

    ”Samaan aikaan kun Iranissa tapahtui vallankumous 1979, syrjäytettiin länsimaiden inspiroima demokraattinen hallinto ja se korvattiin uskonnollisemmalla poliittisella järjestelmällä; syntyi islamilainen tasavalta.”

    Saahin Iran ei ollut minkäänlainen demokratia, mutta tosin kylläkin länsimaiden tukema.

    • En tiedä ko. hallinnosta mitään, mutta demokratian määritelmä on nykyään todella laaja; demokratia ei tarkoita melkein mitään enää. Esimerkiksi näitä Länsimaitakin kutsutaan demokratioiksi.

      Minusta demokratia voi olla vain kaupunkivaltio, jossa jokainen äänioikeutettu kansalainen osallistuu päätöksentekoon. Siis ts. demokratioita ei ole ollut vuosituhansiin.

  2. Nämä Saatanan sekasikiöt eivät edes osaa elää rauhassa.Ne ovat olleet toistensa ja muidenkin kurkuissa kiinni jeesuksen ajoista saakka.Noiden lutikoiden jätösten kaltaiset geenit ovat jo levinneet tännekin.Totaalinen vallankumous olisi oikeasti ainoa hirvittävä keino enää päästä poliitikoistamme ja niiden hyödyllisistä idiooteista että näistä heinäsirkka parvista eroon.Suomalaiset voi toistaiseksi liian paksusti mutta asiaa ”korjataan” paraikaa.Toivotonta!!!

  3. Lähi-itään rauhan saaminen vaatii enemmän kuin tarvitaan naisen logiikan ymmärtämiseen. Eli käytännössä mahdotonta. Eri heimot ja uskonto – ja ählämisuuntaukset ovat pätkineet päitä irti toisiltansa jokusen vuosituhannen ja meno senkun jatkuu samaan reippaaseen ja raikkaaseen tyyliin.

    Nyt kun sinne lomailemaan menneitä venäläisiä nuoria miehiä lähetellâän sinkkiarkuissa lentokonelasteittain kotiin toipumaan loman rasituksista samaan aikaan kun muut supervaltakandidaatit syytävät rahaa ja aseita jokseenkin jokaiselle joka tajuaa niitä pyytää, ei tilanne ole juurikaan selkiytynyt. Kuka on kenenkin kaveri ja keitä vastaan muistuttaa esiteinien seurusteluyrityksiä jatkuvasti vaihtuvine ”oo sää mun kaa”-juttuineen.

    Pillarilla sileäksi koko alue ja iso lentokenttä tilalle. Ja luonnonpuisto siihen viereen, sellainen jonne ei saa viedä aseita eikä arabeja. Eikä muitakaan uskonfanaatikkoja, vaik’ ois tähdessä sakaroita kuus’…

  4. Syyriasta kannattaa tiedostaa että se on Arabi-Nationalistimaa ja esim. maan armeija SAA Syrian Arab Army on 80% Sunnilainen eli eivät nämä jakolinjat aivan mene Shiia vs Sunni akselilla ja se riippuu siitä kuka näitä maita johtaa ja kaikkia muita arabimaita alueella paitsi vastarinta akselia johtaa juutalaislobby ja Juutalaiset käännynnäissuvut jotka ovat kääntyneet juutalaisuudesta Islamiin.

    Juutalaislobby on luonut mielikuvan että alueen konfliktit johtuisivat Shiia vs Sunni asetelmasta.

    Israel on perustettu Juutalais-globalistien toimesta alueelle häirikkövaltioksi jonka jatkuvana tehtävänä on lietsoa alueelle sotia ja konflikteja, joskin Israel on ”ulkoistanut” näitä sotaprojekteja muille alueen liittolaismaille esim. Turkille ja Saudi-Arabialle.

Comments are closed.