Koti Kolumni Lääkäreistä

Lääkäreistä

0

Kuukauden toisella viikolla Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi listauksen tällä hetkellä täystyöllistetyistä ammateista. Listan ammateista esille nousivat sosiaali- ja terveysalan ammatit kuten lääkärit sekä ensi-, perus- ja sairaanhoitajat. Hoitoalan työvoimapulasta on puhuttu pitkään, tarjoten kuitenkin vain vähän konkreettisia ratkaisuja siitä, kuinka saadaan houkuteltua nuoria hoitajiksi. Samaan aikaan terveyssektorilla vallitsee paradoksaalinen ongelma: lääkäreitä on liian vähän ja lääkäreiksi haluavia paljon. Perinteisesti suosituimpia lukion jälkeisiä hakukohteita ovat nimenomaisesti yliopistojen lääketieteelliset tiedekunnat.

Lääketieteellisen pääsykoetta pidetään itsessään erittäin haastavana verrattuna muihin tiedekuntiin. Luonnontieteiden lisäksi on hallittava pääsykoekirjan sisältö ja osattava soveltaa tietoa. En ole itse hakenut “lääkikseen”, mutta sivusta monen nohevan opiskelijan ponnisteluja seuranneena voin pitää väitettä uskottavana. Hyväksymisprosentit tyypillisesti liikkuvat 10–20 %:n välillä. Vaikea pääsykoe on tietenkin hyvä asia. Hitaat oppijat, tyhmät ja motivoitumattomat karsiutuvat kuten kuuluukin. Vastuulliseen ammattiin valikoituvat vain ne, joilla on siihen edellytykset.

Asioiden hallitseminen ei tarkoita automaattisesti mahdollisuutta aloittaa opiskelut, sillä koulutuskiintiöt vaihtelevat vuosien ja alueiden välillä. Potentiaalisia lääkäreitä karsiutuukin pelkkien hallinnollisten kikkailujen takia. Suomalaisessa koulutuspolitiikassa on kiistelty pitkään lääketieteellisen koulutuskiintiöiden kasvattamisesta ratkaisuna lääkäripulaan. Lääkäriliitto on vastustanut ehdotusta väittäen aloituspaikkojen lisäämisen johtavan opetuksen laadun kärsimiseen. Epäilemättä lääketieteen lisensiaatin tutkintoon edellytettävä koulutus on yksi kalleimmista, toisin sanoen budjettia pitäisi joka tapauksessa kasvattaa aloituspaikkoja lisättäessä. Talouden leikkauspöydälle voitaisiin poimia humanistisista ja taidealan koulutusohjelmista. Parhaassa tapauksessa tämä heijastuisi naistutkimuksen kaltaisten nollatieteiden ja “modernin taiteen” määrän supistumisena.

Kuten armeijassakin, erikoisjoukoilta vaaditaan henkistä kapasiteettia opetuksen vastaanottamiseen, vaikka koulutus onkin laadukkaampaa kuin rivimiehille. Nämä siviilielämän “erikoisjoukot” tuskin ovat älyllisiltä ominaisuuksiltaan luonnontieteilijöiden alapuolella, joten narina ryhmäkoon kasvusta on lähinnä mukavuudenhaluisuutta. Jos kykenee täyttämään sisälle pääsyn vaatimukset, normaalia itsenäisempi opiskelu ei saisi tuottaa ongelmia.

Lääkäriliiton motiivit eivät välttämättä ole yhtä altruistisia kuin he itse väittävät. Markkinatalouden perusteesi – kysynnän ja tarjonnan laki – pätee lääkäreihin yhtä lailla. Pitämällä lääkärien määrät alhaalla pysyvät palkat väkisinkin ylhäällä. Olen lukenut tapauksista, joissa julkisella puolella työskentelevä lääkäri antaa potilaalle lähetteen yksityiselle klinikalle. Kun työaika julkisella päättyy, sama lääkäri menee yksityiselle hoitamaan homman kotiin. Rahat saadaan kätevästi ohjattua “oikeaan osoitteeseen”.

Kunnille virallinenkaan terveydenhuollon ulkoistaminen ja yksityistäminen ei ole tuonut säästöjä. Ulkoistetut terveysasemat tuottavat vähemmän terveyspalveluita kuin kuntien omat terveysasemat. Yksityisillä on myös tapana ohjata herkemmin kalliisiin jatkotutkimuksiin. Ongelmaan on päädytty – yllättäen – lääkäripulan takia.

 

Sebastian Lämsä