Koti Uutisia Kymmenettuhannet suomalaiset syyllistyneet ampuma-aserikokseen?

Kymmenettuhannet suomalaiset syyllistyneet ampuma-aserikokseen?

4

UK_Poliisi

Tuusulalainen Teräasekeskus on tunnettu kauppa, joka myy muun muassa aseita, veitsiä ja suojavarusteita. Kauppa toimii avoimesti ja laillisesti, mutta poliisihallituksen sekavan ja asiantuntemattoman toiminnan vuoksi sitä epäillään nyt törkeästä ampuma-aserikoksesta. Asekauppiaiden liitto pitää poliisin toimintaa huolestuttavana. Mikäli poliisihallitus saa tahtonsa läpi, todennäköisesti kymmenettuhannet suomalaiset syyllistyvät tietämättään ampuma-aserikokseen.

Rikosepäily koskee starttiaseiden kauppaa. Starttiaseita käytetään esimerkiksi metsästyksessä sekä juoksukisoissa äänimerkin antoon, ja aseet laukaisevat paukkupatruunan päästäen kovan äänen.

Poliisihallitus on Suomen ylin aselakiasioista päättävä elin. 13.6.2011 ampuma-aselakiin tuli muutos, jonka mukaan “ampuma-aseeksi katsotaan myös sellainen esine, joka muistuttaa ampuma-asetta ja joka rakenteensa tai valmistusmateriaalinsa puolesta on ilman erityistietoja ja -taitoja muunnettavissa toimivaksi ampuma-aseeksi”. Teräasekeskuksen ja monien ampuma-aseharrastajien mukaan viranomaiset ovat tulkinneet lakia ammattitaidottomasti. Vuonna 2011 lakimuutoksen astuttua voimaan poliisihallituksen ylitarkastaja oli ilmoittanut Teräasekeskukselle, ettei muutos vaikuta mitenkään starttiaseiden kauppaan.

Teräasekeskus ehti tilata ja myydä starttiaseita vuosien ajan, kunnes viime marraskuussa tulli takavarikoikin uuden erän turkkilaisia aseita. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus, minkä jälkeen kaikki kauppaan saapuneet tuotteet nahkahanskoja myöten on paitsi valaistu myös tutkittu ja kuvattu. Tammikuussa poliisi teki kotietsinnän liikkeen tiloihin ja vei mukanaan jopa mielivaltaisesti valitsemansa lailliset teräaseet.

Tullin lähettämien kuvien perusteella poliisilaitos antoi lausunnon, jonka mukaan starttiaseita on voinut paitsi käyttää kaasuaseina, mutta myös poistamalla niistä osia niillä voisi ampua luotipatruunoita. Ampuma-aseharrastajien mukaan aseita ei kuitenkaan voi jo niiden materiaalinkaan vuoksi työstää luotipatruunoiden ampumiseen soveltuviksi. Kaasupatruunoiden ampuminen taas olisi vaarallista ampujalle itselleenkin.

Poliisin toiminta on jo pitkään synnyttänyt närää alan ammattilaisten piirissä. Asekauppiaiden liiton mukaan lakia on tulkittu epämääräisesti, ja on ollut arpapeliä, minkä tuotteen on tulkittu olevan helposti aseeksi muunnettava. Teräasekeskuksen rikostutkintaa pidetään ennakkotapauksena, jossa aselakia tulkitaan takautuvasti. Suomalaiset starttipistoolien omistajat ovat voineet syyllistyä rikokseen tietämättään.

 
Aiheesta liittyen:

Aseet halutaan kerätä kansalaisilta 
Aseiden määrä ei korreloi rikollisuuden kanssa

Aiheesta muualla:

Teräasekeskus
Riista-lehden artikkeli

4 KOMMENTIT

  1. Ei hyvää päivää! Tämä viranomaisten asekammo saa entistä vainoharhaisempia piirteitä…

  2. Ostin 25 vuotta sitten nuorena kloppina moisen.
    Pitäisikö antautua?

  3. Vika taitaa olla itse laissa eikä sen tulkinnassa. Heti kun lakeihin lisätään poikkeuksia, tulee tulkintavaikeuksia. Kuten sananvapaus vs. vihapuhe on osoittanut

Comments are closed.