Koti Artikkelit Kuinka pilata vallankumous

Kuinka pilata vallankumous

1

PaatoimittajanPalsta

Karussa sairaalanrähjässä on ahdistava ruuhka. Virka-asusteiset poliisit sekä jättimäiseen ihmismassaan sulautuneet siviilipukuiset miehet ovat avanneet tulen mielenosoittajia kohti. Ambulanssit pujottelevat tantereella. Kyynelkaasuun ja haulikoihin vastataan raudalla ja betonilla, mitä käteen nyt sattuukin. Myös poliiseja haavoittuu, mutta valtaosa maassa makaavista veltoista hahmoista on mielenosoittajia. Syrjäytetyn Muslimiveljeskunnan kannattajien protestit Egyptissä ovat syksyn myötä muuttuneet yhä epätoivoisemmiksi ja järjestön uskotaan repeytyvän kahtia. Monet sen entisistä kannattajista ovat kaikonneet; osa siksi, että heille Veljeskunta edustaa kompromisseja, pasifismia ja petturuutta, toiset täysin päinvastaisista syistä. Miksi eräs arabikevään puhutuimmista järjestöistä epäonnistui vallankumouksessaan?

Euroopan kansallismielisessä keskustelussa 2013 on Lähi-idän maista vahvimpia kannanottoja kirvoittanut Syyria. Sen tilanne on huomattavasti yksiselitteisempi kuin Egyptin. Syyria on Iranin ja Hizbollahin ohella vahvimpia avoimesti Israelin vastaisia voimia. Nyt Yhdysvallat liittolaisineen valmistautuu pommi-iskuihin maan laillista hallitusta vastaan, vaikka kemiallisten aseiden käyttäjästä ei ole mitään tietoa. On vaivatonta sympata Syyriaa.

Egypti on sen sijaan vaikeaselkoista kaaosta. Muslimiveljeskunnan valtaantulo sai Israelin varpailleen, sillä vuosikymmeniä sitten järjestön nimi toi välittömästi tuoreen ruudin ja veren katkun sieraimiin. Lännessäkin jotkut pelkäsivät, että syntyisi uusi Iran. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Veljeskunta oli muuttunut. Sen suhteet Hizbollahiin ovat olleet kipeät jo kauan. Syyriassa se on tukenut hallituksen vastaisia joukkoja, joten maan presidentti Bashar al-Assad ei peitellyt tyytyväisyyttään kommentoidessaan Egyptin kesäistä vallanvaihdosta. Veljeskuntaa edustava Mohammed Mursin johtama Vapaus- ja oikeuspuolue jatkoi valtaan päästyään Egyptin tiivistä yhteistyötä Israelin kanssa. Erityisen toverillista oltiin tiedustelu- ja turvallisuusasioissa. Israelin kelkka kuitenkin kääntyi, kun armeija veti maton Veljeskunnan jalkojen alta. Juutalaisvaltio asettui luontevasti uusien isäntien puolelle ja on vaatinut kansainväliseltä yhteisöltä ymmärrystä asevoimien raakuuksia kohtaan. Israelin jääkylmä ja sopeutumiskykyinen reaalipolitiikka osoittavat, ettei Egypti perinteikkäästä juutalaisvastaisuudestaan huolimatta kykene tällä hetkellä muodostamaan vastavoimaa sionismille. Yksittäisiä järjestöjä vaarallisempaa Israelin kannalta onkin poliittisen kaaoksen jatkuminen etenkin raja-alueilla, sillä mitä kauemmin sekasorto kestää, sitä enemmän myös pienet antisionistiset militanttiryhmät saavat suosiota. Israel tahtoo vakautta, toi sen sitten maltillinen muslimihallitus tai sotilasjuntta.

Muslimiveljeskunta nousi johtoon 2012 armeijan syöstyä aiemman hallitsijan Hosni Mubarakin vallasta 2011. Se sai asemansa demokraattisesti vaaleissa. Järjestön suosio perustui paitsi laajaan Mubarakin vastaiseen protestimielialaan niin myös sen tekemään sosiaaliseen työhön ja toimivaan järjestörakenteeseen. Veljeskunta on suuren osan historiastaan ollut maanalainen järjestö ja vastustanut jyrkästi maan hallituksia. Ensimmäisinä vuosikymmeninään se oli avoimen väkivaltainen ja länsimaissa se liitetään edelleen “islamilaiseen terrorismiin”. 2000-luvun Egyptissä järjestö kuitenkin edustaa varsin maltillista uskonnollista kantaa ja ilmoittaa vastustavansa väkivallan käyttöä. Muslimiveljeskunta yrittikin tehdä poliittisen islamilaisen vallankumouksen rauhanomaisesti äänestäjien hyväksynnällä. Nyt kun järjestö on jäänyt uuden vallankaappauksen jalkoihin ja sen johtajat on vangittu, syytetään sitä vallankumouksen pettämisestä. Koituivatko demokratia ja väkivallattomuus Muslimiveljeskunnan kohtaloksi?

Kesän sotilasvallankaappaus tehtiin, sillä hallituksenvastaiset mielenosoitukset ja yleinen turvattomuus Egyptin kaduilla olivat kasvaneet sietämättömän suuriksi. Veljeskunnan otteessa Egyptin taloustilanne ja julkinen sektori olivat rapautuneet, vakava rikollisuus yleistynyt ja kansalaisten arki kurjistunut esimerkiksi siksi, että energian saanti oli hankaloitunut. Myös poliittinen islam on ollut arabimaissa vastatuulessa, vaikka Euroopan “vastajihadistit” tämän usein unohtavatkin mainita. Veljeskunta ei myöskään kyennyt yhdistämään Egyptin kansaa, vaan uskonnollisten ryhmien väkivaltaiset ristiriidat vain pahenivat.

Erityisesti järjestelmän uskottavuutta ovat kuitenkin syöneet jättimäiset mellakat ja mielenosoitukset. Aina niiden motiivit eivät edes ole olleet varsinaisesti poliittisia. Vuosi 2013 alkoikin Veljeskunnan kannalta painajaismaisesti, kun jalkapallohuligaanien synnyttämissä tammikuisissa levottomuuksissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Mursin johtama valtio ei kyennyt takaamaan kansalaisten turvallisuutta, joten egyptiläiset joutuivat turvautumaan omankädenoikeuteen. Koska poliisi ei pystynyt tai tahtonut estää esimerkiksi Tahririn aukion verisiä joukkoraiskauksia, syntyi naisia suojelemaan Operation Anti Sexual Harassmentin kaltaisia ruohonjuuritason ryhmiä. Öisin valta on puolestaan naapurivahtien käsissä. Kansalaisten epäviralliset turvallisuuspartiot ovat vuonna 2013 lisänneet aseistustaan. Aiemmin nuoret miehet kantoivat mukanaan metalliputkia ja puukkoja. Nyt matkassa voi olla revolveri tai kivääri. Esivaltaan ei luoteta.

Demokraattisesta asemastaan huolimatta Muslimiveljeskunta ei kyennyt hallitsemaan Egyptiä. Sen vallankumous jäi pahasti puolitiehen. Järjestön valtaan pääsyä on pidetty jopa todisteena rauhanomaisen vastarinnan voimasta, vaikka todellisuudessa vaalit mahdollisti maan johtava väkivaltakoneisto, armeija. Onkin sanottu, että Egyptin todelliset hallitsijat ovat olleet läpi vallankumousten sen kenraalit. Haastaakseen kenraalit Veljeskunnan olisikin täytynyt luopua väkivallattomuuden ja demokratian iskulauseistaan.

Niin radikaaleja kansallismielisiä kuin vasemmistoa 1900-luvun alussa inspiroinut ranskalainen yhteiskuntateoreetikko Georges Sorel on tullut tunnetuksi ajatuksistaan yhteiskunnasta ja väkivallasta. Kirjassaan Réflexions sur la violence (suom. ‘Pohdintoja väkivallasta’) Sorel toteaa, että vallankumous vaatii onnistuakseen taistelemaan inspiroivan myytin, joka estää kumouksellisia kansalaisia tekemästä myönnytyksiä vihollistensa kanssa. Myytistä nouseva mielenlaatu vaatii täydellistä välirikkoa keskiluokkaa edustavan demokraattisen järjestelmän kanssa. Se saa kumoukselliset vapautumaan vallitsevan yhteiskunnan arvomaailmasta sekä vaalimaan avointa vihanpitoa sovittelun ja rauhan sijaan. On tärkeää huomata ero Sorelin myytin ja sanan arkisen merkityksen välillä, jälkimmäinen kun tuo monien mieleen fantasian tai sadun. Edellinen on puolestaan pikemminkin maailmankuvaa ja yhteiskunnallista strategiaa. Sorelin myytti oli väkivaltainen yleislakko ja luokkasota, mutta periaatteen voi löytää monista hyvin erilaisistakin poliittisista suuntauksista. Esimerkiksi valkoisten kansallismielisten myyteiksi ovat nousseet Arjalaisen Vastarintaliikkeen toimet ja Turnerin päiväkirjojen kuvasto.

Muslimiveljeskunnan alkuperäinen myytti oli ulkoparlamentaarinen ja tarvittaessa väkivaltainen vallankumous, joka puhdistaisi maan länsimaisista vaikutteista, materialismista ja poliittisesta korruptiosta. Perustamalla puolueen ja astumalla mukaan demokraattiseen päätöksentekoon sen kuitenkin syytetään myyneen periaatteensa. Vastavoimasta tulikin osa valtavirtaa. On varsin kuvaavaa, että Egyptin väliaikaishallituksen pääministeri Hazem el-Beblawi totesi, ettei Veljeskuntaa tulla joukkopidätyksistä huolimatta välttämättä kieltämään. Vaikka armeija vihaa järjestöä, se halutaan pitää mukana laillisessa yhteiskuntajärjestyksessä osana “hallittua oppositiota”.

Muslimiveljeskunta on nyt tiukasti yhteiskunnan otteessa. Vaikka se sai vuonna 2012 symbolisen vallan, ei se koskaan kyennyt toteuttamaan vallankumousta. Todellinen valta näet sijaitsi virastoissa, epävirallisissa korruptoituneissa verkostoissa ja ennen kaikkea aseistetuissa turvallisuuselimissä. Koska Veljeskunta ei uudistanut valtiollisia rakenteita voimakeinoin, jäi vanha korruptio ja tehottomuus elämään, eikä tyytymätön kansa saanut vaatimiaan uudistuksia. Järjestöstä tuli syntipukki Egyptin kurjuudelle ja se saa syyttää siitä osaksi omaa hampaattomuuttaan. Vaikka armeijan uhrimäärä lisääntyy, ovat turvallisuuspalvelut kyenneet peittoamaan häkellyttävän laajan oppositioliikkeen väkivallalla, valvonnalla ja pidätyksillä. Armeijalle ei Egyptissä vaikuta toistaiseksi löytyvän varteenotettavaa haastajaa, mutta entisten Veljeskunnan kannattajien radikalisoituessa se voi joutua varautumaan entistä verisempiin tappioihin tulevaisuudessa.

Juuso Tahvanainen

1 KOMMENTTI

Comments are closed.