Koti Yleinen Kuinka mediaa luetaan

Kuinka mediaa luetaan

5

AK_media_syottaa

1.4. sivuillamme julkaistu ”lopettamisilmoitus” upposi ilahduttavan useaan lukijaan. Ehtipä muuan suomalaisvastainen kollektiivi taputella itseään julkisesti selälle ”voiton” johdosta. Aprillipilan myötä Kansallisen Vastarinnan huumorikiintiö saatiin kätevästi täytettyä jälleen vuodeksi eteenpäin. Kivikasvoiset kohukansallissosialistit voivatkin jatkaa kylmää taivaltaan ilman inhimillisyyden rippeitä seuraavaan huhtikuuhun asti. No, ehkei nyt aivan niinkään.

Mutta leikkimielisestäkin tempauksesta saa rakennettua aasinsillan huomattavasti vakavampaan aiheeseen, nimittäin suomalaiseen viestintäkulttuuriin, sen luotettavuuteen ja suomalaisten medianlukutaitoon. Informaatiotulvan voimistuessa ja kilpailevien näkemysten ristitulessa objektiivinen tiedotus kun on toiveunta. Huomaammeko, miten mielipiteisiimme pyritään pitkin päivää vaikuttamaan? Milloin meille valehdellaan?

 

Objektiivista uutisointia?

Vaikka medianlukutaidosta puhutaan lakkaamatta, on julkisen keskustelun sisältö jäänyt yksipuoliseksi. Eikä se ole sattumaa. Suurten lehtien mielipidekirjoituksissa ”puolueellisen uutisoinnin”, ”huuhaan” ja ”propagandan” leimaa lyödään lakkaamatta kohti riippumattomia, valtarakenteisiin kriittisesti suhtautuvia julkaisuja ja tutkijoita. Kotimaisia esimerkkejä käyttääksemme: olivatpa kyseessä rotueroja tutkinut emeritusprofessori Tatu Vanhanen, Pentti Linkola ja muut luonnon tilasta huolestuneet syväekologit tai Magneettimedian harrastama Yhdysvaltojen ja Israelin sotilaallisen imperialismin vastustaminen, kyseenalaistavat ne suomalaisen valtapolitiikan ja ”yleisesti hyväksytyt” normit. Ja koska elämme hyvien veljien valtiossa, se, joka suututtaa valtiomiehet vallankahvassa, suututtaa myös suuret viestimet ja rahoittajat. Esimerkkitapauksissa kyyti on ollut totisesti kylmää. Vaikka harva on uskaltautunut avoimeen väittelyyn Linkolan tai Vanhasen kanssa näiden yhteiskunnallisella kotikentällä, on Suomessa sitäkin enemmän toimittajia, jotka mielellään polkevat maanrakoon ”tuomiopäivän profeetat”, ”rotutohtorit”, ”kohututkijat” ja muut kerettiläiset. Siihen kun ei tarvita muuta kuin läppäri, enintään 10 minuutin mittainen tutustuminen lähdeaineistoon ja runsaasti ylimielistä asennetta. Julkaisualusta, vaikkapa Helsingin Sanomat, tuo väsähtäneen kesätoimittajankin tunteenpurkaukselle suunnattoman painoarvon keskivertolukijan silmissä.

Suomen tunnetuimmatkin kapitalismikriittiset julkaisut jäävät levikissään kauas Helsingin Sanomien, Aamulehden ja muiden elinkeinojohtajien äänenkannattajien vanaveteen. Vielä kehnommin menee radikaalia ekologiaa tai kansallismielisyyttä kannattavilla medioilla. Molemmat näistä nimittäin sotivat ankarasti länsimaista rajatonta kapitalismia vastaan. Toisin sanoen, rikkaiden ja riistotaloutta kannattavien ääni kuuluu Suomessa ja kovaa. Vastustajien ei juuri lainkaan, ainakaan Internetin ulkopuolella. Se objektiivisesta uutisoinnista. Matti Apusen ja kumppaneiden naamakertoimet tulevat kaikille tuskallisen tutuiksi, kuten myös liberaalioikeistolaisen ulkopolitiikan, tasa-arvoisen avioliittolain, monikulttuurisuuden ja Naton ihanuus. Sen sijaan vaihtoehdot nykymenolle esitellään lähinnä kuriositeetteina sivun alalaidassa.

 

Poliittisesti korrektit arvot

Puolueettoman kuvan valtamedioista saa tutustumalla niiden omistajiin, tietolähteisiin ja toimituskuntaan. Jos Neuvostoliiton aikana suomalainen media myötäili vallanpitäjien varovaista lähestymistapaa idänasioihin kommunistisen Toimittajaliiton johdolla, on samaa suomettumisen henkeä havaittavissa nykyään suhteessa oikeistolaisiin markkinavoimiin ja arvoliberaaliin kulttuurieliittiin. Vahva luottamus kapitalismiin ja EU-jäsenyyteen tulee esille muun muassa siten, etteivät suomalaiset lehdet tai televisiokanavat ole juuri esitelleet vaihtoehtoja nykyiselle pankkikriisille ja ympäristökatastrofille. Koko kysymystenasettelun pohja on yleensä väärä. Sen sijaan, että kyseenalaistettaisiin nykyisen maailmantalouden mielekkyys, mietitään, millä talous saadaan nykyisestä suvannosta jälleen entistä jyrkempään kasvuun. Sen sijaan, että vaadittaisiin vähemmän kulutusta luonnon kestokyvyn nimissä, suitsutetaan jättiyritysten propagandaa ”vihreästä teknologiasta” ja sen markkinapotentiaalista.

Oma lukunsa ovat tietysti arvoliberaalit ja marxilaiset toimittajat. Heidän sopeutuvuudestaan kapitalistiseen järjestelmään kertoo kaiken oleellisen se, että he kykenevät työskentelemään saumattomasti Sanoman palkkalistoilla. Oikeistolaisuus ei siis tuota ongelmia, avainkysymyksiä ovat sen sijaan sukupuolivähemmistöt, ydinperheen vastustaminen, maahanmuuttajat sekä kaikenlaisen kansallismielisyyden ja ”militarismin” ivaaminen. Suomalaisten toimittajien suhtautuminen esimerkiksi aseiden yksityisomistamista säätelevän lain tiukentamiseen sekä ”tasa-arvoiseen avioliittolakiin” on liikuttavan yksimielinen. Juuri homojen oikeudet ovat olleet suurten lehtien pääkirjoituksissa koko alkuvuoden jokapäiväistä pakkopullaa ja niihin verrattuna esimerkiksi puolustusvoimiemme alasajo ei tunnu uutisarvoltaan missään. Myös keskustelu kansalaisten kodinturvajoukoista torpattiin heti alkuunsa. Selvästi ulkomaalaisen näköisten maahanmuuttajarikollisten, kuten pahoinpitelijöiden tai raiskaajien, tuntomerkeistä jää yleensä härskisti mainitsematta ihonväri, mikä vaikeuttaa huomattavasti syyllisen löytämistä. Sen sijaan menestystarinoita yhteiskuntaan ”sopeutuneista” maahanmuuttajista kerrotaan ylistyssanoja säästelemättä ja niitä käytetään argumentteina suomalaisen alkuperäiskulttuurin murentamisen puolesta. Yksittäinen maahanmuuttaja edustaa valtamedioissa koko ryhmäänsä vain silloin, kun tapaus on äärimmäisen myönteinen. Esimerkiksi Yleisradio ilmoittaa toimintaperiaatteissaan, että sen tavoitteena on yksiselitteisesti tukea monikulttuurisuutta. Yleisön mielipiteisiin vaikutetaan myös valikoimalla kullekin alalle poliittisesti korrektit luottoasiantuntijat. Jos kyse on esimerkiksi suomalaisten rasismista, joudumme takuuvarmasti kuulemaan taistolaisen kommunisti Vesa Puurosen ”puolueettomia” ja ”tieteellisiä” näkemyksiä aiheesta.

Ulkomaan uutisten parjatuimpia piruja ovat olleet viime vuodesta lähtien Unkari ja Kreikka, jotka ovat löytäneet kansallisen ylpeytensä. Kreikkaa vaivaavien miljoonien laittomien maahanmuuttajien ja Unkarin romanien rikollisuus eivät koskaan päädy suomalaislehtien kriittiseen syyniin. Sen sijaan väkivallattomatkin mielenilmaukset joukkomaahanmuuttoa vastaan tuomitaan ”kaikuina Euroopan synkimmiltä ajoilta”. Ja jos laittomien siirtolaisten tukena vastamielenosoituksessa olevat äärivasemmistolaiset ryhtyvät tappelemaan poliisien kanssa kesken kansallismielisen marssin, lukee lehtien otsikoissa seuraavana päivänä varmasti: ”Mellakka uusnatsien mielenosoituksessa – kymmeniä poliiseja loukkaantui.” Kylkiäiseksi uutiskuvaan eksyy aina toki aggressiivisimman näköinen ”kansallismielinen” steroidihirmu – vaikka tämä ei liittyisi juuri kyseiseen mielenosoitukseen millään tavoin. Ja tätä tapahtuu monta kertaa joka vuosi! Olisikin kerrassaan virkistävää nähdä artikkeli, jossa esimerkiksi unkarilaisten kovasti kauhisteltua ”antisemitismiä” pyrittäisiin käsittelemään moralisoimisen sijaan Unkarin historiaa ja juutalaisten yhteiskunnallista asemaa vasten. Tuntevatko suomalaiset toimittajat esimerkiksi herrasmiestä nimeltä Béla Kun? Eräs syy ”antisemitismin” kiihkeälle tuomitsemiselle voi myös olla se, että Suomen suurimmat mediajätit Bonnier ja Sanoma kuuluvat molemmat juutalaistaustaisille suvuille, Ruotsin Bonniereille ja Suomen Erkoille.

 

Kyseenalaista!

Entistä vastuullisempaa medianlukua tarvitaan. Kaivataan myös valtarakenteita kyseenalaistavaa kansallismielistä tiedotustoimintaa, joka ulottuu verkosta aina kaduille kansan joukkoon.

Voimmekin lopuksi palata aprillipäivän ”ilmoitukseen”. Sen sisältö kun ei ollut tuulesta temmattu, vaan esitetyt väitteet ovat kaikki tuttuja latteuksia suurten sanomalehtien pääkirjoituksista ja itseoppineiden ”fasismiasiantuntijoiden” kirjallisten hikipajojen tuotoksista. Jotta voimme puhua uskottavasti kansallismielisestä vaihtoehdosta, on meidän kyettävä tunnistamaan epäloogisuudet suomalaisuuden vastustajien perustavien väittämien taustalla.

Miksi siis jatkamme tinkimättömän ulkoparlamentaarista ja monikulttuurisuuden vastaista työtämme? Mitä monikulttuurisuuteen ja rotuihin tulee, kysymys on varsin helppo. Vaikka myös suomalaiset tekevät rikoksia, tiettyjen rotujen edustajat tekevät niitä enemmän ja ovat muutenkin henkisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan näkökulmastamme soveltumattomia suomalaisiksi. Syy ei ole länsimaisen yhteiskunnan, vaan eri roduille ominaisten toimintamallien juuret ovat niiden geeneissä. Meillä ei myöskään ole kollektiivista vastuuta huolehtia huonosti suoriutuvien kansojen hyvinvoinnista puhumattakaan, että meidän tulisi hyväksyä monikulttuurista rikollisuutta omalla maaperällämme. Suomalaiset ovat vastuussa sisaristaan, veljistään sekä elinympäristömme hyvinvoinnista. Emme meille vieraista kansoista.

Entä sitten ulkoparlamentaarisuus ja demokratia? Aihe liittyy oleellisesti suomalaisten medianlukutaitoon. Demokratia ei ole tällä hetkellä uskottavaa, sillä kansalaiset eivät saa tarpeeksi tietoa poliittisesti merkityksellisistä aiheista. Valtamedia, hallitus, poliittisesti värittynyt koulutusjärjestelmämme sekä Punaisen Ristin kaltaiset vaikutusvaltaiset kansalaisjärjestöt tarjoavat äärimmäisen yksipuolista tietoa meille lapsesta alkaen. Koska poliittinen järjestelmä perustuu puolitotuuksille ja korruptiolle, ei kansallismielisellä suomalaisella ole eettisiä esteitä vastustaa sitä. Ulkoparlamentaarisuus ei tarkoita esimerkiksi diktatuurin kannattamista, vaan yksinkertaisesti sitä, että tunnistamme tosiasiat ja toimimme niiden mukaisesti.

Optimisteina uskomme, että eilisen kaltaiset hyväntahtoiset pilat herättelevät suomalaisia vastaisuudessa kyseenalaistamaan valtamedioiden meille tarjoamat valmiiksi pureskellut poliittiset mielipiteet! Olkaamme rohkeasti eri mieltä!

 

Juuso Tahvanainen

 

Aiheesta lisää:

Toimittajat tilille

Huutelu ylitti uutiskynnyksen, murha ei

Aiheesta muualla:

”Kansanvalta ei toimi, jos kansa ei tiedä”

William Pierce: Jewish media control

Yle Watch

Yleisradion toimintaperiaatteet

5 KOMMENTIT

  1. Loistava kirjoitus!

    Upposi myös tuo aprillipila täydestä. Onneksi jatkatte normaaliin tapaan!

  2. Kun eilen iltapäivällä avasin sivun, tunnustan, että ensimmäiset hetket oli sydämentykytystä. Sitten, kun luin ”ilmoituksen” pari kertaa, tulin siihen johtopäätökseen, ettei Juuson suusta ikinä olisi tuommoista päässyt. Ja kun vielä muistui mieleen, mikä päivä on 1.4, se oli siinä.

    Ihan ensiksi tuli kyllä mieleen, että onko tämä jonkinlaista aprillipäivän punakiusaa.Mutta ei sitten ollut tällä kertaa:D

  3. Ihan lankaan en mennyt, mutta sain parit makeat naurut anarkistien reaktioista.

    Yllättävä tempaus + vahva ideologinen sanoma = menestys!

  4. Hienoa, että valtamedioille annetaan välillä takaisinkin päin. Viime aikoina pienempien, erilaisten tiedotuskanavien lyttääminen on ollut aivan älytöntä, kuten artikkelissa mainitun Magneettimedian kanssa on käynyt. Suunta näyttäisi olevan kuitenkin se, ettei paine ole vähenemässä, vaan isommatkin nimet osallistuvat pienten toimijoiden lyttäämiseen, esim. Verkkomediaa vastaan Googlen järjestämä hakutulossensuuri on jo aika jyrkkää toimintaa: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=7438 Mutta tulevaisuudessa totuus tulee vielä voittamaan!

Comments are closed.