Koti Artikkelit Arki Kuinka auttaa etnisiä suomalaisia jo tänään?

Kuinka auttaa etnisiä suomalaisia jo tänään?

4

Meiltä kysytään usein, kuinka voisimme konkreettisesti auttaa suomalaisia jo tänään. Pelkkä kansalaisvalistus ei riitä, mikäli tavoitteenamme on laaja kansanliike.

Siksi kaikille elämän osa-alueille ulottuvan kokonaisvaltaisuuden on oltava poliittisen liikkeen tavoite. Tämän päivän kansallisista liikkeistä eniten konkreettista vaikutusta yhteiskuntaan ovat saavuttaneet ne liikkeet, joiden toiminta ei keskity pelkästään puoluepolitiikkaan. Italialainen CasaPound ja kreikkalainen Kultainen aamunkoitto ovat hyviä esimerkkejä. Eteläeurooppalaiset ovat rakentaneet omat pienoisyhteiskuntansa, valtion valtion sisälle. Sisäinen infrastruktuuri ei ole pelkästään poliittista aktivismia vaan käytännöllinen keino turvata aktiivien ja liikkeen toimintakyky esimerkiksi luonnonmullistuksista aiheutuvissa kriiseissä.

Ruoka-avustukseen turvautuminen taloudellisen tilanteen huonontuessa voi olla välttämätöntä myös tavallisille suomalaisille. Ruoka-apua antavien yhdistysten mukaan leipäjonot ovat kasvaneet viime vuosina. Jaettavan ruoan määrä henkilöä kohden on pienentynyt ja paketit loppuvat usein kesken. Suomalaisten hätää eivät myöskään auta venäläiset turistit ja maahanmuuttajat, joiden määrä jonoissa on myös lisääntynyt. Kultainen aamunkoitto järjestää säännöllisesti vain kreikkalaisille tarkoitettua ruoka-apua.

aamunkoitto

Kuva: Kultaisen aamunkoiton ruoka-apua

Tavarakeräyksissä ihmiset voivat lahjoittaa tarpeettomat vaatteet, huonekalut ja esineet niitä tarvitseville. Keräyksiä voitaisiin järjestää muun muassa rajan takana asuville heimokansoillemme, jotka kärsivät Venäjän federaation kuristusotteesta. Keräykset toimisivat nopeana apuna onnettomuuden, kuten tulipalon, tuhotessa kodin irtaimiston.

Rahakeräykset ovat yleinen hyväntekeväisyyden muoto. Kansallisessa liikkeessä rahaa kerätään muun muassa oikeudenkäyntikuluihin poliittisissa rikostapauksissa.

Katupartioinnilla turvataan tarvittaessa levottomia alueita. Kreikassa turvallisuustilanne pääkaupungeissa on heikentynyt merkittävästi poliisien resurssien niukentumisen ja maahanmuuttajarikollisuuden yhteisvaikutuksesta. Kultainen aamunkoitto onkin organisoinut omat turvajoukkonsa kaupunkien kaduille. Järjestö tarjoaa turvallisuuspalveluita vanhuksille ja rikosten uhreille. Suomen kadut ovat toistaiseksi rauhallisia, mutta katupartiointia voitaisiin järjestää esimerkiksi viikonloppuiltaisin tai alueella, jolla on liikkeellä pedofiili tai raiskaaja.

CPI_Maanjäristys

Kuva: CasaPoundin avustusjärjestö maanjäristysalueella

Kansalaistaitokursseja (esimerkiksi ensiapu, itsepuolustus, lakitieto ja erätaidot) voidaan harjoittaa voittoa tavoittelemattomasti, ohjaten kurssimaksut kansallisesti mielekkääseen toimintaan.

Luomuruokapiiri on ruohonjuuritason marketti luonnonmukaisesti kasvatetulle ruoalle. Suoraan alkutuottajalta ostettu ruoka on usein kilohinnaltaan halvempaa kuin kaupasta ostettu. Välistä vetäjiä on vähemmän, mikä tarkoittaa pienempää ruokaketjukartellien tukemista. Suoraan tuottajalta voi ostaa kerralla paljon vähentäen ostosreissujen määrää.

hezbollah-aid-topper

Kuva: Hizbollahin suosion takana on aktiivinen hyväntekeväisyystyö

Kapitalismi ja urbanisoitunut elämäntapa tukevat palveluiden ulkoistamista tuntemattomille ihmisille. Esi-isiemme elämäntapa on ollut sosiaalisempi ja ihmisläheisempi. Siksi tärkeintä on arkipäiväinen vastavuoroinen apu, vaikka liike järjestäisikin yleishyödyllistä avustustoimintaa. Arkiaskareissa auttaminen (lasten vahtiminen, kimppakyydit, majoittuminen vieraillessa toisessa kaupungissa, tavaroiden lainaaminen jne.) on aina parempi järjestää verkostoituen tovereiden kesken kuin ostaa palvelut ulkopuolelta.

 

Aiheesta muualla:

http://xryshaygh.com/

http://golden-dawn-international-newsroom.blogspot.gr/

http://www.casapounditalia.org/

 

Sebastian Lämsä

4 KOMMENTIT

  1. On erinomaista, että Kultainen aamunkoitto Kreikassa antaa ruoka-apua etnisille kreikkalaisille. Kreikan nuorisotyöttömyys on yli 50 %, eläkkeitä on alennettu 25 % ja palkansaajien verotusta on kiristetty huomattavasti. BBC:n mukaan yli 3 500 euroa tienaavat maksavat nyt 42 % veroja. Kreikkalainen korkeakulttuurinen sivistyksen perinne on vaikuttanut eurooppalaiseen henkiseen asemaan vuosituhansia. Kansana kreikkalaiset ovat poliittisesti hyvin motivoituneita ja kansalaisaktiivisia ihmisiä. Kreikan taloudellinen ahdinko osoittaa, että EU:n liitovaltio on epäonnistunut, sillä EU on pelkkä rahaliitto, jossa vallitsee vapaamielinen ja hallitsematon kapitalismi. Olin muutama vuosi sitten Kreetalla ja tapasin ravintolassa yliopiston tohtorin, joka kertoi, että hänen täytyy toisena työnään toimia tarjoilijana elättääkseen perheensä nousevien kustannuksien ja alhaisen palkkatason vuoksi, koska elinkustannukset ovat nousseet yleiseen palkkatasoon nähden.

    Elämme talouskriisin aikaa. Suomalaisten suhteellinen köyhyys on lisääntynyt, mistä valtapuolueet ja media haluavat vaieta. Kapitalistinen yhteiskunta sallii rakenteellisen työttömyyden luonnollisena kehityksenä ja korvaavia toimenpiteitä ei haluta tehdä. Erityisen ahtaalla ovat yksinhuoltajat, eläkeläiset ja suurilapsiset perheet. Suomen valtio avustaa maahanmuuttajia ja kiintiöpakolaisia joka vuosi yli 100 miljoonalla eurolla. Tämä kehitys on kestämätön, sillä tällä summalla avustettaisiin etnisten suomalaisten taloudellista asemaa huomattavasti. Suomi osallistuu suurilla avustuksilla eurooppalaisten pankkien konkursseihin eli suomalaiset veronmaksajat maksavat pankkien tappiot. Loogiseti suomalaisten tulisi saada hyvin menestyvien pankkien voitot kansallisesti itselleen. Suomen maaperässä ei ole rikkauksia, toisin kuin Norjassa. Yksityiset norjalaiset öljy-yhtiöt maksavat voitoistaan veroa Norjan valtiolle yli 70 % ja nämä verotulot käytetään kansalaisten hyväksi. Etnisten suomalaisten köyhyys on kestämätön tilanne.

    • Suomen maaperässä on mielettömät rikkaudet, ne vain annetaaan ulkomaalaisille suuryrityksille, jotka ryöstävät maamme kuiviin. Muuten olet asian yimessä.

  2. Maslowin tarvehierarkia käsittelee asiaa melko raadollisesti. Ensimmäiseksi tulee ravinto. Kun elimistö on ravittu, on mahdollisuus kiinnittä huomiota muihin elämän epäkohtiin. Mutta prioriteetissa kaikkein korkeimmalla on ravinto.

    Toisena tulee turvallisuuden tarve. Eli suoja ja puolustus. Sitä pärjää vaikka teltassa jos on ravintoa, mutta ei toisinpäin. Suoja, meidan leveysasteilla yleensä lämmitettävä rakennus, on prioriteetissa toisena.

    Kolmantena tulee yhteisöllisyys. Ihmiset joiden kanssa käydä kauppaa, keskutella, jotka voivat tarvittaessa auttaa. Se parantaa elämän laatua huomattavasti ja minimoi mahdollisten sairastumisten takaiskut.

    Näiden kolmen ensimmäisen tarpeen ympärille perustuu lähes koko nykyinen yhteiskuntamme. Telvisiot, autot, työpaikat, ne kaikki kuuluvat näihin kolmeen. Siinä vaiheessa kun saamme oman makro-taloutemme pyörimään niin, että emme tarvitse valtaa pitäviltä ja olemassa olevilta tahoilta mitään näiden kolmen kohdan osalta, olemme riippumattomia. Mutta kun se havaitaan, voimme olla varmoja että meitä vataan hyökätään. Meidät koitetaan saada valtaa pitävien oravanpyörään takaisin.

    Olemassa olvan maatalouden tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Vielä tärkeämpää on kuitenkin tukea sitä oikeaa maataloutta. Sitä joka ei käytä monikansallisten yhtiöiden myrkkyjä tai kasvata GMO-kasveja (kyllä, niitä kasvatetaan jo täälä) pelloillaan. Se, jolla on Suomalaiset perinnesiemenet, se jonka naudat laiduntavat ruohoa ja se joka kasvattaa peltonsa ilman Round-Up:ia (Glyfosaatti), se on se taho jota tulee tukea. Ilman meidän tukeamme, se taho tuhoutuu ja me sen mukana.

  3. Erityisen ahtaalla ei ole yksinhuoltajat vaan nimenomaan perheet joissa 2 vanhempaa. Tiedän koska olen ollut yh ja silloin sain suhteessa enemmän rahaa, mm yksinhuoltajan korotuksen lapsilisään sekä korotettua toimeentulotukea, mahdollisuus oli myös saada joskus harkinnanvaraista toimeentulotukea johonkin hankintaan mm pesukoneeseen.
    Välillä meni sitten paremmin kun olin töissä, silloin kuin niitä sattui saamaan ja pystyin auttamaan muita.
    Nyt tilanne on niin pahana, siis en ole enää yh, elämme vain Kelan tuilla, sos.toimistosta ei tule mitään koska aina tulomme on parisen kymppiä ihan liikaa, en vaan ymmärrä miten, että aikuiset tingimme omasta ruuasta niin että mieheni näyttää keskitysleirin vangilta ja itse käytän samankokoisia vaatteita kuin 11 vuotias tyttäreni (158cm vaatteita) Ruokajonoon on pitkä matka, joskus kun käyntiä sen suuntaan olemme käyneet jonossa ruokaa hakemassa.
    Lapsille pyritään hankkimaan kaikki tarvittava ja tilanne on meille hävettävä, olemme kansallissosialisteja mutta minkäs teet kun kaikki maksaa & rahat vaan eivät riitä.. Uusavuttomia ei olla, kirppareilla käydään ja marjat poimitaan, ei tupakoida eikä kaljoitella. Hirvittävää miten meikäläisten pitää elää ja vieläkin leikataan tukia. Töitä ei helpolla saa ja nekin usein osa-aikaisia jolloin yhtään enempää rahaa ei ole vain kuluja.. Yöt valvon ja mietin miten selvitään kun nyt jo näin tiukkaa jatkuvaan.. Ja kenellekään ei kehtaa kertoa, ei edes omille sukulaisille, vaikka eiköhän nuo jo tiedä, eivät vaan halua ‘tietää’

Comments are closed.