Koti Uutisia Kotimaa KRP tutkii irakilaisen tekemää henkirikosta Kotkassa – uhria paloiteltu

KRP tutkii irakilaisen tekemää henkirikosta Kotkassa – uhria paloiteltu

3

Keskusrikospoliisi ja Kaakkois-Suomen poliisilaitos tutkivat henkirikosta Kotkassa. MTV:n lähteiden mukaan uhria on muun muassa paloiteltu, ja tapaukseen liittyy “rajuja ja ennennäkemättömiä piirteitä”.

Kymenlaakson käräjäoikeus vangitsi perjantaina 26.10. irakilaisen vuonna 1975 syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä Kotkassa elokuun lopussa tehdystä taposta. Epäilty otettiin kiinni Kotkassa tiistaina 23.10.

Myös uhri on irakilainen, 36-vuotias mies, joka alun perin oli ilmoitettu kadonneeksi. Kaakkois-Suomen poliisilaitos julkaisi aiemmin miehen kuvan. Sekä epäillyllä että uhrilla on ollut tiettävästi pysyvä oleskeluoikeus Suomessa.

Alun perin tapausta tutkittiin henkilön katoamisena. Tutkinnassa tuli kuitenkin ilmi viitteitä siitä, että kadonnut mies on joutunut henkirikoksen uhriksi, ja jutun tutkintavastuu siirrettiin KRP:lle. On mahdollista, että rikosnimike muuttuu vielä tutkinnan aikana.

– Epäiltyä on kuulusteltu ja hänellä on oma näkemyksensä teon motiivista, syistä ja taustoista. Poliisi jatkaa omaa tutkintaansa, tutkinnanjohtaja Olli Töyräs KRP:stä sanoo MTV:lle.

Lähde: MTV

3 KOMMENTIT

  1. Luonnollista poistumaa tällä kertaa, eli ei aiheuta toimenpiteitä. Korkeintaan mielipiteitä.

  2. Takaisin yläasteelle opiskelemaan. Hyi kuinka huonoa käytöstä.

Comments are closed.