Koti Artikkelit “Kristalliyö” – saksalaisvastaista propagandaa, osa 2

“Kristalliyö” – saksalaisvastaista propagandaa, osa 2

32

”Kristalliyöstä” on kehkeytynyt yksi pakkomonikulttuurisuutta vaativan liikkeen pyhimmistä vuosipäivistä. Tämä on käännös Ingrid Weckertin 1985 kirjoittamasta artikkelista. Weckert ehti kokea Hitlerin Saksan omakohtaisesti. Hän on opiskellut juutalaisuutta sveitsiläisessä yliopistossa sekä vieraillut usein Israelissa, jonka pääministeri Menachem Beginin hän tunsi henkilökohtaisesti. Lue myös artikkelisarjan osa 1!

Miesjoukkojen riehuessa ympäri valtakuntaa Münchenissä juhlittiin erityistä vuosipäivää. 15 vuotta aiemmin, 9.11.1923, Hitler, Erich von Ludendorff sekä kaksi merkittävää baijerilaispoliitikkoa yrittivät kaataa hallituksen ja korvata sen uudella.

Kansannousu (Putsch) kuitenkin tukahdutettiin, ja 16 kapinallista ammuttiin kuuluisan Feldherrnhalle-monumentin viereen. Siksi 9.11. oli ollut kansallissosialististen marttyyrien virallinen muistopäivä vuodesta 1933 lähtien. Hitler ja puolueen tärkeimmät hahmot tapasivat joka vuosi Münchenissä muistellakseen kaatuneita. Hitler piti yleensä myös puheen puolueveteraaneille 8.11. kuuluisassa Bürgerbräukeller-ravintolassa.

Aamulla 9.11. Hitler ja hänen vanhat puoluetoverinsa esittivät symbolisen Feldherrnhallen marssin vuoden 1923 tapahtumien muistoksi. Samana iltana puolue järjesti epävirallisen illallisen vanhalla kaupungintalolla. Keskiyöllä nuoret SS- ja SA-järjestöihin liittyvät miehet osallistuivat Feldherrnhallen valatilaisuuteen. Seremonia oli juhlallinen.

8.11. oli siis erittäin viisaasti valittu päivämäärä sabotaasille. Juhlapäivän vuoksi puolueen korkeimmat johtajat eivät olleet kotikaupunkinsa konttorissa vaan Münchenissä. Tämä oli täydellinen hetki aloittaa mellakka, sillä päätöksenteko oli delegoitu puolueen nuoremmille ja kokemattomammille jäsenille. 8.–10.11. alempiarvoiset virkailijat siis korvasivat aluejohtajat (Gauleiter), jotka olivat matkalla puolueseremoniaan. Tämä helpotti huomattavasti provokaattoreiden pyrkimystä kylvää hämmennystä kaupunkeihin ja puolueen paikallisosastoihin.

Toinen tärkeä tekijä oli se, ettei kukaan osannut odottaa levottomuuksia. Saksa oli tuohon aikaan maailman rauhallisimpia valtioita. Kukaan ei osannut aavistaa väkivaltaista katastrofia. Aluejohtajat saivat ensimmäiset puhelinraportit kotikaupungeissaan tapahtuvista kummallisuuksista vanhalla kaupungintalolla nautitun illallisen aikana. Samalla selvisi, että Ernst vom Rath oli kuollut vammoihinsa Pariisissa.

Feldherrnhallen valatilaisuus.

Feldherrnhallen valatilaisuus.

Mitä Göbbels teki?

Kun illallinen oli päättynyt, Hitler lähti noin kahdeksalta ja palasi asunnolleen. Tohtori Göbbels nousi ylös ja kertoi lyhyesti polttavat uutiset. Hän totesi yleisölle vom Rathin kuolleen. Hänen mukaansa murhan vuoksi kahdessa tai kolmessa kaupungissa oli syttynyt juutalaisvastaisia mellakoita.

Göbbels tunnettiin intohimoisista ja inspiroivista puheistaan. Kaupungintalolla hän ei kuitenkaan pitänyt puhetta. Hänen ilmoituksensa oli lyhyt ja epävirallinen. Hän muistutti, että kansallissosialistien tultua valtaan juutalaiset eivät enää voisi tappaa saksalaisia joutumatta siitä vastuuseen. Vom Rathin murha tulisi johtamaan oikeustoimiin. Göbbels kuitenkin painotti, että vom Rathin kuolemaa ei tule käyttää tekosyynä oma-aloitteisille toimenpiteille juutalaisia vastaan.

Göbbels ehdotti, että aluejohtajien sekä SA-johtaja Viktor Lutzen tulisi ottaa yhteyttä kotikaupunkiensa puoluekonttoreihin varmistaakseen, että kaupungeissa säilyisi rauha ja järjestys. Tässä yhteydessä on tärkeä painottaa, ettei Göbbelsillä ollut kuitenkaan virallista oikeutta antaa suoria määräyksiä paikalla olleille puoluejohtajille – illalliseen osallistuneet olivat arvoasteikon samalla portaalla. Monet joka tapauksessa pitivät ideaa järkevänä ja toimivat Göbbelsin ehdottamalla tavalla.

Valtavirtahistorioitsijat siis valehtelevat väittäessään, että Göbbels aloitti kristalliyön pogromit pitämällä tulisen puheen illalla 9.11. Seuraavat tosiasiat selkeyttävät tapahtumien kulkua:

  • Göbbels oli itse Berliinin aluejohtaja, joten hänellä ei ollut käskyvaltaa Berliinin ulkopuolella. Hän oli toki Saksan propagandaministeri, mutta tämä ei merkinnyt oikeutta komentaa muita aluejohtajia. Hänellä ei ollut lainkaan sananvaltaa SA:n ja SS:n toimintaan.
  • Kaikista kansallissosialistijohtajista varmasti juuri propagandanero Göbbels ymmärsi parhaiten, millaisia julkisuushaittoja juutalaisvastainen pogromi aiheuttaisi Saksalle. Hän oli raivoissaan kuullessaan aamulla 10.11. yön tuhoista. Tästä on pitäviä todisteita.
  • Miten yhdeksän jälkeen illalla pidetty puhe 9.11. olisi voinut ”aloittaa” pogromin, kun tuhotyöt olivat käynnistyneet jo edellisenä päivänä? Tuolloin ensimmäiset provokaattorit olivat saapuneet puolueen paikallisiin virastoihin vaatimaan toimenpiteitä juutalaisia vastaan.
  • Vaikka emme tiedä tarkalleen mitä Göbbels sanoi illalla 9.11., tiedämme, mitä aluejohtajat ja SA-johtaja tekivät propagandaministerin tiedotteen jälkeen. He tarttuivat puhelimeen, soittivat kotikaupunkinsa puoluetoimistoon ja vaativat, että heidän alaisensa tekisivät kaikkensa säilyttääkseen rauhan ja järjestyksen. He painottivat, ettei kukaan saisi missään nimessä osallistua mielenilmauksiin.

Puhelimeen puolueen paikalliskonttoreissa vastanneet kirjoittivat aluejohtajiensa käskyt ylös. Tämän jälkeen määräykset lähetettiin kaukokirjoittimella kaikkiin alueen virastoihin.

Kaukokirjoitinviestejä on säilynyt useissa arkistoissa ja niitä voi käydä lukemassa kuka tahansa aiheesta kiinnostunut.

Määräykset pogromin lopettamiseksi

Kun aluejohtajat soittivat puheluita kotikaupunkeihinsa, SA-johtaja Viktor Lutze määräsi paikalla olleita SA-ryhmänjohtajia tekemään saman. Lutze määräsi, että SA ei saisi missään olosuhteissa osallistua juutalaisvastaisiin mielenosoituksiin. Mikä mielenkiintoisinta, SA:n tuli Lutzen mukaan sen sijaan pyrkiä pysäyttämään mellakointi.

Erittäin selkeiden määräysten vuoksi SA alkoi vartioida juutalaiskauppoja vielä samana yönä alueilla, joissa ikkunoita oli rikottu. Lutzen määräyksen autenttisuudesta ei ole kiistaa, sillä sodan jälkeen useat paikallaolijat vahvistivat sen. Myös SS ja poliisi saivat käskyn vaalia rauhaa ja järjestystä.

Himmler määräsi Reinhard Heydrichia estämään kiinteistöjen tuhoamisen ja suojelemaan juutalaisia mielenosoittajilta. Aiheeseen liittynyt kaukokirjoitinviesti löytyy yhä Nürnbergin näytösoikeudenkäyntien pöytäkirja-arkistoista. Nürnbergissä kaukokirjoitinviestistä esitettiin kuitenkin kolme eri versiota, joihin oli jälkeenpäin tekaistu lisäyksiä, jotka muuttivat kokonaan määräyksen luonteen [Nürnbergin asiakirjaväärennöksistä kirjoitettiin myös artikkelissamme ”Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään”. Suom. huom.]. Kirjassani Feuerzeichen julkaisin alkuperäisen kaukokirjoitinviestin.

Adolf Hitler osallistui Feldherrnhallen keskiyön seremoniaan. Vasta palattuaan asunnolleen yhdeltä aamuyöllä hän kuuli ensimmäisen kerran Münchenin mellakoista, joissa yksi synagoga oli tuikattu tuleen. Hitler oli raivoissaan ja käski Münchenin poliisijohtajan välittömästi puheilleen.

Hitler käski häntä sammuttamaan tulipalon välittömästi ja varmistamaan, ettei Münchenissä enää tapahtuisi mitään vastaavaa. Seuraavaksi hän soitti useille poliisi- ja puolueviranomaisille eri puolille Saksaa selvittääkseen kuinka laajoja levottomuudet olivat. Lopuksi hän saneli kaukokirjoitinviestin kaikille aluejohtajille: ”Johtajan määräyksestä juutalaisten yritysten ja muun omaisuuden polttaminen täytyy estää kaikin keinoin.”

Synagogia ei mainittu erikseen, sillä aamuyöllä Hitlerillä ei ilmeisesti ollut tietoa muiden kaupunkien kuin Münchenin synagogan tuhopolttoyrityksestä.

Miksi SA-miehiä osallistui levottomuuksiin johtajien kiellosta huolimatta?

Kuinka on mahdollista, että kaikista määräyksistä huolimatta tuhotyöt olivat niin laajoja ja niin monet SA-miehet osallistuivat mellakointiin? Arkistojen perusteella ainakin kolme yhteensä 28:sta SA-ryhmästä kieltäytyi noudattamasta Lutzen käskyjä. Sen sijaan ryhmien jäsenet hyökkäsivät synagogia ja muita juutalaisten omistamia rakennuksia vastaan.

Sodan jälkeen järjestettiin oikeudenkäyntejä kristalliyön tapahtumista epäiltyjä SA-miehiä vastaan vuosina 1946–1952. Oikeudenkäyntipöytäkirjoissa esiintyvät silminnäkijälausunnot ja muu todistusaineisto kertovat kuinka kaoottinen tapahtumasarja kristalliyö oli.

Oikeudenkäynnit perustuivat suurilta osin SA:n 50. prikaatin johtaja Karl Lucken raporttiin, joka alkoi sanoilla: ”10.11.1938 sain kolmelta aamuyöllä käskyn: ’Ryhmänjohtajan määräyksestä kaikki juutalaiset synagogat SA-prikaatin toiminta-alueella täytyy välittömästi räjäyttää tai sytyttää palamaan.’”

Lucke listasi raportissaan hänen prikaatinsa tuhoamat synagogat. Raportista tuli tärkeä osa Nürnbergin syyttäjälaitoksen sekä valtavirtahistorioitsijoiden kaanonia, jonka oli määrä todistaa, että SA sai puolueelta määräyksen tuhota juutalaiset kaupat ja synagogat.

Herbert Fust.

Herbert Fust.

Miten Lucke oli voinut saada määräyksen, joka erosi täysin Hitlerin todellisesta käskystä? 9.11. SA:n Mannheimin ryhmän johtaja Herbert Fust oli Münchenissä muiden SA-ryhmänjohtajien ja Lutzen kanssa. Kun Lutze määräsi ryhmänjohtajia soittamaan kotikaupunkeihinsa ja estämään mellakoinnin, Fust teki työtä käskettyä. Hän soitti Mannheimiin ja välitti heille Lutzen määräyksen.

SA:n Mannheimin virastossa päivystänyt mies vastasi Fustin puheluun ja kuittasi. Hän ei kuitenkaan koskaan välittänyt alkuperäistä määräystä eteenpäin. Sen sijaan hänen antamansa määräys oli päinvastainen. Normaalitilanteessa päivystänyt SA-mies olisi välittömästi ottanut yhteyttä ryhmän varajohtaja Karl Luckeen vastaavan puhelun jälkeen. Nyt päivystäjä soitti kuitenkin syystä tai toisesta SA-ylieversti Fritschille ja pyysi tätä tulemaan toimistolle.

Fritschiä pidettiin hieman hidasälyisenä miehenä. Kun hän saapui, päivystäjä näytti hänelle puhelun aikana kirjoittamansa muistiinpanot, joissa luki, että kaikki Mannheimin synagogat täytyy tuhota. Päivystäjä kertoi Fritschille, että puhelu oli tullut juuri Münchenistä. Hidasälyinen Fritsch ei tiennyt kuinka toimia, joten hän soitti alueen puoluejohtajalle sekä omalle varamiehelleen.

Miehet saapuivat SA:n toimistoon ja keskustelivat tilanteesta. Samalla päivystäjä kertoi suunnitelmista kaikille SA-johtajille paitsi Fustia tuuranneelle varajohtaja Luckelle. Muistiinpanot hukkuivat tohinassa. Toimistolle saapuneet SA-miehet tapasivat puoluejohtajan, joka kertoi, että päivystäjän mukaan Münchenistä oli tullut käsky tuhota synagogat. Kukaan ei missään vaiheessa soittanut Müncheniin varmistaakseen, että käsky oli tulkittu oikein.

Paikalliset SA-miehet jalkautuivat kaduille ja aloittivat tuhotyöt. Muutamia tunteja myöhemmin – kun mellakointi oli jo loppumaisillaan –, päivystäjä soitti viimein Luckelle ja kertoi ryhmän saamasta (väärin tulkitusta) ”määräyksestä”. Päivystäjä kertoi Luckelle myös, että SA oli tuhonnut juutalaisten omaisuutta jo useita tunteja. Koska operaatio oli jo käytännössä ohi, myöskään Lucke ei nähnyt enää tarpeelliseksi hankkia vahvistusta käskylle. Kello oli jo kolme aamuyöllä. Lucke välitti tiedon operaatiosta prikaatinsa everstille ja hyväksytti tuhotyön Darmstadtissa.

Kahdeksalta seuraavana aamuna Lucke kirjoitti raportin, jota siteerattiin myöhemmin Nürnbergissä. Kuten todettua, Münchenissä ollut ryhmänjohtaja Fust ei ollut määrännyt tuhotöitä vaan vaatinut nimenomaan estämään ne. Käskyn antoi siis puhelimella päivystänyt mies. On mielenkiintoista, että päivystäjän henkilöllisyys ei ole koskaan paljastunut eikä sen selvittämistä pidetty tarpeellisena yhdessäkään sodanjälkeisessä kristalliyöoikeudenkäynnissä! Tämän vuoksi on arveltu, että päivystäjä saattoi olla Saksaa vastaan toiminut provokaattori, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole.

Juutalaisille määrätty sakko

Aikaisin kristalliyön jälkeisenä aamuna propagandaministeri Göbbels piti radiopuheen, jossa hän julisti, että hyökkäykset juutalaisia vastaan olivat ankarasti kiellettyjä. Hän varoitti, että rikkureille oli luvassa ankara rangaistus. Göbbels kertoi, että juutalaiskysymys tulisi ratkaista kokonaan laillisin keinoin.

Kuten todettua, hallitus ja puolueväki olivat raivoissaan yön tuhotöistä. Saksan talousasioista vastannut Hermann Göring valitti, että kauppojen rikottujen erikoisikkunalasien korvaaminen tulisi maksamaan omaisuuden, sillä tuotetta ei valmistettu Saksassa. Ikkunalasi täytyisi tilata Belgiasta, mikä tulisi maksamaan sievoisen summan ulkomaanvaluuttaa.

Koska kansainvälinen juutalaisyhteisö oli julistanut boikottisodan Saksaa vastaan, hallituksella oli käytössään vain vähän ulkomaanvaluuttaa. Koska valuuttapula oli monikansallisen juutalaiskampanjan suora tulos, päätti Göring, että juutalaiset saavat maksaa itse heimoveljiensä rikotut ikkunat. Göring määräsi miljardin markan sakon Saksan juutalaisille. Valtavirtahistorioitsijat kirjoittavat tietysti mielellään vandalismin uhreille annetusta sakosta. Harva historioitsija muistuttaa kuitenkaan yleisöä sakon todellisista syistä.

Göring itsekin ymmärsi, että uhrien sakottaminen ei ollut järin oikeudenmukaista. Hän kuitenkin perusteli päätöstään kansainvälisen juutalaisyhteisön sodanjulistuksella, joka julkaistiin suurissa sanomalehdissä miljoonien juutalaisten nimissä. Göringin mukaan kansainvälinen juutalaisyhteisö saisi siis itse auttaa saksalaiset veljensä pois pinteestä.

On tärkeä huomata, että sakon maksuun joutuivat osallistumaan vain saksanjuutalaiset, joilla oli yli 5 000 markan edestä omaisuutta. 1938 hinnat olivat matalalla, joten 5 000 markkaa oli pieni omaisuus. Kukaan ei siis suinkaan joutunut keppikerjäläiseksi sakon vuoksi. Tästäkään valtavirtahistorioitsijat eivät mielellään kerro yleisölleen.

Göring.

Göring.

Kristalliyön seuraukset

Usein väitetään, että kristalliyö oli “juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” ensimmäinen numero. Tämä on totta. ”Lopullinen ratkaisu” ei kuitenkaan tarkoittanut kansanmurhaa vaan juutalaisten kuljettamista pois Saksasta. Välittömästi kristalliyön jälkeen Hitler antoi käskyn juutalaisten maastamuuttoa hallinnoivan keskusjärjestön perustamisesta.

Göring noudatti määräystä ja perusti järjestön, jonka nimeksi tuli Reichszentrale für die jüdische Auswanderung. Järjestön johtajaksi nimettiin Reinhard Heydrich. Ryhmä alkoi koordinoida useiden juutalaisten maastamuuton parissa työskennelleiden viranomaisten toimintaa. Päätös helpotti juutalaisten lähtöä, mutta suurimmaksi ongelmaksi nousi muiden maiden haluttomuus ottaa juutalaisia vastaan. Tosin Palestiinaan muuttaminen oli helppoa niille, joilla oli vähintään 1 000 puntaa käteisenä, kuten alueen brittiviranomaiset vaativat.

Harva juutalainen halusi kuitenkaan muuttaa Palestiinaan. Se ei ollut läheskään yhtä moderni ja kosmopoliittinen maa kuin Saksa. Saksan juutalaiset työskentelivät yleensä esimerkiksi kaupan tai teollisuuden parissa. Palestiinassa ei kuitenkaan ollut nykyaikaista rahoitusinfrastruktuuria 1930-luvulla. Ei ollut rahamarkkinoita, pörssiä eikä sijoituspankkitoimintaa. Tämä teki Palestiinasta monien mielestä vastenmielisen maan.

Koska harvat juutalaiset tahtoivat luopua länsimaisten rahoitusmarkkinoiden mukavuuksista ja muuttaa Palestiinaan, Saksan hallitus teki kaikkensa suostutellakseen muita maita ottamaan heidät vastaan. 1938 Saksa perusti amerikkalaisasianajaja George Rubleen kanssa valtioidenvälisen pakolaiskomitean. Tammikuussa 1939 (eli kristalliyön jälkeen) Rublee ja Saksan hallitus allekirjoittivat sopimuksen, jonka perusteella kaikki saksanjuutalaiset saisivat muuttaa valitsemaansa maahan.

Mielenkiintoista kyllä, myöhemmin Saksan ja Amerikan presidenteiksi nousseiden poikien isät onnistuivat lähes sabotoimaan hankkeen. He olivat Yhdysvaltojen Britannian suurlähettiläs Joseph Kennedy sekä Ernst von Weizsäcker, Saksan ulkoministeriön valtiosihteeri. Hitler osallistui henkilökohtaisesti neuvotteluihin ja pelasti sopimuksen lähettämällä keskuspankkinsa johtaja Hjalmar Schachtin Lontooseen puhumaan Rubleelle.

Rublee itse kutsui sitä myöhemmin “sensaatiomaiseksi sopimukseksi”. Hän oli oikeassa. Hallitukset tekivät yhteistyötä turvatakseen Saksasta muuttaneiden juutalaisten toimeentulon. Juutalaisille järjestettiin koulutusleirejä, joissa he pystyivät valmistautumaan uusiin ammatteihin uusissa kotimaissaan.

Yli 45-vuotiaat saksanjuutalaiset saivat halutessaan jäädä maahan. Mikäli he jäivät Saksaan, heidät vapautettiin valtion muihin juutalaisiin kohdistamista pakotteista ja rajoitteista. He saivat asua ja työskennellä missä halusivat. Valtio takasi heidän sosiaaliturvansa siinä missä saksalaistenkin. Kuten Rublee myöhemmin totesi, sopimuksen solmimisen ja toisen maailmansodan syttymisen jälkeen Saksassa ei tehty käytännössä lainkaan juutalaisvastaisia rikoksia.

exodus1947-e1338890388185

Juutalaisten maastamuuttoa koordinoineen komitean rinnalle perustettiin juutalaisten oma järjestö Reichsvereinigung der Juden in Deutschland. Sen tehtävä oli edustaa juutalaisia maastamuuttovirastossa sekä auttaa juutalaisia siirtolaisia käytännön asioissa. Kaksi järjestöä työskentelivät tehdäkseen juutalaisten poistumisesta mahdollisimman vaivatonta. Myös SS oli mukana hankkeessa ja järjesti maastamuuttajille koulutuskeskuksia uuteen ammattiin ja elämään valmistautumista varten.

Haavara-sopimuksen ja Rublee-suunnitelman myötävaikutuksesta sadattuhannet juutalaiset siirtyivät Euroopasta Palestiinaan. Syyskuussa 1940 palestiinanjuutalainen uutistoimisto Palcor raportoi, että jo 500 000 juutalaista oli saapunut saksalaisalueilta, mukaan lukien Itävallasta, Sudeettialueilta, Böömin ja Määrin protektoraatista sekä saksalaisten hallitsemasta Puolasta.

Palcorin raportti on kuitenkin lakaistu maton alle, sillä se ei tue valtavirtahistorian holokaustitarinaa. 1950-luvulta lähtien onkin väitetty, että juutalaisia muutti Palestiinaan kaikista Euroopan maista yhteensä noin 80 000. Mitä tapahtui 420 000 juutalaiselle? He olisivat tuskin uskoneet 1940, että kymmenen vuotta myöhemmin heidän väitettäisiin kuolleen ”kaasukammioissa”!

Yhteenveto

Saksan hallitus ja kansallissosialistinen puolue eivät siis olleet syyllisiä kristalliyön tuhoihin. Lopulta tapahtumat olivat saksalaisten kannalta paljon vahingollisempia kuin juutalaisten kannalta.

Monet luulevat nykyään, että rasistiset murhat ja tuhopoltot kuuluivat “natsi-Saksan” arkeen ja että jokainen juutalainen eli jatkuvassa pelossa. Luullaan, että Hitlerin Saksassa ei tunnustettu ihmis- ja kansalaisoikeuksia. Kristalliyö oli Saksan 1933–1945 välisen historian synkimpiä hetkiä. Todisteet kuitenkin osoittavat, ettei Hitlerin hallituksella ja puolueella ollut mitään tekemistä mellakoiden suunnittelun kanssa. Kansallissosialistit olivat yllättyneitä ja vihaisia kuullessaan mellakkauutiset.

Esittämieni todisteiden perusteella on syytä olettaa, että kristalliyö oli kuitenkin keskusjohtoisesti suunniteltu ja käynnistetty tapahtumasarja. Mikäli näin todella oli, oli suunnitelman takana joku, joka hyötyi väkivaltaisuuksien Saksalle aiheuttamasta diplomaattisesta kriisistä.

Ketkä olisivat voineet olla mellakan taustalla? On hyvä palauttaa mieleen artikkelin ensimmäisessä osassa esittelemäni todisteet, jotka liittivät ranskalaisen juutalaisjärjestö LICA:n vom Rathin murhaan. Olisiko LICA voinut hyötyä Saksan kriisistä? Kristalliyön jälkeen kansainvälinen ilmapiiri ja lehdistön kirjoittelu muuttuivat huomattavasti juutalaismyönteisemmäksi.

Juutalaiset pelkäävät, että palestiinalaiset tekevät heille saman kuin he tekivät palestiinalaisille.

Sionistien kodeistaan häätämiä palestiinalaisia.

Sionistiliike kertoi luottavansa kansainväliseen tukeen taistellessaan Palestiinaa hallinnutta brittien mandaattihallintoa vastaan. Juutalaisten maahanmuuttoa Palestiinaan rajoitettiin tuolloin tiukasti arabien vastustuksen vuoksi. Juutalaisten maahanmuutto olikin pudonnut pohjalukemiin 1938, mutta sionistiliikkeen inspiroimana siirtolaistulva alkoi pian taas voimistua.

Tilanteen vakauttamiseksi britit laativat suunnitelman, jonka perusteella maa jaettaisiin juutalaisten ja palestiinalaisten alueisiin. Juutalaiset suostuivat pitkin hampain, mutta arabit eivät halunneet luovuttaa maataan uusille tulokkaille. Tämä johti arabikapinaan.

Maaliskuussa 1938 Britannian hallitus lähetti valtuutettunsa Sir Harold MacMichaelsin Palestiinaan. MacMichaels onnistui tukahduttamaan kansannousun. Arabien rauhoittamiseksi hän kuitenkin lupasi yrittää kumota suunnitelman juutalaisalueen perustamisesta. Hän kertoi myös pyrkivänsä hillitsemään juutalaismaahanmuuttoa. MacMichaels palasi Lontooseen lokakuussa 1938 keskustelemaan asiasta parlamentin kanssa. Päätöksen takarajaksi päätettiin 8.11.1938 – päivä, jolloin ”kristalliyön” väkivaltaisuudet todellisuudessa alkoivat!

Ernst vom Rathia oli ammuttu vain päivää aiemmin, 7.11. Murhan suunnittelijat olivat varmasti toivoneet, että uhri olisi kuollut välittömästi, jolloin mellakointi olisi alkanut todennäköisesti jo samana päivänä. Olivatko murhaan sekaantuneet laskelmoineet, että pogromi Saksassa voisi muuttaa Britannian Palestiina-politiikkaa? Arveltiinko, että dramaattinen tapahtumasarja takaisi kansainvälisen sympatian ja tuen sionistiliikkeelle?

Kukaan ei pysty antamaan täysin varmoja vastauksia. Avainhenkilöt ja motiivit jäävät arvailujen varaan. Minä en kuitenkaan yllättyisi, mikäli LICA:n kaltaiset järjestöt olisivat sotkeutuneet vom Rathin murhan lisäksi väkivaltaisuuksien aloittamiseen.

Oli miten oli, kristalliyö ei kuvastanut Hitlerin ajan saksalaisten asenteita. Se ei ollut tohtori Göbbelsin tai kenenkään muun puoluejohtajan suunnittelema. Se oli rikos yksittäisiä juutalaisia mutta ennen kaikkea Saksan kansaa ja hallitusta vastaan.

 

Artikkeli julkaistu alunperin Institute for Historical Review’n sivuilla englanniksi lähteineen. Suomennos: Magneettimedia.

32 KOMMENTIT

  1. Erittäin hyvä artikkeli. Poikkeaa huomattavasti valtavirtahistoriasta, koska tämä sentään on totta. 🙂

  2. Eihän kukaan täällä syytäkään huippuälykkäitä juutalaisia enää mistään, sillä he ovat molemmat jo kuolleet aikoja sitten.

  3. Miten Hitler oikein kesti niinkin kauan tuota julmaa juutalaisten hyökkäystä. Hyvä mies, paha joukko. Pahaa teki myös lukea erään tunnetun filosofin (Fromm) luonnehdintaa Hitleristä: Näyttää mukamas kuin haistelisi koko ajan pahaa hajua. Hävytöntä, Hitlerhän on kaunis, arjalaisista arjalaisin vaaleine laineisine hiuksineen ja sinisinä silmineen ja lihaksikkaine vartaloineen, äänikin kuin hunajaa, niin hillitty. Ja koko maailma alkoi vastustaa tuota rauhanrakentajaa, meidän pottunokkien suurta puolustajaa. Ja miten kauan me kestämmekään taas nykypäivänä neroja juutalaisia tiedemiehiä ja taiteilijoita, pahaa tekee niiden menestys. Jospa ne pakotettaisiin naimisiin pottunokkien kanssa, nerous alkaisi vähitellen laimeta.

    • Reiska harjoitellut salaa..käänteispsykologiaa ja nyt testailee ylivertaisuuttaan sivustoilla 😀

      • Tuntuu, että olisi Erkin hengenheimolaisia paikallisesta kansankuppilasta siunaantunut tänne, jokainen vuorollaan käy kokeilemassa sylkemistä.

    • Ritu hyvä.
      Ymmärrän vallan hyvin, että kaltaisesi ”kauniit” ihmiset arvostelevat poliittisia toimijoita ulkonäön perusteella 😀
      Onnittelut vielä kerran siitä vuoden -64 miss Äetsä finaalipaikasta 🙂

  4. Yritystä piisaa ja nimimerkit vaihtuu, tää on antifan creme de la cremen vastaisku. Sen ennenäkemätön tuhovoima tulee tappamaan valtaosan Suomen valkoisesta heterokannasta. Nauruun…

  5. Hitler oli ruma mies ja vastenmielinen. Haisteli koko ajan pahaa hajua, joka tuli tuosta hirviöstä itsestään. Kukaan täysijärkinen ei voi ihailla maailmanhistorian iljettävintä otusta. Hyi hitto.

  6. Mitä nämä kommentit oikein ovat? Naurattaa eihän siinä mitään, mutta vau, kylläpä oli henkeviä ja viisaita! 😀

  7. On nii hyvä nyt, ku joku kerto miks sossun rahat multa aina loppu nii tietää et se ja muukki koko maan ja maailmanki onkelmie syy on ne juutalaiset. Se tieto helpotti. Kui joku kehtaa synty juutalaiseks, ei me kaalii. Joku sanos et ne hallitse koko tierettäki. Ei tarvit tieret eikä metiaa. Pois juutalaiset ja sossuu enempi varoi. Kekkä lupaa, vois vaik äänestää, jos viittis.

  8. Yhtä loogista ja uskottavaa kuin venäläisten jutut vankileirien saaristosta ja Ukrainan 30-luvun alun nälänhädästä, sekä turkkilaisten versio armenialaisten kansanmurhasta. Pol Pot oli hieno mies, olihan?

    • Tämä onkin enempi faktapohjainen versio ja III Valtakunnasta kerrotut todellisuuspohjaiset tarinoinnit eivät juurikaan ole saavuttaneet suuren yleisön tietoutta.

      Kristalliyön virallinen versio on voittajien kirjoittamaa kostohistoriaa, joten sen uskottavuus on samaa kaliberia kuin muukin virallisuus; jotain totta, jotain keksittyä, runsaasti unohdettua ja paljon vääristeltyä. Dresdeniin tiputettiin leipää lentokoneista ja puna-armeija jakoi humanitaarista apua nälkää näkevälle Saksan siviiliväestölle.

      • Saksa oli saanut Tsekkoslovakian sudeettialueet pari kk aikaisemmin ja kv tilanne oli kireä. Juutalaisten oikeuksia oli rajoitettu jo vuosia, ja useampia keskitysleirejä oli toiminut vuosien ajan. Kristalliyön toteuttajat olivat kuitenkin natseja ja jos komentoketju vähän tökkikin ja jotkut ehkä tulkitsivat tarkoitettua innokkaammin, niin ei sillä kokonaisuuden kannalta ole merkitystä.

        DDR:n rajojenkin aukaisu johtui epätietoisuudesta eikä sen jälkeen asiaa voinut peruuttaa.

        Joskus kirjamessuilla tms joku koitti selittää tutkimustaan suomalaisten kommunistien toiminnasta itsenäistymisen jälkeisinä vuosina ja suhteesta NKP:n. Kuittasin että ei se farssi muutu oleellisest miksikään pikku yksityiskohtien selvittelyllä kun edes kiviä ei kiinnosta.

        • Keskitysleirejä ei ollut, vaan ne olivat työleirejä. Sattuneesta syystä 80% saksan kommunisteista oli juutalaisia.
          Kristalliyön toteuttajat eivät olleet nationalisteja, vaan vieraan vallan provokaatio kuten tekstista löytyy. Kieltämättä komentoportaassa oli omat klikkinsä ja näin SA joukoista osa osallistui toimintaan.
          Muistetaan lkuitenkin että koko rähinän lopetti Adolf, joka ei hyväksynyt moisia väkivallan toimia edes juutalaisa kohtaan.

  9. Sananvapauden vuoksi olen pitänyt PVLn kieltämistä arveluttavana. Juutalaisvihan lietsominen on kuitenkin kansanryhmää vastaan kiihottamista, ja myös Suomen juutalaisia vastaan. Periaatteessa olisi demokratian kannalta hyvä, kun Suomen Korkein oikeus kieltäisi PVLn. Ei se kielto mitään natsismia lopeta Suomessa, olisi naiivia kuvitella niin. Mielestäni PVL on kuitenkin mennyt liian pitkälle juutalaisvihan lietsonnassaan, joten olisiko jonkinlainen ns. kurinpalautus laillisen Esivaltamme taholta PVLnatsien suhteen paikallaan…? Antisemitismille ja rotuvihalle nollatoleranssi Suomeen! Oikeasti.

      • Juurihan hän kertoi, että totuus Kirstalliyöstä ja holohoaxista on tätä. Ilmeisesti myös kaikki raportit kenen tahansa juutalaisen tekemisistä ja sanomisista. Siitähän tuossa aina tuntuu olevan kyse

    • Kristittyjen sionistien ja juutalaisten mukaan Juutalaisista totuuden kertominen on vihapuhe. Mutta muista kansoista valheiden kertominen ei ole vihapuhe.
      Se on kypsän demokratian keskeisin sääntö.

  10. Ei ollut, mutta sentään saksalaiset saivat sitä mitä olivat tarjonneet miljoonille. Välillä toivoisi teille sosialisteille sitä samaa. Teillä(kin) on oikeus omiin mielipiteisiin, mutta ei omiin faktoihin.
    Aikanaan kerrottiin että DDR:n johto olisi halunnut kukistaa Leipzigin maanantaimielenosoitukset asevoimin niinkuin meneteltiin -53, mutta venäläiset kielsivät.

    • Aikoinaan kerrottiin, kuinka saksalaiset sotilaat murhasivat kaikki eteen sattuneet siviilit ikään ja sukupuoleen katsomatta, kuinka Luftwaffen Stukat tarkoituksellisesti hyökkäsivät pakolaiskaravaanien ja siviilikohteiden kimppuun, kuinka puna-armeija saapui Saksaan vapauttajana ja taisivatpa kertoa paljon muitakin vuoreen valettuja faktoja.

      Olet selvästi Virallisen TotuudenTM aivopesemä ja siksi taitaa olla turha jatkaa aiheesta sen pidemmälle. Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi.

      • Nuo esimerkkisi ovat korkkari- ja kommaritasoa. Leipzigin maanantaimielenosoitusjuttu oli ihan länsimaisista lähteistä. Kukapa tietää menivätkö saksalaisten ja venäläisten raiskaukset tasan vai fifty-sixty? Sodan loppuvaiheessa venäläiset mm upottivat laivan jossa oli valkoinen lippu ja tuhansia pakolaisia. Taisi Stahanovkin olla keksitty henkilö.

        • Saksalaiset eivät raiskanneet yhtään, sillä raiskauksesta sai kuolemantuomion.

          Sen laivan (Cap Arcona) upottivat britit

          • MV Wilhelm Gustloffin upotti venäläinen sukellusvene S13. Gustloff oli täynnä siviilejä ja kuolonuhrien joukossa vaatimattomasti n. 5000 lasta. Niitä kamalia ihmissyöjänatseja.

            Mitä tulee Pomppasin korkkaritason kommenttiin, voin vain ihmetellä, miten paljon korkkaria onkin saatu sijoitettua voittajien kirjoittamaan Viralliseen Totuuteen.

          • Gustolffiissa taisi olla joo siinäkin lippu. Tosiaan en huomannut, että kyse oli tosiaan ihan vain pakolaisista. Ei niistä kaikkein tärkeimmistä eli keskitysleirivangeista, joita siis upotettiin Cap Arconan mukana

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here