Koti Uutisia Ulkomaat Kreikassa mellakoidaan pakolaisia vastaan

Kreikassa mellakoidaan pakolaisia vastaan

7
Paikalliset ottavat yhteen mellakkapoliisin kanssa.

Kreikka on kuluvan vuoden aikana ollut kovassa paineessa maahan tunkeutuvien miehittäjien (“pakolaiset”) vuoksi. Maahan saapuu Turkin kautta väkeä jatkuvalla syötöllä. Erityisesti Lesboksen saari on saanut osansa tästä.

Kreikkalaiset eivät kuitenkaan itse nauti tilanteesta. Paikalliset ovatkin ryhtyneet mellakoimaan saarelle perustettavia pakolaiskeskuksia vastaan sen verran kiivaasti, että muualta maasta on kutsuttu lisää poliiseja suojelemaan “pakolaisia”.

Mellakat ovatkin nyt edenneet poliisivastaisiksi protesteiksi. Eräässä tapauksessa kansalaiset menivät hotelliin, jossa muualta maasta kutsuttuja poliiseja asutettiin, ja he pahoinpitelivät useamman poliisin hotellihuoneeseensa. Keskiviikkona joukko kreikkalaisia hyökkäsi polttopulloin varustautuneena paikalliselle poliisiasemalle.

Kreikassa on käytännössä estetty laillinen poliittinen vaikuttaminen kansallismielisiltä. Maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi noussut Kultainen Aamunkoitto on pyritty kieltämään oikeudessa jo vuosien ajan. Oikeusprosessi on käytännössä marginalisoinut puolueen ja vienyt kaikki sen resurssit. Kreikkalaiset ovatkin siirtyneet metapoliittisen vaikuttamisen keinoihin, joiden yksi osa-alue on agressiivisempi tapa osoittaa mieltä.

7 KOMMENTIT

  1. Hienoa. Vallankumous! Kansallissosialistinen puolue Kultainen Aamunkoitto oli yhdessä kohtaa Kreikan suosituin puolue. Kuten olen sanonut, että kansallissosialismi on erittäin kovassa nosteessa joka puolella Eurooppaa!

  2. Suomessa nuorten ja vanhempienkin kansallismielisten/kansallissosialistien/nationalistien olisi hyvä muistaa se, että teidän ei tarvitse kuulua mihinkään järjestöön tai ryhmään, että voisitte toimia.

    On paljon parempikin, että mitä enemmän alkaa löytymään yksinäisiä susia jotka eivät profiloidu mihinkään tiettyyn ryhmään tai järjestöön, alkaisivat toimia enemmän, ja näin vastentahtoisesti työssään työskentelevät viranomaiset (goyimit) saavat entistä enemmän hilsettä päänahkaansa, kun eivät tiedä mistä etsiä ja ketä.

    Tämä näin yleisestiottaen tämän videon alle, koska Suomessakin olisi jo aika siirtyä kadulle, ja unohtaa tämä keinotekoinen rahalla luotu ympäristö.

  3. Nykypolitiikalla Suomen tie on tuhon tie. Ikävä 1930 lukua, kuinka minunkin esi-isät ottivat ohjat omiin käsiin ja pitivät Suomalaisuudesta kiinni oman henkensäkin uhalla. Tällä hetkellä ainoastaan äärioikeistolla on ratkaisun avaimet Suomen kohtaloa punnittaessa. Tiedän että suurin osa Suomalaisista on kanssani samaa mieltä

    • Äärioikeisto on samaa paskaa, tosin vain eri paketissa, kuin äärivasemmisto.

      Kansallissosialistit ovat työväenliike ja tässä sosialismi tarkoittaa että huolehditaan omasta kansakunnasta. Työväeksi lasketaan myös omilla ansioillaan rikastuneet, mutta ei riistokapitalisteja.

  4. Aurinko alkoi paistaa, pörssikurssit jälleen nousussa ja uutisissa kerrottiin että Kreikan rajavartijat on ampuneet ensimmäisen Syyrialaisen maahanpyrkijän ja lopuille tarjoiltu kyynelkaasua. Hyvä päivä.

Comments are closed.