Koti Uutisia Kotimaa Kotkassa hajotettiin Vasemmistoliiton toimiston ikkuna – media syyttää “uusnatseja”

Kotkassa hajotettiin Vasemmistoliiton toimiston ikkuna – media syyttää “uusnatseja”

8

Kotkassa omatoiminen kansalaisaktivisti on antanut palautetta hallituksessa toimivalle Vasemmistoliitolle joulun alla kivittämällä puolueen paikallisen toimiston ikkunan. Protestiaktion tarkempi syy on epäselvä, mutta mediassa asiasta on syytetty “uusnatseja”.

Pohjois-Kymenlaakso-lehden mukaan puolueelle tuotiin joululahjaksi puolitoista kiloa painava kivi toimiston ikkunan läpi ilmeisesti jouluaattoa edeltävänä yönä. Lehti pyrkii tahallaan sekoittamaan teon Kohti vapautta!-liikkeeseen, vaikka mitään todisteita tästä ei ole.

Samassa uutisessa kerrotaan Kotkassa levitetyn kansallissosialistijärjestön tarramateriaalia uuden vuoden jälkeen. Osa materiaalista ilmeisesti tarrautui saman toimiston ikkunaan, minkä vuoksi asia päätyikin uutiseksi asti. Vasemmistoliiton paikallinen toiminnanjohtaja osoittaa uutisen perusteella yleissivistyksensä puutteen, sillä hänen mukaansa tursaansydän on hakaristi. Vasemmistoliiton puheenjohtaja on opetusministeri, mutta ilmeisesti opetushallituksen alla oleva koulutuksen kautta tuleva yleissivistys ei yllä alempiin puolueaktiiveihin saakka.

Lähde: Pohjois-Kymenlaakso

8 KOMMENTIT

  1. Tällänen kansanpetturihallituksen vastainen protestoiminen on arvostettavaa! Toivottavasti näitä uutisia tulee lisää muiltakin paikkakunnilta.

  2. Ensi kerralla kannattaa liimata kuunsirppi ja tähti -tarra sinne. Tai daavidintähti.

  3. Ryhdikkäät vanhemmat järjestävät lastensa peruskoulun muilla tavoin kuin altistamalle heidät Suomen julkiselle koululaitokselle marxilaisine opettajineen. Lukiolla ei tee mitään, jos korkeakouluun halajaa niin voi tehdä pääsykokeen. Ammattikouluun pääsee varmasti motivuoitunut nuori pelkän kotikoulutuksenkin siivin, kunhan oppivelvollisuuden vaatimukset on täytetty.

    • Kyllä lukio (kieliopinnot, kemia, fysiikka ja pitkän matikan kaikki kurssit!) auttavat suuresti ammattikorkeakoulussa. Ammattikoulupohjalta jos lähtee, täytyy ensimmäisen vuoden aikana kuroa kiinni koko lukion pitkä matikka.

      Itse kun tietotekniikkainsinööriksi (AMK) itseni luin parikymmentä vuotta sitten, niin matikan tunnit olivat opettajan ja minun show’ta, mitä tuli kotitehtävien tekemiseen taululle.

      Englannista sain vitosen, yksi jätkä kolmosen ja koko muu luokka sai hylsyn — siinä meidän englannin tasokoe. Ruotsia ei osannut minun lisäkseni oikeastaan kukaan. Jotkut eivät osanneet oikeastaan sanaakaan. Eli kaksinpuheluksi meni maikan kanssa. Englannin tunneille en ostanut edes kirjoja.

  4. Hyvä! Iskekää mädättäjiä vastaan! Poliittiset myrkyttäjät, mätämediat – kohteita riittää!

  5. Täytyyhän kiven heittäjän olla “uusnatsi”. Jos joku paskantaa kirkon pihalle senhän silloin täytyy tällä logiikalla olla muslimi tai juutalainen?

  6. Itävallassa oikeusministeriä uhataan. Alma Zadic eli koukkunokka kyseessä. Tulee meidän “ikioma” Nazima mieleen.

    Hyvä! Näiden perkeleiden elämä täytyy tehdä mahdollisimman epämieluisaksi.

Comments are closed.