Koti Uutisia Kotimaa “Koomikko” Iikka Kivi järkyttyi nuorten kansallissosialistien aktivismista

“Koomikko” Iikka Kivi järkyttyi nuorten kansallissosialistien aktivismista

18
Viihdeuutiset

VIIHDEUUTISET Poliittisesti korrektia “komiikkaa” otsa rypyssä tuottava oululainen Iikka Kivi kertoo olevansa järkyttynyt paikallisten nuorten poliittisesta aktiivisuudesta. Erityisen vihainen Kivi on kaupunkilaisille, jotka eivät pidä kansallissosialistista toimintaa ongelmana vaan “vittuilevat” sosiaalisessa mediassa hänen kaltaisilleen ammattiloukkaantujille.

“Koomikko” julkaisi Facebookissa tulikiven katkuisen päivityksen, jonka voit lukea alla. Kivi sai ärsykkeen kansallissosialistisista lentolehtisistä, joita hän kutsuu “lastenmurhaajien viesteiksi”. On ilmeistä, että “koomikko” on saanut elämänsä aikana yliannostuksen sionistista holokaustipropagandaa.

Päivityksen lopussa “koomikko” esittää jopa naamioidun uhkauksen todeten, ettei nuorten toimintaa enää välttämättä “katsella vierestä” kauaa, sillä “kärsivällisyys on vähän vähissä”. Mikäli hylkeenryhtinen risuparta todella suunnittelee käyvänsä kansallissosialisteihin kadulla käsiksi, tarjoaisi hän epäilemättä tahtomattaan ensimmäisen kerran uransa aikana performanssin, jolle kansa voisi vilpittömästi nauraa.

Koomikko Iikka Kivi avautuu Facebookissa

Lähde: Facebook

18 KOMMENTIT

  1. Voisiko joku kertoa tälle ns. koomikolle, että ylipaino tappaa enemmän kuin kansallissosialismin on koskaan väitetty tappaneen?

  2. aina näitä väsyneitä holokauti myyttejä,, keskittyis oman puolueen tappamiin satoihin miljooniin

  3. Jos Iikka Kivi muistelisi yhtä lailla myös kommunismin puitteissa tapahtuneita kansanmurhia ja suhtautuisi kommunismiin nyt tai menneisyydessä hurahtaneisiin samalla tavalla kuin äärioikeistolaisiin, niin olisi jonkinlaista uskottavuutta. En yllättyisi jos seuraavissa vaaleissa asettuu ehdolle joko vihreisiin tai vasemmistoliittoon. Sopisi oikein hyvin myös “Noin viikon uutisten” toimittajakaartiin. Useammalla keikalla olen ollut ja noin puolet niistä on ollut selvää poliittista propagandaa. Tuo “hylkeenryhtinen” on osuvasti sanottu, ja mielelläni olisin näkemässä kun hän kohtaa kansallisosialistit (joita en kannata) tai Odinit enkä menisi väliin vaikka vähän sattuisi Juhaa leukaan.

    • Juuri näin, koomikolta on unohtunut myös Dresdenin siviilikaupungin, Hiroshiman siviilikaupungin, Nagasakin siviilikaupungin pommitukset sekä Vietnanin koko maan myrkyttäminen. Unohtamatta Quantanamon vankileiriä ja CIA:n kidutuslentoja. Tasapuolisuus ei siis kuulu koomikon ajatusmaailmaan, esimerkkejä noiden mainitsemieni lisäksi löytyy kaikkialta maailmasta. Eli siitä vain, Stand Up, Ilkka Kivi ja pahiksia etsimään.

    • Moneen paikkaan tämän Pomppasin Johan se ehtii kirjoittelemaan. Oikea ammattikirjoittelija kyseessä selvästikin. Ei kannata vasemmistoa, ei kannata oikeistoa. Mikä se on? V: ei mikään.

      • Olen ainakin pariin kertaan kertonut että en ole kirjoitellut tällä nimimerkillä muualle. Tämä monimerkityksellinen nimimerkki on alunperin urheiluprojektin slogan, ja muutkin ovat vuosien varrella hoksanneet sen. Kannatan joitakin oikeiston ajamia asioita, joitakin vasemmiston ajamia asioita ja joistain asioista olen varmaan samaa mieltä kuin kepu. Ylipäätänsä en kannata kirjaimellisesti mitään muinaista mytologiapohjaista aatetta kuten uskonnot tai jonkin kansanryhmän ainutlaatuisuus, en kiellä holokaustia ja olen varsin hyvin selvillä monien aatteiden synkistä puolista. En ole missään tapauksessa suvakki tai punavihreän kuplan vanki, ja useimpiin asioihin voi suhtautua rationaalisesti, jopa maahanmuuttoon ja demokratiaan. Joskus näin netissä ylioppilaskuntien politisoitumisen ajalta stripin jossa yo-kunnan aktiivi kuittasi sitoutumattomat että “he eivät ole mitään mieltä”.

  4. Kyseessä on hyvin rasittava ja tyhmä persoona.
    Tuon juttuja ei jaksa kuunnella, eikä kirjoituksia lukea muutamaa lausetta pidemmälle.

  5. Ei ole tuolla risuparralla mitään ymmärrystä asioista.
    Kun ei mistään mitään ymmärrä kannattaisi pitää mölyt maassaan.
    Säälittävä pelle.
    En suostu kyseisen herran esityksiä katsoa koskaan ikinä milloinkaan.

  6. Kelatkaa että tällaistakin kitisevää lahnaa moni pitää arvossaan ja vieläpä maksaa että pääsee oikein livenä katsomaan. Tämän “komiikka” perustuu juurikin “natsi”- ja “rasismi”läppiin, typerämpiä juttuja saa kyllä hakea, joskus näin yhden pätkän tämän esiintymistä ja ei jäänyt epäselväksi miksi kiertelee lavoilla. Kaikki voi tuosta päivityksestä huomata, mitä paskasakkia tämä itse edustaa ja aina noita samaisia holokaustiheittoja, mistä lie noitakin keksinyt. Veikkaampa että Schindlerin listan tämä ainakin katsoo kerran viikossa. Toivottavasti Ilkka näkee tämänkin artikkelin ja keksii seuraavan avautumisensa somessa, olet täysi pelle, et kylläkään hauska sellainen.

  7. “Poliittisesti korrekti koomikko” on jo ajatuksena naurettava, mutta ei hauska. Joskus muinoin koomikot rikkoivat rajoja, haastoivat yhteiskuntaa ja kritisoivat vallanpitäjiä, mutta vallanpitäjien sylikoirat, kuten Iikka Kivi, ovat tämän oman etunsa nimissä unohtaneet.

  8. V*ttu, mikä säälittävä reppana. Eikä kovin suvaitsevainen myöskään. Jos suvaitaan kaikkea, niin lopulta se menee juuri tähän AIDS:in ihannointiin ja pedofiilikulttien palvomiseen. Pian meillä on Suomessa lapsiavioliitot ja islamilainen lainsäädäntö. Kouluissa tulee myöskin yksi päivä jolloin oppilaiden on syötävä ulosteita ja juotava virtsaa. Muuten setalaiset loukkaantuvat. (Voi tosin olla että feminismi ja SeTa ovat kadonneet siitä Suomesta jonnekin mystisesti…)

    Jos mennään taas toisessa ääripäässä liian pitkälle, niin teloitetaanko meillä kohta vasenkätisiä, suomenruotsalaisia, ruskeasilmäisiä ja sen jälkeen vihreäsilmäisiä ja sen jälkeen sinisilmäisetkin – paitsi harmaasinisilmäiset, joilla vaalea hiuskuontalo? DNA-testaus käyttöön?

    Jos uskovaiset laitettaisiin yhdelle saarelle keskenään, niin kyllä sielläkin syttyisi riita aika nopeasti eri leirien ympärille ja porukka alkaisi jakaantua. Joku olisi vanhurskaampi kuin toinen. Siinä sitten väiteltäisiin lopulta siitä kuinka monta enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulan kärjelle.

    Mielestäni yhtä typerää porukkaa kuin vassarit ovat nämä kaikentietävät puolueettomat (vai miksi heitä nyt kutsuisi), joiden mielestä niin vasemman kuin oikeankin touhu on pelkkää naurettavaa mesoamista tai turhaa pinnistelyä. Eikö ihmisen elämä tuolloin ole turhaa myös, sillä jokainenhan meistä kuolee? Ilman periaatteita tai intohimoja elämä on merkityksetöntä. Siitä olen varma.

    Vai onko se lopulta vain juutalainen yliherra kaiken takana; hajoittamassa kansoja sisältäpäin luoduilla konflikteilla? Onko kaikki vain yhtä isoa salaliittoa, jossa mihinkään ei voi luottaa ja mikään ei ole sitä miltä se näyttää? Onko kaikki vain eksyttäjän tekosia ja paras ynnä uskottavinkin vaihtoehto vain kontrolloitua valeoppositiota?

  9. Hahha, koominen vuodatus Kiveltä. Tuollaisten kirjoitustenko vuoksi häntä kutsutaan koomikoksi.

  10. Taas yksi radikalisoitunut suvakki lisää. Mitä tekee antifa-ministeri Andersson, irtisanoutuuko radikalisoituneen Kiven vihapuheesta?

    • Ei, sillä neekerit, hiekka-aavikkolaiset, liimanhaistelijat ymv. ovat I luokan kansalaisia.

      Nyt Andersson yrittää kerätä porukkaa “koronaveron” (kyllä, luit oikein) taakse sekä perintöverosta luopumisen vastustajiin. Taitaa EU laittaa pikkuhiljaa rahahanat kiinni loisten paapomiseen? Näin voisi päätellä tästä ruskeiden (ent. vihreät) sangen epätoivoisesta linjauksesta.

  11. Valtavirta historioitsijoiden sekä valhemedian menestyksellisesti aivopesemä tyypillinen vasemmistohörhö ja maanpetturi. Tuollaisen paskakikkareen päälle voi joku astua, tai sen voi tuuli viedä.

Comments are closed.