Koti Uutisia Köln: 11 000 “pohjoisafrikkalaista” rikosta vuodessa

Köln: 11 000 “pohjoisafrikkalaista” rikosta vuodessa

0

UK_pidatys_Koln

Die Welt -sanomalehden mukaan ei-valkoinen rikosaalto on niin ennennäkemätön ja ylivoimainen, että paikallisten poliisien on ollut pakko perustaa erikoisyksikkö, joka on omistettu vain pohjoisafrikkalaisia vastaan taistelulle.

Nimeltään Nordafrikanische Intensivtäter eli NAFRI (vapaasti käännettynä ‘pohjoisafrikkalaiset taparikolliset’) kertoo jo nimellään yksikön tarkoituksen, vaikka sen olemassaolosta on vaiettu sen perustamisesta saakka vuonna 2013.

Die Weltin saaman poliisiraportin mukaan NAFRI pidätti 18 311 ei-valkoista 22 000 rikoksesta kahden vuoden aikana vuodesta 2013 vuoteen 2016. Die Weltin mukaan “hälyttävä kohta” raportissa on se, että valtaosa rikollisista on “maahan yksin saapuneita ala-ikäisiä”.

Suurin osa vuonna 2015 pidätetyistä on marokkolaisia, algerialaisia ja tunisialaisia. Lisäksi heidän joukossaan on “näkyvä määrä syyrialaisia ja muiden arabimaiden kansalaisia”, todetaan raportissa. Se, että rikollisia ei-valkoisia kohdellaan alaikäisinä, tarkoittaa, etteivät nämä joudu vankilaan vaan valtion nuorten hyvinvointipalveluiden huomaan.

Lähde: The New Observer