Koti Artikkelit Kolmannen valtakunnan naiset

Kolmannen valtakunnan naiset

13

“Annan naisille samat oikeudet kuin miehille; mutta en usko, että ne ovat samat yhdelle kuin mitä ne ovat toiselle. Nainen on miehen elämänkumppani. Hänelle ei tulisi antaa rasitteeksi sellaisia tehtäviä, joita varten mies on tehty. Kuitenkin jokaisessa tapauksessa, jossa nainen ei ole naimisissa – heitä Saksassa on paljon miesten vähäisyyden vuoksi – hänellä on oikeus hankkia oma elantonsa kuin kenellä tahansa miehellä.” – Adolf Hitler (Paris-Soir, 1936)

Adolf Hitlerin Saksan naisihanteet olivat monipuolisemmat kuin mitä yleinen propagandan värittämä mielikuva Kolmannen valtakunnan naisten takapajuiseksi väitetystä asemasta antaa ymmärtää. Eurooppalaisesta ja maailmanlaajuisestakin näkökulmasta katsottuna ne olivat edistyksellisiä, aivan kuten Kolmas valtakunta oli edistyksellinen, vahva ja ideologinen muissakin käsitteissä ja ihanteissa. Hitlerin mukaan fraasi “naisten tasa-arvoistamisesta” oli periaatteessa sisällyksetön, sillä hyvinä aikoina saksalaisessa elämäntavassa naisilla ei ole ollut tarvetta “tasa-arvoistamiseen”, koska he jo olivat sitä.

Tarkastelemme nykyään näitä käsityksiä omien sosiokulttuuristen käsitysten mukaan, mutta on hyvä muistaa, että nainen lähestulkoon kautta kirjoitetun historian käsitettiin heikkona ja kykenemättömänä itsenäiseen ajatteluun tai monimutkaiseen työhön. Lisäksi saksalaisvastainen nykypropaganda irrottaa Kolmannen valtakunnan näkemykset kontekstistaan täysin; on hyvä muistaa, että naisten rooli, poliittinen osallistuminen ja äänioikeus oli erittäin kuuma peruna 1900-luvun taitteessa koko Euroopassa, ja Saksassa naisten yleinen äänioikeus tuli voimaan vasta 1919 – siis samoihin aikoihin kuin useimmissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa. Täten naisten rooli yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ei ollut itsestäänselvyys länsimaissa yleensäkään. Esimerkiksi varsinkin 1950-luvulla amerikkalaiset ihannoivat täydellistä kotivaimoa mainonnassaan, mutta tätä näkemystä ei ole koskaan demonisoitu Saksan ihanteiden tapaan.

Kun Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen suosio alkoi lisääntyä 1930-luvun vaihteessa, nousi sen suosio erityisen nopeasti naisäänestäjien keskuudessa – itse asiassa nopeammin kuin miesäänestäjien joukossa. Myös äänestystilastoihin perustuen niillä alueilla, joilla puolueen suosio aleni, pysyi puolueen suosio erityisen vahvana naisäänestäjien keskuudessa, ylittäen jopa miesten antaman äänimäärän puolueelle. Nämä seikat osoittavat sen, että naisäänestäjät kokivat kansallissosialismin sopivaksi aatteeksi itselleen. Lisäksi ne osoittavat, että naiset valitsivat äänestää puoluetta itsenäisesti eikä seuraten perheidensä miesäänestäjien mielipiteitä.

Kansallissosialistinen nainen oli henkisesti vahva ja älykäs, ja hänellä oli monia kykyjä ja myös mahdollisuuksia toteuttaa niitä. Yhdistävänä tekijänä kansallissosialistisen työväenpuolueen naisäänestäjille olikin inho vasemmiston tarjoamaa naiskuvaa ja kapitalismin tarjoamaa palkkaorjuutta kohtaan. Puolueen naiskannattajien vihamielisyys liberaalia demokratiaa kohtaan vain vahvistui lama-ajan tuhotessa maan talouden. Vaikka perinteisten roolien merkitystä luonnollisesti terveenä arvona korostettiin kansallissosialistisessa ideologiassa, jo aikanaan esimerkiksi englantilainen media liioitteli kansallissosialistisen Saksan näkemyksiä, jotka todellisuudessa olivat totuttua monipuolisempia.

Itse asiassa ei-kansallissosialistiset konservatiiviset naiset kannattivat näkökulmaa siitä, että naisten tulisi bolshevismin ja taloudellisen kriisin uhatessa pysytellä passiivisina ja feminiinisinä, kun taas kansallissosialistiset naiset katsoivat, että naisten täytyi myös omaksua “epänaisellinen” aktiivinen rooli maskuliiniseksi koetussa poliittisessa maailmassa puolustaakseen heille pyhiä feminiinisiä rooleja. He myös kokivat olevansa taistelussa rinta rinnan miesten kanssa huolimatta siitä, etteivät naiset toimineet puolueen johtoasemissa.

Tämä viimeksi mainittu seikka ei edes ollut mitenkään erikoista, sillä muutkin puolueet sekä kirkolliset järjestöt olivat yleisesti miesjohtoisia tuohon aikaan. Vaikka kansallissosialistiset naiset jakaantuivat karkeasti kahteen koulukuntaan – perhekeskeisiin traditionalisteihin ja modernisteihin, jotka tähtäsivät yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen koulutuksen, terveydenhuollon ja sosiaalityön parissa – molemmat uskoivat, että naiset ja miehet olivat yhteiskunnalle samanarvoisia. Molemmat myös vaativat, että yhteiskunnassa tulisi olla jakauma maskuliinisen ja feminiinisen välillä. Lisäksi he olivat samaa mieltä siitä, että liberaali, moderni ja teollistunut maailma oli alentanut naisten statusta, turvallisuutta ja arvokkuutta yhteiskunnassa.

Kolmannessa valtakunnassa saksalaisille äideille myönnettiin kunniaristejä tunnustuksena kasvatustyöstä.

Modernistit, jotka olivat yleensä traditionalisteja militantimpia kansallissosialisteja, uskoivat – perustuen kansanperinteeseen sekä tuon ajan akateemiseen tutkimukseen – että esikristillisissä yhteisöissä miehet ja naiset olivat olleet tasa-arvoisia, mutta he myös näkivät, että avioliitto tulisi solmia toistensa kanssa tasa-arvoisen miehen ja naisen välillä ja ettei naisten tulisi hylätä feminiinisyyttä. Lisäksi biologisena maailmankatsomuksena sukupolvien jatkuvuus oli itsestäänselvää. Sukupuolikiistoille ei myöskään haluttu antaa etusijaa, sillä saksalaisen kansakunnan tarvitsisi hyödyntää kaikki tarvittava potentiaali tärkeämpään.

Vaikka kansallissosialistisen työväenpuolueen valtaan noustua taloutta vakautettiin tarjoamalle naisille perheuraa ja miehille leivänhankkijan roolia korostaen samalla perinteisten roolien merkitystä virallisissa puheissa, jatkui roolikeskustelu Saksassa samoin kuin muuallakin länsimaissa. Odotukset naisia kohtaan vaihtelivat riippuen taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta. Perusajatus säilyi siitä, että sekä miehet että naiset olivat yhteisen heimon ja valtakunnan asialla. Joustavuutta myös osoitettiin ilman, että ihanteista ja ideologiasta täytyi luopua.

Pehmeämpien arvojen lisäksi tarjottiin ideaalia vahvasta, tarmokkaasta naisesta, joka kykeni myös fyysiseen työhön tarvittaessa. Naisten tärkeyttä kotivaimona, suojelijana, kulttuurin siirtäjänä sekä talouspolitiikan tukijana korostettiin vahvasti, mutta ajatusta työssä käyvästä naisesta ei torjuttu tai unohdettu. Itse asiassa näkemys siitä, että kaikki naiset pysyttelisivät kotona, oli melko harvinainen; joskus perheen taloudellinen tilanne vaati sitä tai oli olemassa töitä, jotka naiset yksinkertaisesti hoitivat paremmin.

Maatiloilla ruumiillinen työ kuului luonnollisena osana naisten elämään normaalin perheenhoidon lisäksi. Tämä työpanos kiinnitti myös kansallissosialistisen puoluejohdon huomion ja johti maatilojen vaimojen ja tyttärien perintöoikeuden parantamiseen. Lisäksi vanhemmat lapset, jotka liikkuivat kotiympäristön ulkopuolella, tarvitsisivat tukea, valvontaa ja aktiviteetteja, ja tämän vuoksi oli hyvä, jos naiset pystyivät vaikuttamaan asiassa. Talouspolitiikassa myös tarjottiin vaihtoehtoja, jotka hyödyttäisivät kaikkia: naisia ei tulisi pakottaa työhön, vaan he voisivat valita perheuran, mikä olisi myös taloudellisesti kannattavaa bonusten ja lainaohjelmien avulla.

Kolmannen valtakunnan johtaja Adolf Hitler ei myöskään ollut niin umpimielinen kuin mitä nykymedia ja Hollywood-karikatyyrit antavat ymmärtää. Hitler oli hyvin suosittu poliittinen ehdokas naisten keskuudessa, ja naispuoliset kansallissosialistit kuvailivat häntä esimerkiksi sanoin “Tämän yksinkertaisen miehen rehellinen ja luotettava katse virtasi 22 000 ihmisjoukossa olleen ihmisen sydämiin kuin auringon säteet” ja “Kasvoiltaan hän oli rauhallinen ja vilpitön, mutta tuli loisti hänen silmistään”.

Saksan johdossa Hitler sai jatkuvasti fanipostia, josta osa saattoi olla romanttistakin. Tästä huolimatta Hitler käyttäytyi naisia kohtaan kunnioittavaan sävyyn, toisin kuin aikalaisensa Sir Winston Churchill, jolla oli tapana pisteyttää naispuolisia juhlavieraita näiden ulkonäön mukaan. Sisäministerinä toimiessaan Churchill oli naisten äänioikeuden ankara vastustaja sekä vastuussa naisten äänioikeutta ajavien protestien tukahduttamisesta. Churchill jopa joutui henkilökohtaisen päällekarkauksen kohteeksi erään raivostuneen suffragetin eli naisten äänioikeuksien kannattajan hyökätessä tämän kimppuun ratsupiiskalla piesten.

Äitien, naisten ja tyttöjen hyvinvointi ja terveys oli tärkeää kansallissosialistiselle Saksalle. Hitler otti syövänehkäisyn hyvin henkilökohtaisesti paneutuen uusimpiin tutkimustuloksiin jopa raskaimman sodankäynnin aikana, sillä hänen äitinsä Klara Hitler kuoli epäonnistuneiden rintasyöpähoitojen jälkeen. Esimerkiksi syöpätutkimuksen edelläkävijänä Kolmas valtakunta aloitti ensimmäisenä maailmassa rintasyövän ehkäisykampanjan, jossa rohkaistiin omatarkkailuun sekä rinta- ja kohdunkaulansyövän seulontoihin. Lisäksi esimerkiksi raskaana olevien naisten maatilojen raskaisiin töihin osallistumista pyrittiin vähentämään keskenmenojen ehkäisemiseksi.

Vaikka esimerkiksi Hitler ja Saksan PR-päällikkö Joseph Goebbels julkisissa puheissaan yleensä painottivat kodin ja perheen keskeisiä arvoja, todellisuudessa naisten monipuolista osaamista arvostettiin myös kansallissosialistisessa yhteiskunnassa. Myös suomalaiset naiset saivat osansa tästä arvostuksesta. Esimerkiksi kirjailija Hella Wuolijoen vahvoista naisista kertova näytelmä Niskavuoren naiset tuli esitykseen Saksan kansallisteatterissa vuonna 1938, ja näytelmää ehdotettiin esitettäväksi vielä esitysten loputtuakin huolimatta Wuolijoen äärivasemmistolaisuudesta ja hämäristä aktiviteeteista.

Myös Berliinissä avattiin vuonna 1943 suomalaisten naistaiteilijoiden suuremman kokoluokan taidenäyttely, joka oli järjestetty saksalaisten naisjärjestöjen aloitteesta. Se sai runsaasti huomiota lehdistössä siitä syystä, että näyttely keskittyi nimenomaan naistaiteeseen. Näyttely oli myös tarkoitus järjestää Münchenissä, mutta näyttelypaikka tuhoutui pommituksissa. Myös Berliinin näyttelyn avajaisia jouduttiin lykkäämään pommitusten aiheuttamien ongelmien vuoksi.

Julkisuutta näyttelyn aikana sai myös suomalaisen Lotta Svärd -järjestön johtaja Fanni Luukkonen, jonka vierailusta valtakunnan ykkösnaisjärjestö NS-Frauenschaftin johtaja Gertrud Scholtz-Klink oli erityisen iloinen. Scholtz-Klink, joka itse oli leski ja kuuden lapsen äiti, oli Hitlerin päätöksellä saavuttanut johtoaseman aiemmin miesjohtoisessa naisjärjestössä. Luukkonen vieraili myös Adolf Hitlerin päämajassa vuonna 1943, jolloin Hitler myönsi hänelle ansiona hänen saavutuksistaan Kotkaritarikunnan ristin. Luukkonen on ainoa ei-saksalainen nainen, jolle kyseinen kunniamerkki on myönnetty.

Eräs tunnetuimpia Kolmannen valtakunnan naiskyvyistä oli elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl. Riefenstahl oli taiteellisesti monilahjakas ja tuli tunnetuksi maalarina, tanssijana, näyttelijänä ja valokuvaajana. Hänen kykynsä herättivät Hitlerin huomion – hän pyysi Riefenstahlia ohjaamaan elokuvan Triumph des Willens (suom. Tahdon riemuvoitto), joka nosti ohjaajansa kuuluisuuteen. Elokuva voitti useita palkintoja, muun muassa kultaisen mitalin Pariisissa 1937. Se oli taiteellisesti aikansa mestariteos ja tekninen edelläkävijä. Riefenstahlin toinen tunnetuimmista elokuvaohjauksista oli Olympia, joka yhä vuonna 1957 oli listattu kymmenen kautta aikojen parhaan elokuvan joukkoon. Henkilökohtaisesti Riefenstahl ja Hitler tulivat hyvin toimeen, ja useampikin Riefenstahlin projekti sai rahoitusta Saksan valtiolta.

Kyvyistään huolimatta sodan tapahtumat ja Saksan häviö leimasivat Riefenstahlin uraa koko hänen loppuelämänsä. Hän joutui elokuvapiirien ulkopuolelle huolimatta siitä, että hän yritti useasti todistaa, ettei hän koskaan ollut poliittisesti aktiivinen. Riefenstahlin sotaa edeltäviin elokuviin viitattiin rasistisina ja fasistisina, vaikka ne edustivat suuresti puhdasta estetiikantajua.

Sama asenne toistui jopa myöhemmissä kommenteissa, jotka koskivat hänen afrikkalaisesta Nuba-heimosta ottamiaan valokuvia; esimerkiksi juutalainen kulttuurivaikuttaja Susan Sontag väitti valokuvien olevan todiste Riefenstahlin “fasistiestetiikasta”. Amerikkalainen The Saturday Evening Post kirjoitti monilahjakkaasta, luultavasti koko 1900-luvun yhdestä lahjakkaimmasta elokuvatekijästä artikkelin halventavalla otsikolla “Nazi Pin-up Girl: Hitler’s No. 1 Movie Actress”. Riefenstahlin elämästä sodan jälkeen tehtiin muutenkin vaikeaa, ja viimeisen kerran hänet vietiin oikeuteen vielä satavuotiaana syytettynä “holokaustiin” liittyvien seikkojen kiistämisestä.

Ehkäpä vähemmän kuuluisuutta ja julkisuutta saanut, mutta mitä suurimman arvostuksen ansaitseva Kolmannen valtakunnan edelläkävijänainen on lentäjä Hanna Reitsch, “Die Hanna”. Alkujaan Reitschin suunnitelma oli tulla lääkäriksi, mistä hän kehitti edelleen idean lentävän lääkärin urasta ja lopulta lentämisestä. Reitsch oli luontaisesti lahjakas hurjapää. Hän aloitti lentämisen vuonna 1932 purjelentokoneilla (moottorilentokoneet olivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen kiellettyjä), ja jo seuraavana vuotena hän lopetti lääketieteen opinnot tullakseen lentäjäksi. Muutaman vuoden kuluessa hän jo rikkoi purjelentoennätyksiä ja työskenteli purjelennonohjaajana sekä stunttilentäjänä. Reitsch oli myös ensimmäinen nainen, joka lensi purjekoneella Alppien yli.

Vuonna 1937 Reitsch aloitti työskentelyn Luftwaffen koelentäjänä ja kehittelijänä, jolloin hän sai myös ensimmäisenä naisena maailmassa lentää helikopteria. Työskennellessään muutoin hyvin maskuliinisessa maailmassa pienikokoinen ja persoonallisuudeltaan erittäin epämaskuliiniseksi mutta tulisieluiseksi kuvailtu Reitsch toimi pääkoelentäjänä useilla koneilla. Reitsch esitteli purjelentoa myös Suomessa vuonna 1934, mistä Suomen purjelentotoiminta sai alkunsa.

Uskomattomien lentotaitojensa vuoksi Reitschista tuli Hitlerin suosikkilentäjä. Hän oli ainoa nainen, jolle myönnettiin ensimmäisen luokan rautaristi. Lukuisten muiden kunniamerkkien ja palkintojen lisäksi Reitsch sai Hitleriltä ainoana saksalaisena naisena timantein koristellun ja kullatun Luftwaffen lentäjän ja valvojan merkin.

Sodan loppupäivinä Reitschin onnistui taidokkaasti lentää tapaamaan Hitleriä hänen bunkkeriinsa saarretussa Berliinissä keskellä kovaa ilmatorjuntatulitusta, joka myös osui hänen koneeseensa. Sodan lopputulos alkoi jo olla selvä, ja vaikka Reitsch ilmaisi toiveensa saada kuolla bunkkerissa, Hitler määräsi hänet lentämään pois Berliinistä. Reitsch onnistuikin lentämään ulos saarroksesta, mutta joutui lopulta liittoutuneiden vangiksi.

Vaikka sodan lopputulos vaikutti Reitschin elämään paljon, hän jatkoi intohimoaan lentämistä kohtaan rikkoen ennätyksiä edelleen ja säilyttäen ylpeytensä ja muistonsa antamatta lehdistön liata niitä. Eräässä viimeisimmistä haastatteluistaan Reitsch kertoi seuraavaa:

“Saksassa on miljoonia, jotka rakastavat minua. Se on vain saksalainen lehdistö, jonka on kerrottu vihaavan minua. Se on hallitusta edesauttavaa propagandaa. Saksalaiset eivät ole saaneet kirjoittaa minusta sitten vuoden 1945. He pelkäävät, että saattaisin sanoa jotain hyvää Adolf Hitleristä. Mutta miksipä ei? Adolf Hitlerin vuoksi me saksalaiset olemme avaruusmatkailun pioneereja, edellä aikaamme, edellä maailmasta. […]

Minua ei hävetä sanoa, että uskoin kansallissosialismiin. Pidän yhä Hitlerin minulle antamaa timanttikoristeltua rautaristiä ylläni. Tämän päivän Saksassa et kuitenkaan löydä yhtään ihmistä, joka äänesti Adolf Hitleriä. […] Monet saksalaiset tuntevat syyllisyyttä sodasta. He eivät kuitenkaan selitä sitä oikeaa syyllisyyttä, jonka jaamme – siitä, että hävisimme.”

Hanna Reitsch oli oikeassa – hänellä ei ollut mitään syytä hävetä. Olihan juuri kansallissosialistisen Saksan ansiota, että hän oli saanut hyvin ainutlaatuisen mahdollisuuden työskentelyyn sen tehtävän parissa, jota hän rakasti. Tämä oli todiste siitä, kuinka kansallissosialistinen Saksa käytännössä tarjosi monipuolisia rooleja maataan rakastaville naisille – ja jokainen sen tarjoama rooli oli tavalla tai toisella edelläkävijän rooli.

 

V. K.

Lähteitä:

Allman, J. 2013. Phantoms of the Archive: Kwame Nkrumah, a Nazi Pilot Named Hanna, and the Contingencies of Postcolonial History-Writing. American Historical Review, 118(1): 104–129.

Harvey, E. 2004. Visions of the Volk: German Women and the Far Right from Kaiserreich to Third Reich. Journal of Women’s History, 16:3, 152–167.

Koonz, C. 1976. Nazi Women Before 1933: Rebels Against Emancipation. Social Science Quarterly, 56(4):553–563.

Lovin, C.L. 1986. Farm Women in the Third Reich. Agricultural History, 60(3):105–123.

Mertanen, T. 2009. Suomalaiset naistaiteilijat Kolmannen valtakunnan vieraina. Tieteessä tapahtuu, 2/2009: 53–58.

Rupp, L. 1977. Mother of the “Volk”: The Image of Women in Nazi Ideology. Signs: Journal of Women in Culture and Society, 3(2): 362–379.

Worthen, H. 2007. Playing Nordic: The Women of Niskavuori, Agri/Culture, and Imagining Finland on the Third Reich Stage. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopiston paino.

13 KOMMENTIT

  1. Mahtava artikkeli! Todellakin osoittaa sen, että kansallissosialismin tarkoitus miesten ja naisten suhteen oli, että hyvät yksilöt nostetaan heille sopiviin asemiin, olipa kyseessä mies tai nainen.

  2. Hanna Reitsch oli hieno nainen.Tämä pelastava enkeli laskeutui saarrettuun Berliiniin huhtikuussa -45 ja tarjoutui lentämään Johtajan pois saartorenkaasta mutta Hitler oli päättänyt jäädä Berliiniin.

    • Hyvä että jäi Berliiniin, oli ainakin sen verran munaa ettei pääkaupungista lähtenyt karkuun tappion hetkellä. Vaikka itsemurha on mielestäni raukkamaisin ratkaisu jonka ihminen voi missään tilanteessa tehdä, nostan hattua siitä että jäi.

      • Mitä luulet että venäläiset olisivat tehneet Johtajalle, jos olisivat saaneet kiinni? Entä uskotko, että Hitleriä olisi odottanut neutraali oikeudenkäynti liittoutuneiden käsissä?

  3. Loistavasti kirjoitettu artikkeli! Tuskin kenellekään tuli yllätyksenä, että vallalla olevan historian tutkimuksen tarjoama kuva naisista kolmannessa valtakunnassa on samaa sionistien kustantamaa valhetta, mitä holokaustikin, mutta hienoa, että tämä todellinen kanta on näinkin perustellusti esitelty. Kiitokset V.K:lle jälleen mielenkiitoisesta artikkelista!

  4. Hyvä Lotat. Suomen miesten ja naisten ponnistelut etu- ja kotirintamalla olivat kansallissosialismia kauneimmillaan.

  5. Lotta oli minunkin mummoni. Hän toimi evakuointitehtävissä 1944 Rovaniemellä, kun saksalaiset räjäyttivät Kemijoen sillat ja polttivat talot. Kittilän sairaala oli evakuoitava Ouluun ja sairaat lapset Uumajaan laivalla erittäin haastavan merimatkan jälkeen. Tehkää tänne juttu Lapin sodasta ja saksalaisista!

    Olen äidinmaidossa kansallissosialisti, mutta en ymmärrä, miksi suomalainen kansallissosialismiaate lähtee nykyään jostain ihan muusta ja muiden maiden mallin mukaan,kuin oman maan miehistä ja naisista? Teidän väritkin ovat kaukana sini-musta-valkoisesta.

    • Kansallissosialismi on kansainvälistä 🙂

      Jos mietit tämän artikkelin kirjoittamisen syitä, niin esimerkki on kaivettu ulkomailta varmaan siksi, ettei Suomi ole koskaan ollut kansallissosialistinen valtio.

  6. Hitlerin vetovoima naisia kohtaan, ainakin tuon ylhäältä 3:n kuvan perusteella, oli suurempaa jopa kuin mestari Halla-aholla.

Comments are closed.