Koti Kolumni Kollektivismi ja pysyvät ratkaisut

Kollektivismi ja pysyvät ratkaisut

0

Keskustelet egalitaristin kanssa. Pystyt aukottomasti perustelemaan miksi rotujen, kulttuurien ja uskontojen välillä on keskimääräisiä eroja. Mikä onkaan viimeinen argumentti, johon egalitaristi turvautuu?

– Ei saa yleistää.
– Miksi ei?

Suomessa asuu 1 400 juutalaistaustaista. Juutalaistaustaisista suurin osa pitää matalaa profiilia uskontonsa suhteen. Suomeen mahtuu silti muutama kansainvälisen sionismin iso tekijä, kuten Euroopan 100 rikkaimman joukkoon kuuluva Chaim “Poju” Zabludowicz tai globaaleissa eliittiseuroissa viihtyvä diplomaatti Max Jacobsson. Ei liene tarvetta selittää mekanismeja, joilla sionistiset instanssit aiheuttavat tuhoa ja kärsimystä valkoisille Euroopan kansoille. Suomessa eliittisionisteja? Kansallisen Vastarinnan lukijoille ei mitään uutta.

Onko meillä oikeutta vaatia minkäänlaista vastuuta kaikilta Suomessa tai ulkomailla asuvilta juutalaistaustaisilta siksi, että he sattuvat olemaan mitä ovat? Toisin sanoen, onko sionistiyhteisöllä kollektiivista vastuuta yhteisön yksittäisten jäsenten teoista? Muilta vastuuta ainakin vaaditaan; saksalaiset ovat joutuneet maksamaan korvauksia keskitysleireillä tapahtuneesta oletetusta kansanmurhasta. Vastuu ulottuu sota-aikana eläneiden ohella nykyisiin saksalaisiin ja korvaukset maksetaan “uhrien” jälkeläisille.

Vasemmistolaisille ajatus kollektiivisesta vastuusta on hyväksyttävä, jos vastuuseen pannaan valkoiset tai rikkaat ihmiset. Kollektiivisen vastuun vaatiminen vähemmistöiltä – etenkin rodullisilta tai seksuaalisilta – on kuitenkin heistä pöyristyttävää. Tähän kysymykseen huipentuu taantumuksellisten maahanmuuttokriitikoiden ja kansallismielisten hedelmätön “dialogi” liberaalien ja vasemmistolaisten kanssa: “Somalit raiskaavat X kertaa enemmän suhteessa väestömäärään, muslimit tekevät sitä ja tätä niin ja niin paljon enemmän.”

Kuulostaako tutulta? Jääräpäisten maahanmuuttokriitikkojen argumentit ovat tieteellisesti perusteltuja. Silti vasemmistolainen ei vakuutu, koska “on olemassa hyviäkin muslimeita”, ja “ihmisiä pitää kohdella yksilöinä”, ja “yksittäiset somalit eivät ole vastuussa toisten rikoksista”.

Keskustelun hedelmättömyys johtuu eroista arvoissa. Kansallismieliset tunnustavat kollektiivisen yhteisön nimeltä suomalaiset, johon luokiteltavilla ihmisillä on itseisarvoinen oikeus asua kansalaisena Suomen valtion alueella. Yhteisöön kuulumattomat voivat ansaita oleskeluoikeuden mikäli he noudattavat “maan tapoja” tai mitä vaatimuksia kukin asettaakaan. Vasemmistolaisille ryhmiä ei ole olemassa, vaan kaikki ovat yksilöitä, jotka eivät ole vastuussa muiden samankaltaisten ihmisten teoista. Johdonmukaisesta ajattelusta voidaan toki tinkiä, mikäli se on ristiriidassa tasapäistämisideologian kanssa. Lähtökohtaisesti kumpienkaan argumentit eivät voi kääntää toista puolelleensa, koska kyse on pohjimmiltaan arvoista.

Kansallissosialistisesti ajateltuna yleistämiselle on hyvät perustelut. Ongelmat, kuten massamaahanmuuton aiheuttama rikollisuus, terrorismi ja sionismi, eivät ole yksinkertaisia ongelmia, joissa voidaan nopeasti sanoa kuka on syyllinen ja kuka syytön. Sionismin tapauksessa avainpelurit ovat levittäytyneet maailmanlaajuisesti ja he tekevät yhteistyötä. Sionistit vaikuttavat kaikilla elämän osa-alueilla: taloudessa, politiikassa, taiteessa, viihteessä ja koulutuksessa. Suurin osa toiminnasta ei ole suuressa mittakaavassa keskusjohtoista, vaan muiden sosiaalisten suhteiden tapaan verkostoitunutta.

Tämän takia juutalaistaustaisten yhteisö, johon kuuluu juutalaistaustaisia niin vasemmalta kuin oikeistostakin, ateisteista fundamentalisteihin ja anti-sionisteista ääri-sionisteihin, tukee toinen toistaan. Ensisilmäyksellä ajatus täysin päinvastaisesti ajattelevien juutalaisten toistensa tukemisesta kuulostaa oudolta. Asia selvenee, kun miettii sosiaalista kanssakäymistä sionistiyhteisön sisällä; kaikki toiminta ei ole luonteeltaan poliittista, vaan vaikkapa kaupankäyntiä, rahanlainaamista tai sosiaalista toimintaa.

Raja “syyllisen” ja “syyttömän” välillä menettää merkityksensä. Jos “syytön” osallistuu millään tavalla rakentavasti “syyllisen” elämään, voidaan puhua tukemisesta. Kvantittunut syyllinen/syytön-jaottelu muuttuu jatkuvaksi jakaumaksi, jossa on syyllisyyden ja syyttömyyden eri asteita. Näin ollen ongelmien tehokas ratkaisu on tehtävä ryhmätasolla, jolla ryhmän keskimääräinen toiminta päättää kaikkien ryhmän jäsenten kohtalosta.

Egalitaristi älähtää. Kukaan ei voi valita minkä rotuiseksi syntyy, joten ihmisen kohtalon päättäminen rodun perusteella ei ole hänestä oikein. Käsitys oikeasta ja väärästä on kieroutunut muotoon, jossa vaikeiden päätösten tekeminen on mahdotonta “ihmisarvon” takia. Kansallissosialistin etiikka on ratkaisukeskeistä; se, mikä pelastaa rotumme, on hyvästä.

Sebastian Lämsä