Koti Uutisia Kotimaa Kokoomus haluaa poistaa pakkosterilisoinnin translaista

Kokoomus haluaa poistaa pakkosterilisoinnin translaista

8

Kokoomus on puoluekokouksessaan jälleen ottanut ison loikan liberaalimpaan ja vasemmistolaisempaan suuntaan. Tällä kertaa entinen “konservatiivinen” puolue hyväksyi pakkosterilisoinnin poistaminen niin sanotusta translaista. Tämän lisäksi puolue tahtoo sallia sterilisoinnin entistä nuorempana.

Vaikka Suomi on jo pitkään taistellut madaltuneen syntyvyyden kanssa, ehdottaa kokoomus, että jatkossa jo 25-vuotiaat voisivat sterilisoida itsensä. Puolueelle ei ilmeisesti jo alhainen 30 vuoden ikäraja ollut tarpeeksi.

Rappiopolitiikan kokoomus kruunaa sillä, että puolue tahtoo pakottaa myös naiset suorittamaan asepalveluksen sen sijaan, että he keskittyisivät esimerkiksi perheen perustamiseen.

Lähde: Yle

8 KOMMENTIT

  1. Ruunasta ei tule tammaa vaikka kuinka tekisi, tämän tietävät ravimiehetkin. Jos pitää leikellä itsensä mieheksi ja tuntee itsensä mieheksi sekä syö testosteronia kourakaupalla niin miksi sitten se riemurasia pitää jättää. Vai onko ransulaani sittenkin tuntee itsensä etanaksi.

  2. Haluaisin lisätä lakiin pakkolobotomian kaikille niille jotka kannattavat tämänkaltaisia kulttuurimarxismiaivopieruja.

  3. Pakkosterilointi on ollut alustakin asti miehiä sortava, koska naisten jotka haluavat tulla miehiksi EI tätä ole vaadittu/käytännössä toteutettu. Vai mitä kertoo uutinen että tällainen pseudo-mies SYNNYTTI Suomessa? Miksi ei vaadittu ompelemaan vaginaa umpeen? Perehtykää siis aiheeseen ennen kuin teette kaikesta propagandaa.

    • Meidän suomineidoilta ei ompele kukaan mitään umpeen. Mies ja nainen ovat rakenteeltaan erilaiset, että tuota mainitsemaasi alapään clousurea ei mielellään yksikään lääkäri tee.

  4. Kuohitkaa nyt kaikki suomalaiset heti kun pallit ovat laskeneet.
    Tämä maa nykytieteen mukaan juuri tarvitsee kipeimmin eunukkeja.
    Ja suomalaiset nuoret naisetkin pitää tapattaa ulkomailla Naton ja EU:n paksanjoutavissa sodissa, jotka tilataan Israelista kuin Pitsa pitseriasta.
    Petteri Orpo on itse perkele, joka tottelee isäntäänsä George Sorosta ja hänen miljardejaan.
    Miksi pelata napeilla. Josif Stalin tuo koettu murhamies osasi hoitaa jo yli 70-vuotta sitten teloitettavien logistiikan kuin parhaimman luokan ekonomi ja teollisuus moguli.
    Koska ihminen on vain “esine” ei ole mitään takaisin mallintamista eikä justeeraamista.
    Helppoa kuin heinänteko.

Comments are closed.