Koti Artikkelit Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita

Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita

5

Julkaisemme uudelleen Magneettimediassa 29.6.2015 alun perin ilmestyneen artikkelin ”Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita”. Artikkeli on suomennos Jürgen Grafin teoksen Holocaust or Hoax? luvusta 5. Artikkeli osoittaa, kuinka leirivangit, vartijat ja liittoutuneiden viranomaiset ovat kertoneet absurdeja ja ristiriitaisia valheita ”holokaustista”.

Valtavirtahistorioitsijoiden väitteitä tutkimalla selviää nopeasti, että koko “holokausti” on täysin toivoton ja ristiriitainen kyhäelmä. Virallinen tarina ”juutalaisten joukkotuhonnasta” muuttuu koko ajan.

Kuvio muistuttaa erehdyttävästi Orwellin teosta 1984: ainutta sallittua ”totuutta” varjelevat virkamiehet muuttavat jatkuvasti hyväksyttyä historiantulkintaa.

Auschwitzin uhrien lukumäärä

Aloittakaamme Auschwitzin kuolintilastoista. Millaisia väitteitä julkisuudessa on esitetty suurimman keskitysleirin uhreista?

  • Tunnetussa Yö ja usva –”dokumenttielokuvassa” väitettiin, että 9 miljoonaa murhattiin.
  • Ranskalaisen sotarikoksia tutkineen viraston mukaan uhreja oli 8 miljoonaa.
  • 7 miljoonaa juutalaisen Auschwitz-vanki Raphael Feigelsohnin mukaan.
  • 6 miljoonaa juutalaisen Tibere Kremer –nimisen julkaisijan mukaan.
  • 5 miljoonaa (joista 4,5 miljoonaa juutalaisia), väitti Le Monde –lehti 20.4.1978.
  • 4 miljoonaa Nürnbergin näytösoikeudenkäynnin mukaan.
  • 3,5 miljoonaa kuoliaaksi kaasutettua, joista 95 % juutalaisia. Lisäksi ”paljon” muilla tavoilla kuolleita. Näin väitti juutalainen elokuvaohjaaja Claude Lanzmann.
  • 3 miljoonaa, joista 2,5 miljoonaa kaasutettiin kuoliaaksi 1.12.1943 mennessä. Näin ”tunnusti” Auschwitzin päällikkö Rudolf Höss, jonka lausunnot ovat edelleen elintärkeä osa holokaustimyyttiä.
  • 2,5 miljoonaa juutalaisen Auschwitz-vanki Rudolf Vrban mukaan.
  • 2–3 miljoonaa murhattua juutalaista sekä lisäksi tuhansia murhattuja ei-juutalaisia. Näin ”tunnusti” SS-mies Perry Broad.
  • 1,5–3,5 miljoonaa kaasutettua juutalaista pelkästään välillä 4.1942–4.1944, väitti israelinjuutalainen “holokaustiasiantuntija” Yehuda Bauer 1982.
  • 2 miljoonaa kaasutettua juutalaista, väitti juutalainen Lucy Dawidowicz.
  • 1,6 miljoonaa murhattua, joista 1 352 980 juutalaisia, väitti Yehuda Bauer 1989.
  • 1,5 miljoonaa murhattua, väitti Puolan hallitus 1995.
  • Noin 1,25 miljoonaa murhattua, joista miljoona oli juutalaisia, väitti juutalainen Raul Hilberg.
  • 1–1,5 miljoonaa murhattua, väitti Jean-Claude Pressac 1989.
  • 800 000–900 000 murhattua, väitti juutalainen historioitsija Gerald Reitlinger.
  • 775 000–800 000 murhattua, joista 630 000 oli kuoliaaksi kaasutettuja juutalaisia. Näin väitti Jean-Claude Pressac 1993.
  • 630 000–710 000 murhattua, joista 470 000–550 000 juutalaisia, väitti Pressac 1994.

Huomioitavaa on, että uhrien arvioitu määrä on laskenut dramaattisesti vuosien aikana. Vaikka Auschwitz-uhrien määrä on supistunut jatkuvasti, virallinen arvio ”holokaustin 5–6 miljoonasta juutalaisuhrista” ei muutu koskaan! 5–6 miljoonasta voidaan miinustaa satojatuhansia tai jopa miljoonia, mutta silti lopullinen uhrimäärä ei muutu ikinä. Tämä on holokaustimatematiikkaa, jolla on aivan oma mystinen logiikkansa.

Mihin viralliseen asiakirjaan tai joukkohautalöytöön holokaustiuskovaiset viittaavat, kun he väittävät, että 5–6 miljoonaa juutalaista murhattiin? Eivät mihinkään! Hypoteesin tueksi ei ole todisteita. Kaikki yllä lainaamani uhriarviot ovat pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Yksikään Auschwitzin asiakirja tai arkeologinen löydös ei tue niitä.

Kriittiset holokaustitutkijat eli revisionistit ovat arvioineet, että Auschwitzissa kuoli noin 150 000:sta (Robert Faurissonin mukaan) 160 000–170 000:een (Carlo Mattognon mukaan) ihmistä. Ketään heistä ei ”kaasutettu” kuoliaaksi. Noin 40 % Auschwitzin vangeista siis kuoli. Pilkkukuumeen kaltaiset epidemiat olivat merkittävin syy sille, että niin monet Auschwitzissa menettivät henkensä.

Juutalaissaippua

Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä Neuvostoliitto väitti, että saksalaiset olivat valmistaneet saippuaa murhatuista ihmisistä. Lapsellinen kauhutarina vaanii edelleen holokaustikirjallisuudessa ja –artikkeleissa. Siitä on tullut juutalainen Loch Nessin hirviö. Juutalainen ”natsinmetsästäjä” Simon Wiesenthal vei hölmön saippuavalheen suorastaan runollisiin mittasuhteisiin:

“Maaliskuun lopulla 1946 romanialainen lehdistö kirjoitti kummallisesta uutisesta. Fălticenin kylässä juutalaiset kaivoivat hautausmaansa maaperän uumeniin 20 laatikollista saippuaa. Seremonia oli näyttävä ja noudatti tarkasti juutalaisia perinteitä. Saippuat oli löydetty hiljattain Saksan armeijan varastosta.

Laatikoissa luki RIF, joka oli lyhennys sanoista ’puhdasta juutalaisrasvaa’. Laatikot oli määrä lähettää Waffen SS –sotilaille. Merkinnät kertoivat vähäeleisesti ja kyynisellä kielellään kamalan totuuden: saippua oli valmistettu juutalaisten raadoista. Kummallista kyllä, yleensä aina niin pikkutarkat saksalaiset olivat jättäneet merkitsemättä, oliko saippua valmistettu lapsista, tytöistä, miehistä, vanhuksista…

1942 jälkeen kaikki kenraalikuvernmentin kansalaiset tiesivät jo vallan hyvin, mitä RIF tarkoitti. Sivistynyt maailma ei voi tietenkään ymmärtää, kuinka suurta nautintoa natsit ja heidän vaimonsa saivat ruumissaippuasta. Kun saksalainen ihasteli saippuaa, ajatteli hän, että tämän peseytymisvälineen valmistaminen oli maagisesti estänyt uuden Freudin, Ehrlichin tai kenties Einsteinin syntymän.

Saippuoiden hautausrituaali tuo yliluonnolliset voimat keskuuteemme. Juutalaissaippua kätkee sisälleen pahantahtoisen loitsun, joka murskaa 1900-luvun kyynisimmätkin sydämet. Juutalaissaippua kädessään moderni ydinteknologian ajan ihminen palaa pimeälle keskiajalle ja kuulee kummitusten ja noitien rienaavat äänet korvissaan. Mikä pahinta – tämä kaikki on täyttä totta!”

1990 israelilainen “holokaustiasiantuntija” Shmul Krakowski joutui viimein myöntämään, että juutalaissaipua oli pelkkä naurettava valhe.

Äärimmäistä juutalaista chutzpah’ia uhkuen Krakowski kuitenkin syytti valheesta saksalaisia! Hän väitti, että saksalaiset olivat keksineet tarinan juutalaissaippuasta tehdäkseen henkistä väkivaltaa ”Jumalan valittua kansaa” vastaan. Krakowski ei tahtonut poiketa virallisesta linjasta, jonka mukaan saksalaiset ovat aina syyllisiä kaikkeen.

Juutalaiset saippuahautajaiset. Valokuva Yad Vashem –”holokaustimuseosta”.

Miten holokausti toteutettiinkaan?

Mikäli alamme tutkia holokaustimyytin taustoja vuodesta 1942 lähtien, törmäämme moniin hämmästyttäviin yllätyksiin.

Juutalaiset ”silminnäkijät” sekä liittoutuneet kertoivat myytin syntyaikoina lukemattomista joukkomurhatekniikoista, jotka on myöhemmin lakaistu vähin äänin maton alle. Tarinoita yhdistää usein se, että ne olivat erittäin raakoja ja yksityiskohtaisia.

a) Paineilmavasarat

Puolan saksalaisvastainen vastarintaliike väitti, että murhatekniikka olisi ollut käytössä Auschwitzissa:

“Kun kommandot menivät töihin, he johtivat vangit pihalle, jossa ihmiset teloitettiin paineilmavasaralla. Vankien kädet sidottiin selän taakse, minkä jälkeen nämä tuotiin yksi kerrallaan teloituspaikalle alastomana. Uhrit määrättiin seisomaan ilma-aseen eteen. Ase laukesi ääneti, ja vasara murskasi vangin pääkallon. Paineilma teki aivoista muusia.”

b) Sähkökylvyt

Puolan vastarintaliikkeen mukaan natsit murhasivat juutalaisia Auschwitzissa mielellään myös sähkökylvyillä.

“SS-upseerin allekirjoittaman raportin mukaan sähkökammioissa saatettiin tappaa jopa 2 500 ihmistä yössä. Uhrit kuolivat sähkökylvyissä.”

c) Liukuhihnateloitukset sähköllä

Viisi päivää sen jälkeen, kun neuvostokommunistit tunkeutuivat Auschwitzin leiriin 1945, Pravda uutisoi ”natsien hirmuteoista”:

“Saksalaiset olivat kaivaneet auki ‘vanhoja hautoja’ leirin itäosassa. Ruumiit oltiin kiskottu ylös ja niistä oltiin poistettu kaikki liukuhihnajärjestelmän jäljet. Liukuhihnalle asetettuja ihmisiä oltiin murhattu sähkövirran avulla. Järjestelmä mahdollisti satojen ihmisten murhaamisen kerralla.”

d) Atomipommit

Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä amerikkalaissyyttäjä Robert Jackson väitti naama peruslukemilla:

“Saksalaiset rakennuttivat pienen väliaikaisen kylän, jonne kuljetettiin noin 20 000 juutalaista. Tämän jälkeen natsit räjäyttivät atomipommin, ja kaikki 20 000 juutalaista kuolivat lähes välittömästi. Ruumiista ei jäänyt jälkeäkään. Räjähdys nosti lämpötilan 400–500 asteeseen.”

e) Elävänä polttaminen

Kunnioitettu ja Nobel-palkittu Elie Wiesel väittää olleensa Auschwitzissa keväästä 1944 tammikuuhun 1945. Teoksessaan Yö hän ”muistelee” elämäänsä leirillä. Yö julkaistiin 1958.

Virallisen holokaustitarinan kannalta on hieman kiusallista, että 1958 julkaistussa kirjassa ei mainita kaasukammioita sanallakaan. Ei kertaakaan. Virallisen kertomuksen mukaan 400 000 unkarinjuutalaista – ja monia muita – kaasutettiin sinä aikana, kun Wiesel oli Auschwitzissa. Nobel-palkitun Wieselin mukaan teloitukset tapahtuivat kuitenkin täysin toisella tavalla.

(Wieselin Yön saksankielisessä käännöksessä [Die Nacht zu begraben, Elischa] kaasukammiot ovat tosin tärkeä osa tarinaa. Näin kävi siksi, että aina, kun Wiesel mainitsi sanan ”krematorio” alkuperäisteoksessaan, historiallisesti korrekti saksalaiskääntäjä muutti sanan ”kaasukammioksi”.)

Wieselin mukaan juutalaisia ei siis murhatukaan kaasukammioissa vaan vielä kenties kauhistuttavammalla tavalla:

“Lähellämme loimusi tulinen rotko, jonka syövereistä jättimäiset liekit syöksyivät taivaaseen asti. He polttivat jotain. Kuorma-auto ajoi kuilun reunalle ja kippasi lastinsa tulimereen. Ne olivat pieniä lapsia… VAUVOJA!

Kyllä, minä näin kaiken sen omin silmin! Lapsia tulimeressä (onko ihmekään, etten ole juuri saanut nukuttua tämän jälkeen?).

Mekin menimme sinne. Hieman kauempana oli vielä isompi rotko, joka oli tarkoitettu aikuisille. Totesin isälleni: ”Mikäli tämä on kohtalomme, en tahdo odottaa enää enempää. Aion heittäytyä sähköistettyyn piikkilanka-aitaan. Se on varmasti kivuttomampaa kuin maata tulirotkossa tuntien ajan.”

”Silminnäkijä” Elien mukaan tulirotkoihin paiskatut ihmiset pysyivät siis hengissä usean tunnin ajan ennen kuin paloivat poroksi.

Elie Wiesel on ”holokaustiselviytyjä”, josta Netanjahu halusi Israelin seuraavan presidentin. Teoksessaan Paroles d’étranger Wiesel kertoo ”silminnäkijälausuntoihin” perustuen kuinka Babi Jarissa ”verigeissiiri” suihkusi juutalaisruumiskasasta.”

f) Vesihöyrykammiot

12.1945 Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä esitettiin seuraava väite Treblinkan “joukkomurhasta”:

“Kaikkien uhrien täytyi riisua vaatteensa ja kenkänsä. Naisten ja lasten johdolla alastomat uhrit marssitettiin murhakammioihin. Kun kammioihin ei enää mahtunut lisää väkeä, huoneet eristettiin. Höyry alkoi virrata. Muutamassa minuutissa kaikki oli ohi. Raporttien mukaan on syytä olettaa, että satojatuhansia juutalaisia murhattiin Treblinkassa.”

g) Tukehduttaminen hapettomissa kammioissa

Neuvostojuutalainen kirjailija Vassily Grossman väitti, että Treblinkassa hänen heimoveljiään murhattiin imemällä happi pois kammioista.

h) Kalkkijunat

“Silminnäkijä” Jan Karskin mukaan Belzecissä juutalaisia tapettiin innovatiivisella tavalla:

“Vaunun lattiat olivat täynnä paksua valkoista jauhetta. Se oli kalkkia. Sementtiä joskus sekoittaneet todennäköisesti muistavat, miltä näyttää, kun vettä kaadetaan kalkin päälle. Aine kuplii ja höyryää, kun jauhe reagoi veden kanssa. Jauheen ja veden sekoittaminen synnytti paljon lämpöä.

Menetelmä oli täydellinen osoitus natsien raakalaismaisuudesta. Ihmisliha kuivui ja paloi, kun se kosketti kalkkia. Vaunuun teljetyt paloivat kuoliaaksi ja kemikaalit nakersivat lihan heidän luidensa ympäriltä. Näin juutalaiset ’kuolivat kärsien’, kuten Himmler oli luvannut ’Führerin’ Varsovassa 1942 ’antamaa käskyä myötäillen’. Kalkki esti myös sen, että mätänevät ruumiit olisivat alkaneet levittää tauteja. Kalkki oli tehokasta ja halpaa – se oli täydellinen murha-ase.

Kesti kolme tuntia täyttää kokonainen juna. Ilta alkoi jo hämärtää, kun kaikki 46 (minä laskin ne) vaunua oli viimein täynnä. Juna oli lastattu päästä päähän ihmisillä. Yhtäkkiä juna alkoi täristä ja keinua kuin noiduttuna. Tämän jälkeen koitti kummallinen hetken hiljaisuus. Sitten huudot ja itku alkoivat jälleen. Kymmenet ruumiit makasivat leirillä kuolleina, mutta muutamat tuskailivat edelleen kuoleman kielissä.

Tämä kuva todistaa, että Hitler murhautti miljoonia juutalaisia kalkkijunilla.

Saksalaiset poliisit kiersivät junaa tyytyväisen oloisina savuavat pyssyt käsissään. He varmistivat, että kaikki olivat kuolleet ja avasivat tulen, mikäli näkivät pienintäkään liikettä. Pian kukaan ei ollut enää hengissä. Leirin ylle laskeutuneen hiljaisuuden rikkoivat vain hirviömäiset parkaisut, jotka kaikuivat liikkuvasta junasta. Sitten nekin loppuivat. Jäljelle jäi ulosteen ja homeisen oljen löyhkä. Outo, kuvottava ja karvas haju alkoi vainota minua. Se oli todennäköisin peräisin teloitettujen ihmisten verestä, joka oli tahrinut koko alueen.

Kuunnellessani matkustajien kaikkoavia kauhunhuutoja, aloin miettiä omaa päämääräni. Olin saanut jo etukäteen tietää matkani vaiheet. Juna tulisi matkaamaan noin 130 kilometriä, minkä jälkeen se pysähtyisi tyhjälle kitukasvuiselle pellolle. Sen jälkeen vain odottaisimme kuolemaamme. Se tulisi viemään kahdesta neljään päivää.”

Uskomatonta kyllä, Jan Karski ja Elie Wiesel nimettiin “Holokaustin tieteellisen tutkimuksen” komitean johtoon!

i) Uppoavilla sähkölattioilla varustetut kammiot

Filosofian tohtori Stefan Szenden versio Belzecin murhamenetelmistä erosi merkittävästi Karskin kertomasta sadusta:

”Kuolemantehdas on halkaisijaltaan noin seitsemän kilometriä leveä. Juutalaisilla lastatut junat laskeutuivat tunnelia pitkin maanalaisen teloitustehtaan tiloihin. Alastomat juutalaiset passitettiin jättimäisiin halleihin, joihin mahtui kerralla tuhansia ihmisiä.

Halleissa ei ollut tavallisia lattioita. Lattiat olivat metallisia ja niistä oli rakennettu uppoavia. Tuhansia juutalaisia kannatelleet lattiat laskeutuivat vesialtaaseen. Juutalaiset eivät hukkuneet tässä vaiheessa kuitenkaan vielä kokonaan veden alle.

Kun kaikki metallialustalla seisoneet juutalaiset olivat lanteitaan myöten vedessä, sähkövirta käynnistettiin. Kuolema korjasi tuhannet juutalaiset hetkessä.

Sitten annettiin lisää sähköä. Metallilevystä tuli yhtäkkiä hehkuva polttouuni, joka teki juutalaisten ruumiista tuhkaa.

Jokainen juna toi murhahalleihin vähintään 3 000–5 000 uutta juutalaista uhria. Joinain päivinä Belzeciin tuli yli 20 junakuljetusta. Natsijärjestelmä käytti nykyaikaista teknologiaa mestarillisesti hyväkseen. He olivat keksineet, kuinka teloittaa miljoonia ihmisiä.”

Kertokaa lapsillenne sähkökammioista ja holokaustista. Jotta emme unohtaisi.

j) Verenmyrkytys

7.2.1943 maailmankuulu New York Times uutisoi, että “kaasukammioita ja verenmyrkytysasemia pystytettiin maaseudulle”. Tarina kuulosti niin typerältä jopa valehtelijoiden itsensä mielestä, että se päätettiin vaieta pian kuoliaaksi.

k) Hukuttaminen

Arvostetun israelinjuutalaisen holokaustitutkija Yehuda Bauerin mukaan romanialaiset murhasivat Odessassa 144 000 neuvostojuutalaista. Suurin osa kuoli hukuttamalla. Varsovan gheton maanalaisen sanomalehden edustaja väitti, että juutalaisia oli murhattu hukuttamalla myös Babi Jarissa:

“Kiovassa ei ole enää yhtään juutalaista, sillä saksalaiset ovat heittäneet kaikki kiovanjuutalaiset Dnepr-jokeen.”

l) Kloorikaasu, liukuhihnateloitukset, kiehuva vesi, hapot

Raporttien mukaan ihmisiä likvidoitiin kloorikaasulla ja ammuttiin liukuhihnatekniikalla Treblinkassa. Tämän lisäksi juutalaisista pyrittiin hankkiutumaan eroon hapolla ja kiehuvalla vedellä.

Holokaustiuskovaiset eivät pidä siitä, että heitä muistutetaan listaamistani “silminnäkijäkertomuksista”, sotarikossyytteistä ja juutalaisten “raporteista”. Niitä pidettiin kuitenkin kauan ”kiistämättöminä tieteellisinä tosiasioina”, joiden epäily oli polittisesti äärimmäisen epäkorrektia.

Listattujen rikosten tueksi esitetyt ”todisteet” olivat aivan yhtä uskottavia kuin todisteet murhaamiseen tarkoitetuista kaasukammioista – nimittäin silminnäkijälausunnot.

Vaikka murhakaasukammioista on aivan yhtä vähän tieteellisiä todisteita kuin esimerkiksi sähkökylpykammioista ja kalkkijunista, on monissa Euroopan maissa nykyään rikollista kyseenalaistaa kaasutukset.

Kaasukammioiden sijainnit

Höyrykammiot, happokylvyt, sähkökammiot, uppoavat lattiat ja kalkkijunat ovat vajonneet historian syövereihin. Ne on korvattu ”kaasukammioilla”. Valtavirtahistorioitsijat ovat jo vuosikymmenten ajan riidelleet siitä, missä kaasukammiot sijaitsivat.

1. vaihe (alkaen vuodesta 1946): lähes kaikilla leireillä oli vähintään yksi kaasukammio

Pian sodan jälkeen alettiin pitää “kiistämättömänä tieteellisenä tosiasiana”, että lähes jokaisella keskitysleirillä oli vähintään yksi juutalaisten murhaamiseen tarkoitettu kaasukammio. Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä brittiläinen syyttäjä Sir Hartley Shawcross totesi:

“Murhat toteutettiin teollisesti kaasukammioissa ja polttouuneissa Auschwitzissa, Dachaussa, Treblinkassa, Buchenwaldissa, Mauthausenissa, Maidanekissa ja Oranienburgissa.”

Samassa oikeudenkäynnissä Dachaussa työskennellyt tšekkiläinen lääkäri Franz Blaha ”todisti”: “[Dachaun] kaasukammio valmistui 1944. Tohtori Rascher kutsui minua tutkimaan sen ensimmäisiä uhreja. 8–9 kaasutetusta uhrista kolme oli yhä hengissä. Muut vaikuttivat kuolleilta. Heidän silmänsä olivat punaiset ja kasvot turvonneet.”

Mitä Dachaun kyltti ja Dachaun ”silminnäkijät” oikein hakevat takaa?

“Luotettava silminnäkijä” Charles Hauter oli puolestaan aivan varma siitä, että myös Buchenwaldissa juutalaisia murhattiin kaasukammioissa: “Laajamittainen murhahanke vaati teollista toteutusta. Kaasukammio sopi tehtävään mainiosti. Kammiot oli suunniteltu älykkäästi. Monia kammioita kannattelivat huokoisasta metallista valetut pylväät, joiden sisällä kaasu valmistui ennen kuin se tunkeutui varsinaiseen kammioon.

Osa kammioista oli rakenteeltaan yksinkertaisia, mutta kaikki näyttivät upeilta. Oli selvää, että arkkitehdit olivat nauttineet niiden suunnittelusta ja käyttäneet paljon aikaa esteettisten seikkojen pohtimiseen. Kaasukammiot olivat ainut osa keskitysleireistä, jotka oli rakennettu rakkaudella.”

Sotarikoksista syytetyiltä saatiin “tunnustuksia”, jotka tukivat väitettä, että lähes kaikkialla oltiin käytetty kaasukammioita. Esimerkiksi Ravensbrückin leirilääkäri Percy Treite ”tunnusti” oikeudenkäynnissä: “Muistan, että monia puolalaisnaisia tapettiin niskalaukauksilla. Koska teloittajat eivät osuneet aina kovin tarkasti, pelättiin, että polttouuneihin saattaisi päätyä välillä myös eläviä ihmisiä. Minun tehtäväkseni määrättiin kehittää tehokas murhamekanismi: kaasukammiot.”

Hartheimin kummituslinnassa Linzin lähistöllä kaasutettiin kuoliaaksi 1–1,5 miljoonaa ihmistä… Ainakin, jos leirijohtaja Franz Ziereisin “tunnustukseen” on uskominen: “SS Gruppenführer Glücks oli määrännyt, että heikot vangit tulisi määritellä mielisairaiksi. Nämä piti tappaa suuressa kaasurakennuksessa. 1–1,5 miljoonaa tapettiin näin. Paikan nimi Hartheim ja se sijaitsi 10 kilometrin päässä Linzistä.”

Hartheimin kummitustalo.

2. vaihe (elokuusta 1960 alkaen): ei kaasukammioita Saksan alkuperäisillä alueilla

19.8.1960 Münchenin Zeitgeschichte-insituutin Martin Broszat totesi kirjeessään Zeit-lehdelle:

“Dachaussa, Bergen-Belsenissä ja Buchenwaldissa ei tapettu ketään kaasulla. Juutalaisten joukkotuhonta kaasulla alkoi 1941–1942 ja sitä toteutettiin vain muutamissa tarkkaan valituissa paikoissa. Hanke vaati paljon esivalmisteluja ja kehittynyttä teknologiaa.

Ennen kaikkea kaasua käytettiin miehitetyn Puolan alueella (muttei lainkaan Saksan sotaa edeltäneillä alueilla): Auschwitzissa, Sobiborissa, Treblinkassa, Chelmnossa ja Belzecissä.”

On mielenkiintoista, että Broszat ei mainitse Majdanekia. Todennäköisesti sanomalla ”ennen kaikkea” Broszat halusi sivuuttaa kysymyksen siitä, käytettiinkö kaasukammioita lainkaan Mauthausenissa (Itävalta) ja Struthof-Natzweilerissa (Alsace). Broszat oli joka tapauksessa sitä mieltä, että vuoden 1937 rajojen määrittelemällä maantieteellisellä alueella Saksassa ketään ei murhattu kaasukammioissa.

3. vaihe (1983 alkaen): kaasukammiot palaavat länteen

1983 Kogon, Langbein ja Rückerl julkaisivat teoksen Nationalsozialistische Massentoetungen durch Giftgas. Kirjassa väitettiin, että muun muassa Ravensbrückissä, Sachsenhausenissa ja Stutthofissa käytettiin sittenkin kaasua ihmisten murhaamiseen.

Kirjan mukaan ihmisiä ei kuitenkaan ”murhattu massoittain” lännessä. Sen sijaan leireillä tehtiin pieniä ”koekaasutuksia”, ja uhreja oli vain muutamia tuhansia. Kirja oli kuin kompromissiratkaisu Broszatin ja kaikista kaikista hurjimpien holokaustifundamentalistien väitteiden väliltä. Kogon, Langbein ja Rückerl olivat sitä mieltä, että Dachaussa, Bergen-Belsenissä ja Buchenwaldissa ei käytetty kaasukammioita.

Kiista kaasukammioista

Kuuluisin ”natsien kaasukammio” on Krema I:n ruumishuone Auschwitzin Stammlagerissa. Miljoonat turistit ovat käyneet siellä. Virallisen tarinan mukaan ruumishuoneessa murhattiin Zyklon B –kaasulla sekä juutalaisia että venäläisiä sotavankeja 1941–1942.

Yksikään asiakirja ei kuitenkaan tue väitettä. Sen sijaan historioitsijat vetoavat ”silminnäkijätodistuksiin”.

Amatöörihistorioitsija Jean-Claude Pressac, ”maailman johtava Auschwitz-asiantuntija”, on itse myöntänyt, ettei väitteiden tueksi ole esitetty teknisiä todisteita. Kaksi tärkeintä kaasutusten ”silminnäkijää” ovat Auschwitzin päällikkö Rudolf Höss ja SS-mies Perry Broad.

Höss teki ”tunnustuksensa” kidutuksen jälkeen.

Frankfurtin Auschwitz-oikeudenkäynnin (1963–1965) tuomiossa lukee: ”Alussa – lokakuusta 1941 lähtien – pieniä juutalaisryhmiä alettiin kaasuttaa… pienessä (vanhassa) krematoriossa. Vastaaja Stark osallistui juutalaisten kaasutuksiin myös toukokuussa ja kesäkuussa 1942. Myös tällöin juutalaiset murhattiin pienessä krematoriossa.”

1968 ranskanjuutalainen Olga Wormser-Migot kirjoitti kirjan kansallissosialistien keskitysleireistä. Kirja on nykyään hyvin arvostetussa asemassa ja siinä todetaan: ”Auschwitz I… jonka oli tarkoitus olla mallileiri ja hallinnollinen keskus — siellä ei ollut kaasukammiota.”

Mielenkiintoista! Juutalainen historioitsija voi yhdellä lauseella sivuuttaa kaikki ”silminnäkijälausunnot”, joiden mukaan juutalaisia kaasutettiin vanhassa krematoriossa. Samalla Wormser-Migot tuli myös vahingossa kumonneeksi Frankfurtin Auschwitz-oikeudenkäynnin tuomion!

8.1.1979 Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher kirjoitti herra Stuparekille, joka oli epäillyt Auschwitzin kaasukammioiden autenttisuutta: ”Minäkin tiedän, ettei Auschwitzin leirillä käytetty kaasukammioita.” Genscher jatkoi: ”Kaasukammiot sijaitsivat Birkenaussa, pääleiristä länteen.”

Holokaustikirjallisuudessa kerrotaan kuitenkin edelleen pääleirin kaasukammioista. Tämä on ärsyttänyt kaikista kunnioitetuimpia valtavirtahistorioitsijoita, kuten Kogonia, Langbeinia ja Rückerliä.

1991 brittihistorioitsija David Irving sai 30 000 D-markan sakot Münchenissä, koska hän oli kutsunut Krema I:n kaasukammiota ”huijaukseksi”. Holokaustivalehtelijat viittasivat kintaalla Olga Wormser-Migotin ja ulkoministeri Genscherin lausuntoihin suojellakseen rakennusta, josta oli tullut tietämättömälle rahvaalle koko holokaustin suurin symboli. Irving tuomittiin, koska Krema I –kiista olisi kasvaessaan syönyt liikaa uskottavuutta koko holokaustitarinalta.

Emme saa epäillä valtavirran meille syöttämää tarinaa ”holokaustista”, vaikka ”asiantuntijoiden”, viranomaisten ja ”silminnäkijöiden” kertomukset ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen ristiriitaisiksi valheiksi.

Vaikka esimerkiksi Treblinkan ”kaasutuksista” kertoneiden tarinat eivät vakuuta enää edes luupäisiä holokaustifundamentalisteja, ei asiasta saa puhua ääneen. ”Vapaat” ja ”demokraattiset” maat, kuten Saksa, Ranska, Sveitsi ja Itävalta ovat päättäneet, että ristiriitaisuuksista puhuvat tullaan hiljentämään tuomarin nuijalla. Emme saa nähdä, sanoa emmekä kuulla mitään. Muuten loukkaamme holokaustiuskovaisia.

Jürgen Grafin alkuperäinen teksti lähteineen on luettavissa Vho.org-verkkosivuilla.

5 KOMMENTIT

  1. Jos holokausti (6 miljoonaa murhattua juutalaista) olisi todella tapahtunut, ei yhdysvallat ja Eurooppa olisi todellakaan näin läpimätiä vuonna 2019. Kukaan tuskin voi tosissaan väittää etteikö siellä olisi väkeä kuollut, mutta johonkin systemaattiseen kaasutusmurhaamiseen en todellakaan usko. Juutalainen kun hankki väärennetyn passin ja karkasi jenkkeihin/britteihin, todettiin tämä ”kuolleeksi” jälkeenpäin. 6 miljoonaa on ihan täysin hatusta vedetty luku, taino mitä nyt juutalaisten kirjoituksia ja puheita on katsellut, niin 6 miljoonaa on pyhä luku näille.

  2. Kuinka moni ”koulutettu” onkaan holohoaxin puolestapuhuja, henkeen javereen puolustavat sitä tarinaa totena, koska näin heille on ala-asteelta lähtien opetettu ja yliopistoissa lopullisesti betonoitu.
    Toisaalla taas ylistetään maasta taivaaseen israelin demokratiaa, vaikka ”valtio” perustuu puhtaasti teokraattiseen diktatuuriin sekä keksittyyn retoriikkaan.
    Wikipediakin luonollisesti väittää että euroopan juutalaisten määrässä tapahtui 6 milj. hävikki, mutta samalla World Almanac ja muut lähteet osoittavat ettei näin ole ollut (Rassinier keräsi tästä hyvän datan).
    Holohoaxiin uskovat ihmiset pyrkivät kynsin ja hampain pitämään heiille syötetystä disinformaatiosta kiinni vain sen vuoksi, etteivät he kykene myöntämään sitä että heitä on isolla kädellä kusetettu, tämän myöntäessään myös kaikki muu opinahjojen ”tieto” joutuisi hyvin epäilyttävään valoon eikä välttämättä kestäisi kriittistä arviointia tarkoitusperiltään.

  3. Shalom! Kaikki nuo tarinat ovat täysin totta! Entäs se kun saksalaiset natsisotilaat teurastivat raskaana olevia juutalaisnaisia kiväärin pistimillä ja repivät vauvat ulos vatsasta ja pelasivat kiväärinperillä niillä pesäpalloa. Ja entäs kuinka Kuoleman enkeli kidutti lapsia ja tuhat muuta kauhutarinaa? Vallattujen alueiden siviiliväestö pääsi käveleen miinakentille raivaamaan tietä SS-joukoille, henkiinjääneet passitettiin tuhoamisleireille kaasutettaviksi. EMME SAA KOSKAAN UNOHTAA 6 triljoonaan juutalaisten kaasuttamista!

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Please enter your comment!
Please enter your name here