
Sosiaalisessa mediassa kohua herättäneen yläasteen oppikirjan yksi kirjoittajista, Jaakko Lindfors, kuuluu Vasemmistoliittoon. Hän on ollut puolueen ehdokkaana eduskunta- ja eurovaaleissa. Lisäksi hän kertoo olevansa Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja.
Lindfors tuli esiin, kun Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas vaati näyttämään kuvan miehestä, joka on synnyttänyt, kuten ”oppikirja” opettaa. Lindfors teki videovastineen, jossa hän näyttää tämän kuvan; kyseessä on sama kuva kuin mikä sosiaalisessa mediassa leviää. Samalla hän tosin paljastaa, että kuvan henkilö on syntynyt naiseksi, mutta on käynyt läpi sukupuolenvaihdoksen, joten hän on nykyään ”mies” ja siten miehet ovat kykeneviä synnyttämään.

Kirjassa asia on esitetty ikäänkuin kuka tahansa mies voisi synnyttää. Totuus kuitenkin on, että mieheksi syntynyt ei voi synnyttää johtuen biologisista syistä – asia, joka on epäselvä ainoastaan kulttuurimarxisteille.

Lähde: Suomen Uutiset
Ja mikä mahtoi olla 36 erilaisesta sukupuoliolettamuksesta henkilöllä.
Mauri otti vastaan haasteen julkisesta väittelystä koskien tätä aihetta, sen haluan nähdä, kun Peltokangas tunkee jauhot suuhun näille sekopäille. Ainiin ja Lindforssilta tuli natsikortti samantien vastineeksi Maurille 😀
On vain miehiä sekä naisia, ja loput mielenvikaisia.
👍
On mennyt mualima aina vaan perverssimmäksi.Taitaa enteillä perikatoa.Tarvittaisiin joko Jessen tai Hitlerin toinen tuleminen….ihan tosissaan
HYI HELVETTI !
Josko tällaisia ei päästettäisi koulukirjoja kirjoittamaan…
Mitä! Vain seitkyt ja risat sukupuolta. Ei riitä pitää lisätä vielä kirjolohi ja kalapuikko uusiksi sukupuoliksi ja näille pakollinen kalastuskortti paitsi kalapuikolle.
Comments are closed.