Koti Uutisia Kotimaa Kohti Vapautta! -liikkeeltä kannanottotempaus elintasopakolaisten ympäristövaikutuksiin

Kohti Vapautta! -liikkeeltä kannanottotempaus elintasopakolaisten ympäristövaikutuksiin

17

Kansallissosialistinen Kohti Vapautta! -kansanliike järjesti lauantaina Jyväskylässä humoristista katuaktivismia liittyen maahanmuuton ympäristövaikutuksiin. Liike ihmetteli, miten punavihreä hallitus voi kannattaa avoimia rajoja ja silti väittää olevansa luonnonsuojelun asialla.

Järjestö muistutti, että esimerkiksi afgaanien hiilijalanjälki 33-kertaistuu ja somalien 103-kertaistuu näiden saapuessa Suomeen. Maahanmuuttajia palvovan hallituksen “ilmastoteot” kalpenevatkin elintasopakolaisuusilmiönä tunnetun ympäristörikollisuuden rinnalla.

Sosiaalisessa mediassa tempaus sai näkyvyyttä paitsi purevan sanoman myös kahden paikalla olleen tummahipiäisen herrasmiehen ansiosta. Kumiveneellä saapuneet, vesimeloneihin ja banaaneihin mieltyneet maailmanmatkaajat kiihottivat Jyväskylän poliisia olemassaolollaan niin paljon, että virkavalta lopulta kielsi “aggressiivisen kumiveneen” käytön.

“Tämä ilmiselvä poliittisesti motivoitunut päätös ei kuitenkaan pilannut tunnelmaa, sillä loppupäivälle oli järjestetty esitelmä ja kulttuuritapahtuma. Mikäli sinäkin olet sitä mieltä, että valtaeliitin kaksinaamaiselle politiikalle on pantava loppu, on sinunkin aika aktivoitua ja liittyä meidän riveihimme,” Kohti Vapautta! -sivuilla summattiin.
https://kohtivapautta.com/join/

Järjestö julkaisi myös uuden lentolehtisen, jota kuka tahansa voi levittää katukuvaan “rasisminvastaisella viikolla”:

https://kohtivapautta.com/wp-content/uploads/2020/03/flyer_008.pdf

https://kohtivapautta.com/wp-content/uploads/2020/03/flyer_008-bw.pdf

Lähde: Kohti Vapautta

17 KOMMENTIT

  1. Miksi tuo yksi aktivisti otettiin kiinni? Taas huutaa poliisi resurssipulaa…

  2. Heh. Aivan mahtava tempaus! 👌🏻 Hienoa toimintaa toverit! Siistejä ja täyttä asiaa nuo flyerit, täytyy laittaa levitykseen!

  3. Vanha viisaus: älä odota punavihersokeilta ainuttakaan järkevää sanaa tai tekoa. Mitään logiikkaa tai älyä heidän touhuissaan ei ole koskaan, sillä logiikka tahi äly eivät majaansa näissä yksilöissä pidä.

    • Ainoa asia, josta punavihervasemmistolaisia voi arvostaa, on heidän avoin viha Suomea kohtaan. Tietää ainakin, ketä ei pidä äänestää. Perussuomalaisissa aatteita vaihdetaan kuin paitaa vrt. Vihreät ja Vasemmistoliitto.

  4. Lentolehtinen on hyvä. Teksti ja grafiikka vaikuttavat ammattimaisesti tehdyltä.

  5. Alkukantaisten ihmisten kulttuuri ja ajattelu on sillä tasolla, että he eivät kykene hahmottamaan syyn ja seurauksen yhteyttä, siksipä he kuormittavat luontoa ymmärtämättä sitä itsekään.

  6. Matujen ympäristövaikutuksia, siirrettäessä niitä sankoin joukoin tänne pohjoiseen elätettäväksi ja kuluttamaan, on tärkeää pitää jatkuvasti esillä. Kiitos tempauksesta!

  7. Somalit porsivat 5–10 pentua. Kaikki irakilaiset, afgaanit ym. ämmät ovat myös “kotiäitejä”.

    Suomessa suurimmat väestöryhtmät ovat ’47 ja ’48 syntyneet eli sellaiset jotka ovat olleet nyt 10 vuotta jo eläkkeellä. Pitääkö meille ihan oikeasti importoida vielä eläkeläisiä täyshoitoon? Sairasta touhua.

  8. Suomen mafiajuntta (hallituksesta toiseen):

    Ilmastonmuutos on paha ja ympäristö kärsii, siispä tuomme maan täyteen kulutusjuhlista innoissaan olevia, ympäristön omissa maissaan raiskanneita roskijoita ja super-lisääntyjiä.

    Meillä on liikaa omiakin elätettäviä, eikä vähiten eläkeläispommin myötä. Siispä tuomma maahan lisää elätettäviä, ja juuri sellaisia jotka tuottavat lisää elätettäviä niillä tukirahoilla mitä heille annetaan.

    Mellä on liikaa raiskaajia ja rosvoajia, sekä kotimaasta että balkanin maista ja venäjältä. Siispä tuomme tähän vielä pahemmin tilastollisesti taipuvaisia arabimaista ja afrikasta.

    Elämmekö hullujen hallinnoimassa banaanivaltiossa?

    • Helsinki (650 033 as.) 2018: 38 raiskausta, joista 24 ei-suomalaisten tekemiä eli 62 % menee muukalaisten piikkiin. Kovimpia raiskareita ovat irakilaiset, afgaanit ja somalit – tuossa järjestyksessä. Neljä raiskaajaa oli sukunimeltään sellaisia suomenruotsalaisia, että kyseessä voi olla mustalainen.

      Helsinki 2017: Silloinkin oli 38 raiskausta, joista 25 ei-suomalaisten tekemiä eli 66 %. Yleisin raiskarin nimi oli MOHAMMED (tai joku sen variantti; Muhammad, Muhammed, Mehmed, Mahmud jne.). Yksi raiskaajista oli nimeltään ISLAM. 14 % kaikista raiskaajista oli nimeltään MOHAMMED.

      Molempina vuosina oli myös pieni edustus tilastossa balkanilaisia/itäeurooppalaisia nimiä.

      Muistakaa myös että II ja III polven maahantunkeutujat luetaan tilastoissa suomalaisiksi, mitä he eivät tietenkään kokskaan tule olemaan. Tämä vääristää tilastoja kahdella tavalla:

      1) se jättää raiskaukset tilastoimatta rotumuukalaisen tekemiksi eli pienentää niitä lukemia ja
      2) kirjauttaa rotumuukalaisten teot suomalaisten piikkiin vääristäen taas sitä lukemaa suuremmaksi.

      Esim. Vuosi 20XX: suomalainen raiskaa kerran, maahantunkeutuja kerran, II polven maahantunkeutuja kerran ja III polven maahantunketuja kerran. Eli 25 % raiskauksista olisi suomalaisen tekemiä ja 75 % muukalaisten. Vääristymä saisi luvut kuitenkin kääntymään päinvastoin!

      Todellisuudessa kuitenkin maahantunketujien todennäköisyys tehdä raiskaus on monikymmenkertainen verrattuna kantasuomalaiseen! Irakilaisten, afgaanien ynnä somalien määrä 5 500 000 asukkaan kokonaisluvusta ei ole suhteellisesti valtava, vaikka näitä loisia toki tulee koko ajan lisää: esim. 2017 lapsia syntyi 56 000, “pakolaisia” tuli yli 58 000. Siis tilastojen mukaan. Rajan ylihän voi kävellä kuka tahansa, joten todelliset lukemat ovat taatusti paljon suuremmat.

      2018 Suomeen muutti lähes 80 000 (joista edes “onneksi” oli venäläisiä n. 10 000)!

  9. Taitaa olla ensimmäinen kerta historiassa, kun Suomen poliisi pyytää “pakolaisten” näyttämään henkkareita

  10. Resurssipulasta kärsivä poliisi onnistui irroittamaan paikalle useita partioita.

  11. Onneksi meillä on ymmärtävä hallitus joka leikkaa energiakuluista jotta meillä on varaa ylläpitää miljoona elintasopakoloista? Yrjöperskeles-blogista:

    “..Onko todella niin, että teollisuuden ja elinkeinoelämän mielestä Marinin hallituksen utopistinen ohjelma on hyvä ja on tavoiteltavaa että bensan ja dieselin hinta nousee hurjimmillaan sinne 4,3 euroon litralta mikä puolestaan tarkoittaa että suomalaista teollisuutta ja logistiikkaa ei enää käytännössä ole? Vaikka se tietää hyvin että mitään korvaavaa toivioenergiaa ei ole olemassa? Vaikka se tietää että Suomi ei pysty siirtymään sähköautoihin edes henkilöautoissa saati sitten raskaassa liikenteessä? Uskooko maa- ja metsäteollisuus todellakin akkutraktoreihin ja -motoihin?

    Onko todella niin, että suomalainen elinkeinoelämä pitää tavoiteltavana että toimivan joukkoliikenteen ulkopuolella olevien alueitten elinmahdollisuudet käytännössä nollataan? Ja unohtaa tarkoituksella että millä leveysasteilla täällä asutaan?

    Onko todella niin että suomalaisen elinkeinoelämän mielestä on ihan ok että se suostuu teloittamaan itse itsensä ruokkiakseen reaalimaailmasta vieraantuneitten utopistien maailmanparannusegoa? Vaikka se tietää että koko manööveri on täysin turhaa sillä Suomi on ympäristöasioittensa kanssa jo muutenkin maailman kärkitasoa, luonnonvarojen nettotuottaja ja ainoa koko operaation seuraus on yhden valtion romahtaminen joka puolestaan ei vaikuta maailman ilmastoon millään tavalla?

    Vai uskoisiko elinkeinoelämä ehkä siihen että hallitus rakennuttaa – mitä se ei tee – uusia ydinvoimaloita ruokkimaan niitä kuviteltuja sähköautoja ja -rekkoja? Unohtaen huoltovarmuuden ja sen ajatuksen että yhden hajonneen auton voi helposti uusia mutta yksi käytöstä poissa oleva ydinvoimala tietää sitä että muutama sata tuhatta (kuviteltua) sähköautoa jäikin samalla ilman latausta määrittelemättömäksi ajaksi.

    Vai olisiko sittenkin niin että kirjoittaja esittää toiveitaan totena?..”

Comments are closed.