Koti Artikkelit Kohti vapautta: Johannes Murron puhe

Kohti vapautta: Johannes Murron puhe

4

Itsenäisyyspäivänä Helsingissä järjestettiin kansallissosialistinen Kohti vapautta -marssi. Kyseessä on Suomen sotienjälkeisen historian suurin julkinen kansallissosialistitapahtuma. Alla olevalle videolle on leikattu marssin lopuksi pidetyt puheet. Julkaisemme nyt ensimmäisenä puhuneen Johannes Murron puheen tekstimuodossa!

Tervehdys teille kaikille.

Me emme tänään juhlista itsenäisen Suomen satavuotista taivalta. Me emme tällä hetkellä ole itsenäinen kansa. Sen sijaan olemme kokoontuneet tänne tänään kunnioittamaan suomalaisia vapaustaistelijoita. Kunnioitamme tänään niitä, jotka historiassa taistelivat Suomen vapauden puolesta. Kunnioitamme tänään niitä, jotka tänä päivänä taistelevat Suomen vapauden puolesta. Kunnioitamme tänään myös niitä, jotka tulevaisuudessa tulevat ottamaan osaa suomalaiseen vapaustaisteluun.

Me emme voi puhua Suomesta vapaana maana. Itsenäistymisen satavuotisjuhlavuonna Suomea viedään yhä lähemmäs liittovaltiokehitystä, jossa yksilön oikeuksia rajoitetaan rajulla kädellä. Itsenäiseksi ja vapaaksi väitetyssä maassa ei ole oikeutta edes puhua asioista, jotka lain kirjaimen mukaan ovat sallittuja asioita. Et saa esimerkiksi kyseenalaistaa holokaustia, puhua maahanmuutosta väärään sävyyn tai perustella tilastojen kanssa, miksi homokulttuuri ei ole tervettä. Vaikka laki salliikin nämä asiat, voi vapaaksi väitetyn maan oikeuslaitos todeta näistä asioista puhumisen olevan ”hyvien tapojen vastaista” ja siksi kiellettyä. Koska yksilöä ei tästä voi kuitenkaan tuomita, voi tämän vuoksi kieltää kokonaisia organisaatioita. Tässä hieman demokraattista vapautta.

Satavuotiaassa Suomessa palkataan jatkuvalla syötöllä enemmän poliiseja vahtimaan yksilöiden tapaa tuoda mielipiteitään julki tietyistä asioista. Satavuotiaassa Suomessa Suojelupoliisin työntekijät saattavat tulla ahdistelemaan ihmisiä, jotka ovat lahjoittaneet vaatteita tai leluja taholle, joka jakaa ne eteenpäin vähävaraisille. Satavuotiaan Suomen kansanedustajat ja ministerit painostavat avoimesti oikeuslaitosta kieltämään järjestöjä, jotka arvostelevat näiden poliittista toimintaa. Tässä hieman lisää demokraattista vapautta.

Me ymmärrämme, ettei Suomi todellisuudessa ole vapaa maa. Me ymmärrämme, ettei kansallamme ole oikeutta päättää omista asioistaan. Me ymmärrämme, ettei tämän päivän tehty politiikka ole suomalaisten etujen mukaista. Siksi vaadimme vapautta. Siksi marssimme tänään Kohti vapautta!

Sata vuotta sitten toiminut jääkäriliike on suomalaisen itsenäisyystaistelun edelläkävijä. Nämä sankarit ymmärsivät vapauden merkityksen ja päättivät tehdä asioille jotain saavuttaakseen unelmansa. He saavuttivat tavoitteensa. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut ilman uhrauksia. Myöskään tämän päivän vapaustaistelu ei tule saamaan menestystä, elleivät tämän päivän vapaustaistelijat ole valmiita tekemään uhrauksia.

Kun puhun tämän päivän vapaustaistelijoista, tarkoitan teitä, hyvä yleisö. Te olette tämän päivän jääkärit. Te olette niitä, jotka ovat etulinjassa puolustamassa suomalaista vapautta kaikkia sen vihollisia vastaan. Kun muut jäävät kotiin istumaan, te uskallatte näyttää mielipiteenne ylpeänä ja avoimesti. Kun toimittajat tai eliitti pilkkaavat teitä, te seisotte ylpeinä näkemystenne takana tietäen, ettei sydämissänne olevaa rakkautta voi rahalla ostaa pois. Kun omaa kansaansa vihaava vasemmistolainen roskajoukko uhkailee teitä, te nauratte heille päin naamaa osoittaen, ettei heidän uhkauksillaan ole mitään merkitystä. Te pidätte suomalaisen vapaustaistelun henkeä yllä.

Vain muutamassa vuodessa olemme yhdessä nostaneet suomalaisen vapaustaistelun hengen lähestulkoon nollasta siihen pisteeseen, jossa nyt olemme. Todisteena menestyksestämme voimme pitää valtion omia toimia: hysteerisiä poliittisia oikeudenkäyntejä, kieltovaatimuksia, tekaistuja syytteitä, tilastotiedon julkistamisen leimaamista hyvien tapojen vastaiseksi. Systeemi todistaa itse toimillaan, että me etenemme. Isänmaataan sekä omaa kansaansa rakastavana yhtenäisenä joukkona olemme saaneet systeemin todistamaan omat tuplastandardinsa.

Hyvä yleisö, pyydänkin teitä ylläpitämään sitä liekkiä, joka on jo nyt tuonut meidät tähän pisteeseen. Pyydän, että te jatkatte kaikesta painostuksesta huolimatta sitä taistelua, joka vie meitä kansakuntana eteenpäin. Pyydän, että lisäätte oman aktiivisuutenne määrää koko ajan aktiivisempaan suuntaan. Systeemin mädännäisyyden julkituominen yhä suuremmille ihmisjoukoille on meistä itsestämme kiinni. Suomalainen vapaustaistelu on meistä kiinni! Omistamalla elämänne omalle kansallenne teette itsestänne kuolemattomia, sillä kuolleita ovat vain ne, jotka ovat unohdettuja. Älkää antako jälkipolviemme unohtaa teitä.

Toverit! Velvollisuus kutsuu! Mikäli te ette omistaudu kansamme vapauttamiselle, ette petä pelkästään itseänne – te petätte oman kansanne! Taistelu on tässä ja nyt! Nouskaa ylös kuin miehet ja vannokaa itsellenne, että aiotte vapauttaa tämän kansan!

Meidän esi-isämme ovat jo kertaalleen vapauttaneet tämän kansan. Nyt on meidän aika ajaa vihollinen mereen! Ymmärtäkää nämä sanat: Tappio, ei koskaan! Voitto, ikuisesti!

Kiitos.

 

KohtiVapautta.com

4 KOMMENTIT

  1. Uskon että on liian myöhäistä,taistella yksittäisten kansojen itsenäisyydestä.Petos on liian pitkällä.Niinistö on Obaman vierailun `kunniaksi´tuonut maahan NWO Nato metodit ja teknologian jolla yksittäisiä ihmisiä tuhotaan,tietenkin salakavalilla keinoilla.Mutta on yksi asia jota eivät linnoissaan loisivat ns.kuninkaat´ja poliitikot koskaan pysty varastamaan.Uskoa Kristukseen Jeesukseen.Mitään muuta vapautta ei koskaan ihmisellä voi olla.Tämä tulee ihmisen kokemuksella joka on ollut leimattuna ja sanoisinko vainottuna tässä maassa jo vuosikymmenien ajan.Mitä enemmän olen paljastanut asioita sen pahemmaksi on ajojahti yltynyt.Ns Vanhan valtaajat,missä vasemmisto sai aikoja sitten vallan tässä maassa on riipinyt kaiken hyvän valheissaan,nuo köyhän puolestapuhujat ja `hyvät ihmiset´.En usko enää vallanpitäjien valheita,olen sen kokenut miten häikäilemättömät poliitikot keräävät irtopisteitä yksittäisten suojattomien ihmisten kustannuksella.Nato on hilattu jo tähänkin maahan suojaamaan rikkaiden saavutetut edut tässäkin maassa.Kun viitsii ottaa selvää miten Nato harjoittaa kansalaisia kohtaan sortoa heidän hyvin havaitsemillä ns.metodeilla…Niinistö on sanonut olevansa Uuden maailmanjärjestyksen miehiä…Usa,Eurooppa,Britannia,Canada,Ruorsi…epätoivoiset ihmiset ovat todistaneet miten heihin kohdennetaan täysin kriminaaleja toimenpiteitä `neutralointi´on se sana.Suurin osa heistä on kristittyjä.Ja älkää menkö lankaa sillä mitä syvemmin asioita tarkastellaan, sekä vasemmisto että oikeisto on saman matriksin oppositiopuolia.Niin että tulee jännitteitä ihmisten välille.Katsokaa asioita ulkopuolelta.Pahimmassa tapauksessa teitä johdatellaan, ja asetetaan seurantaan ja häirintään loppuelämäksi.

  2. Olemme tilanteessa jossa edessä on sekä kansallinen- että kansainvälinen konflikti. Sen ovat aikaansaaneet sisäisesti mädäntyneet ”johtajamme” jotka ovat valjastaneet käsikassaroikseen tahoja jotka eivät omaa ymmärrystä asemastaan tässä globaalissa juonittelussa. Sisältä mädät johtajamme myös mahdollistavat sekä poliittisin- että pakkokeinoin maakohtaiset invaasiot. Tietäen niiden aiheuttamat turvallisuus- ja alkuperäiskansan tuhoutumisen riskit.

    ”Nuorissa on tulevaisuus” sanotaan. Se tarkoittaa että vanhemmat uhraavat itsensä jotta lapsilla ja tulevilla sukupolvilla on mahdolisuudet vapaaseen elämään. Niin myös nyt. Samalla kun vanhemmat valmistautuvat konfliktiin, nuorilla on oma osansa. Valtion peruspilari on ydinperhe. Ilman perheitä ei ole kansoja eikä valtioita. Menkää, muodostakaa perheitä ja olkaa monilukuisia. Me vanhemmat tasoitamme teille tietä kohti vapaampaa ja taasa-asrvoisempaa yhteiskuntaa.

    Meidän kaikkien tulee varustautua tulevaan. On hyvä muistaa että konfliktin alkaessa kauppojen hyllyt tyhjenevät parissa päivässä. Jokaisen kaappiin mahtuu esim. yksi ylimääräinen hammastahna, shamppoopullo, käsisaippua ja pyykinperuspulveri. Ja muita ihan tavallisia jokapäiväisiä tarvikkeita.

    Me emme halua konfliktia emmekä sitä toivo. Mutta koska meidät halutaan tuhota, olemme valmiit. Me olemme suomalaisia ja puolustamme sitä maata jonka iso-isämme meille vapautti. Sitä maata emme anna mätien johtajiemme lahjoittaa ilmaiseksi globalisteille. Se kuuluu suomalaisille.

Comments are closed.