Koti Uutisia Kotimaa Kirkko & Kaupunki rinnastaa Sanna Marinin Jeesukseen

Kirkko & Kaupunki rinnastaa Sanna Marinin Jeesukseen

22
Viihdeuutiset

VIIHDEUUTISET Kulttuurimarxistinen Kirkko & Kaupunki -lehti (K & K) herätti alkuviikosta suurta huvitusta rinnastamalla uuden pääministerin Sanna Marinin Jeesukseen. Valtamedian mukaan naisvalta suurten suomalaispuolueiden johdossa tulee johtamaan uuteen “tasa-arvon” kulta-aikaan, vaikka naispoliitikot ovat todellisuudessa tehneet perinteisesti aivan yhtä korruptoituneita päätöksiä kuin miehetkin.

K & K:n mukaan “Sanna Marinissa toteutuu tasa-arvo, johon Jeesus haluaa vapauttaa kaikki miesvallan taakse jäävät naiset”. On kuvaavaa, että kulttuurimarxistit jatkavat miesvallasta valittamista samalla, kun he iloitsevat historiallisen suuresta naispuoluejohtajien määrästä.

K & K näkee yhteyden Sanna Marinin nousun sekä Luukkaan evankeliumin välillä. Marinin nousu valehtelusta kiinni jääneen Antti Rinteen paikalle kuvastaa lehden mukaan tilannetta, jossa Jeesus paransi “Saatanan siteissään pitelemän” synagogassa työskennelleen naisen ja vaati tälle oikeutta levätä sapattina.

Loppua kohden teksti yltää hurmoksellisuuteen tavalla, johon vain kulttuurimarxistit kykenevät: “Toisin sanoen, miesvalta ei kumpua miesten ilkeydestä vaan itse paholaisesta. Kaiken muun pahan lisäksi hän on vääristänyt Aadamin ja Eevan kumppanuuden alistamiseksi. Niin syvältä sikiää ikiaikainen epätasa-arvo. Sitä ei pyhitä vakiintunut kulttuuri, pitkät perinteet tai muut ihmisten keksimät sapatit.”

Kuten kansallismieliset usein sanovat, kulttuurimarxismista on tullut länsimaiden uusi uskonto. K & K todistaa väitteen pitävän paikkansa 2019 paremmin kuin koskaan aiemmin.

Lähde: Kirkko & Kaupunki

22 KOMMENTIT

  1. Kaukana Jeesuksesta! Herra siunaa ja varjele meitä tältä kurimus hallituksen synkiltä teoilta suomalaisia ja suomalaisuutta vastaan.

    • Ei tässä nyt paljoa Jeesukset ja herrat auta, kansan on herättävä, mentävä kaduille ja noustava vastarintaan kansanpetturihallitusta vastaan. Rikolliset vallanpitäjät on syrjäytettävä! Kansan olot tulevat vaan pahenemaan ja tyytymättömyys tulee kasvamaan äärimmilleen, kunnes vääjäämätön tapahtuu – korruptoitunut, mätä ja pakkomonikulttuurinen poliisivaltio, Suomalaisia vihaava ja kansainvälistä rahavaltaa palvova kapitalistinen ja ääriiliberaali “demokratinen oikeusvaltio” eli nykysysteemi on tullut tiensä päähän.
      Eläköön Vallankumous!
      Eläköön Voitto!

      • Toivottavati mahdollisimman pian on marsseja tarjolla kansalle.

        Tungin tuossa Helsingin Sionisteja takkaan ja on se vain sellainen paskalehti ettei pahemmasta väliä. Ne sisäsivujen pääkirjoitukset ja muut ovat kyllä sellaista jöötiä… Ensin sivulla kaksi pläjäytetään että maahanmuuttajia on pakko ottaa, jotta eläkkeet maksetaan. Siis tutkimustenkin mukaan on todettu virallisesti etteivät nämä irakilaiset, somalit ja afgaanit työllisty lainkaan, mutta sikiävät kuin kanit kuitenkin. Ei taida meidän vihermätäporukan aivokapasiteetti riittää moisen korkeamman matematiikan ymmärtämiseen: maamme tulee vääjäämättä tuhoutumaan.

        Muutama neekeri päätyy siivoojaksi ja muihin matalan palkan hommiin. Näistä ole mitään hyötyä Suomen eläkesysteemin turvaamiseksi. Uskonkin että aivan pian tullaan näkemään ilmoitus siitä, että eläkkeitä ei enää kantasuomalaisille tulla maksamaan. Pystyvät taatusti tekemään tämän jonkin kansainvälisoikeudellisen velvoitteen nimissä — jotka tunnetusti menevät jopa perustuslakimme ohitse.

        Sitten sivulla kolme jatketaan että ei se (valkoisen) Suomen populaatio tästä lisäänny. “Kaikista vähiten väkisen sitä kannattaa yrittää”, kuten (((HS))) ulosti. Kiroan jokaisen, joka tuota myrkkylehteä sponsoroi. Törkeä, saastainen propagandalehti! Jokainen sen parissa leipänsä ansaitseva oleva joutukoon helvettiin!

        • Kaikki maakuntienkin sanomalehdet ovat samaa paskaa. Toitotetaan “virallista totuutta ja vasemmistolaisuus nousee viimeistään pääkirjoituksessa esiin.

  2. Sanna Marin aloitti uransa pääministerinä rikkomalla tasa-arvolakia eli hänen hallituksessaan on miehiä vähemmän kuin lain vaatimat 40 prosenttia.

    • Olen miesvaltaisella alalla töissä. Meillä on yksi nainen n. kolmenkymmenen porukassa. Saa ihan samaa liksaa kuin me muutkin. Ovatkohan suvakit ja muut mätäpaavassarit unohtaneet ammattiliitot ja työehtosopimukset? Aika jännää.

      Ja eduskunnassahan tulisi olla 100 neekeriä/kamelikuskia. Mitä hiton tasa-arvoa se muuten on!

  3. Eipä Jeesuksen maalliset vanhemmat olleet Maria ja Saara tai Jooseppi ja Aavram, mutta mistä sitä tietää kun Marjaana Toiviaisen johtama uusi moniarvoinen monikulttuurinen sukupuolineutraali raamatun käänöskomitea laitetaan pystyyn.

      • Ei sillä ole enää merkitystä, klikkaillaanko is-linkkejä vai ei, kuoleva media. En näe enää kenenkään ostavan tätä lehteä kaupoista, mutta aina vaan niitä on kasapäin jakelussa. Juutalainen ilmeisesti rahoittaa niiden painamista näytille uskotellakseen, että menekki on hirmuinen? Tappiolla koko konserni, mutta “hyvää” propagandavälinettä täytyy pitää pystyssä vaikka väkisin.

  4. Kirkon yksi tavoite on järjestää niin että kansalaiset kärsivät arjessaan. Miksi? Koska hyvin voiva ei (harvoin poikkeuksin) halua kuulla papin puheita.

    Islamin vyöry Suomeen palvelee kirkkoa, sillä seurakunta kärsii, ja hakee turvaa kirkosta, ja raha virtaa taas.

  5. “Tasa-arvon” “kulta-aika”?

    Kohta kyllä paska roiskuu! ¦D

    Toivottavasti ne isot massat tässä maassa heräävät pian paskan hajuun myös.

  6. Mitä Raamattu taas tällaisista hallitsijoista sanoo:

    Jes. 3:12 Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.

  7. Erotkaa luterilaisesta kirkosta ja liittykää katolilaiseen kirkkoon.

  8. Noin ne kulttuurimarxilaiset tekevät myyrän työtä romuuttaakseen kirkon instituutiona, koska se on niin sanotusti rauhaa yllä pitävä instituutio ja niin muodoin marxilaisuuden etenemisen vihollinen. Onneksi erosin kirkosta jo ajat sitten, eikä näy olevan tarvetta liittyä uudelleen edelleenkään. Ei ainakan ennen kuin marxilaiset mätäpaiseet on puhkaistu. On melkoista alamisten niskaan kuseksimista alkaa väittämään muka pahaista punikkia, joka siis haluaa eroon eritoten kristinuskosta keinolla millä hyvänsä, muka joksikin muuksi mitä se todella on. Kirjoittaja tyhmyykksissään paljastaa ajatuksensa ja myyrän työnsä kirkossa.

  9. Marin on lässyttänyt (((YK:ssa))) että on se kumma kuinka niin vähän maailman n. 200 valtion johtajista on naisia (vajaat 30).

    Minun mielestä se on perkele kumma että miksi on niin vähän kääpiöneekerirullatuolitransuja, joilla on amputoituja sormia, korvalehdenvenytysrenkaita, lävistyksiä ja tatuointeja valtiopäämiehinä!

  10. Sateenkaarisyöpäläiset ovat outoa sakkia. He ovat ylpeitä seksuaalisesta perversiydestään — ihan niin kuin se olisi jokin mahtava saavutus, jonka eteen on tehty töitä koko elämä.

  11. Tuoreimmat uutiset kertovat, että pääministeri Sanna Marin on ruvennut nyt haukkumaan terveysalan toimijoita siitä, että nämä eivät olleet varautuneet epidemiaan velvoitteidensa mukaisesti.

    Tällaiset syytökset ovat aika naurettavia, koska Marinilla on ollut jo kuukausitolkulla aikaa puuttua epäkohtiin. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, vaan tyytyi tv-kameroiden edessä julistamaan useampaankin kertaan, kuinka meillä on kaikki kunnossa ja valmiudet ihan huippuluokkaa!

    Ja aivan erityisesti hän vakuutteli luottavansa viranomaistoimijoihin ja heidän osaamiseensa. Eli juuri siihen samaan tahoon, jota hän nyt kovasti syyttelee, kun käry on käynyt.

    • Marin yrittää nyt selvitellä tilannettaan, kun pikku-Sannalla on jo kakka levinnyt pitkin reisiä.

      Tuli mieleen Matti Vanhanen: poliisitutkinta käynnissä lahjustenotosta ollut käynnissä jo yli viikon, kun tämä änkyttävä mulkku pitää tiedotustilaisuuden, jossa sanoo tehneensä päätöksen Keskustan pj:n paikan ja pääministerin pestin jättämisestä JO PUOLI VUOTTA SITTEN.

      Ovelaa, Matti, ovelaa! Hänhän “joutui” silloin, terve mies parhaassa iässään, johonkin mystiseen “molempien jalkojen leikkaukseen”.

  12. Jussi Halla-aho:

    “Marinin hallitukseen ja sen toimiin suhtaudutaan tiedotusvälineissä pääosin myönteisesti. Hallitukseen tai sen toimiin kohdistuva arvostelu leimataan herkästi veneenkeikuttamiseksi, kansallisen yhtenäisyyden nakertamiseksi tai sisäpolitikoinniksi väärällä hetkellä. Kritiikki myös mielellään kuitataan setämiesten katkeruudeksi siitä, että keskeiset ministerit ovat nuorehkoja naisia.

    Pidän kuitenkin selvänä, että jos keskeiset ministerit olisivat ei-vasemmistolaisia setämiehiä ja toimisivat siten kuin Marinin hallitus on toiminut, media ei olisi yhtä myötäsukainen eikä oppositio yhtä rakentava ja sopuisa kuin nyt.

    Tämä on itse asiassa todennettavissa siinä tavassa, jolla Marinin hallitusta kehuva media käsittelee Trumpia ja hänen toimintaansa. Kun Trump ensin vähätteli pandemiaa ja vertasi sitä kausiflunssaan, se oli osoitus hänen epäpätevyydestään ja tyhmyydestään. Kun Marin ja THL vähättelivät pandemiaa ja vertasivat sitä kausiflunssaan, se oli hyvää ja rauhoittelevaa johtamista ja perustui parhaaseen asiantuntijatietoon.

    Kun Trump asetti rajoituksia Kiinasta tulevalle liikenteelle, se oli osoitus Trumpin tyhmyydestä ja epäpätevyydestä. Kun Marinin hallitus teki saman liian myöhään, se oli pätevää ja päättäväistä johtamista.

    Kun Trump tekee u-käännöksiä ja muuttaa strategiaa, se on osoitus hänen kyvyttömyydestään johtaa. Kun Marinin hallitus tekee u-käännöksiä, se on osoitus kyvystä mukautua tilanteisiin ja uuteen tietoon. Kun Trump antaa vääriä ja ylioptimistisia tietoja maansa varautumisesta, hän ”valehtelee”. Kun Marinin hallitus tekee samaa, se johtuu korkeintaan siitä, että joku muu (eli virkamiehet) ei ole pitänyt ministereitä ajan tasalla.

    Ja niin edelleen.

    On epävarmaa, olisiko jokin muu suomalainen hallitus onnistunut välttämään Marinin hallituksen tekemät virheet, mutta on varmaa, että mikään muu hallitus ei olisi päässyt niistä virheistä yhtä lempeällä kohtelulla.

    Usein tuntuu, että se, mitä hallitus tekee, on medialle ja hallituspuolueiden kannattajille täysin toissijaista. Ensisijaista on se, kuka tekee. Kun perussuomalaiset vaativat rajojen ja koulujen sulkemista, se oli persupopulismia. Kun Marinin hallitus teki saman, se oli jämäkkää ja päättäväistä johtamista. Eikö tämä ole vähän outoa? Kai toimenpiteitä pitäisi arvioida niiden omien meriittien eikä toteuttajan perusteella.

    Vanhassa Sprite-mainoksessa sanottiin: ”Thirst is nothing, image is everything.” Hiukan samanlainen olo tulee, kun katselee suomalaisten suhtautumista hallitukseensa. Hallitus näyttää hyvältä, koska siellä on nuorehkoja naisia. Marinia hehkutetaan Voguessa. Suomea kehutaan!”

    Hyvää tekstiä, mutta lopuksi tuo juttu olisi jatkunut vielä sillä, kuinka Jussi kehui PerusSionistien hoitaneen maahantunkeutujavyöryn hyvin – tai siis ainakin vastanneen kansan huutoon eli äänestystulokseen vaaleissa, sillä muuten uskottavuus menisi eikä ääniä enää sataisi laariin.

    Muistutettakoon että PS:n hallituskaudella maahan lampsi jopa 100 000 uutta elättiä vuodessa.

Comments are closed.