Koti Kolumni Kiitokset tovereille!

Kiitokset tovereille!

1

Toiminnan täyteisinä ja kiireisinä aikoina unohtuu hyvin usein huomioimatta eräs tärkeä seikka, joka kuitenkin toimii erittäin merkittävänä ja kannattavana voimana meille kaikille. Se on kiitos tovereille tukemisesta ja jaksamisesta liikkeen parissa.

Tämän kuluvan vuoden aikana voi sanoa tapahtuneen kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista. Olemme lisänneet toimintaamme sellaisilla osa-alueilla, joilla emme aikaisemmin ole olleet. En ala tässä eritellä kaikkea, mutta nostaisin esille muutaman tapauksen, joita pidin henkilökohtaisesti onnistuneina: markkinatapahtuma, eräretket Pirkanmaalla sekä Varsinais-Suomessa järjestetty eräpäivä. Asioiden etukäteen suunnittelu ja erittäin hyvä ryhmähenki ovat osaltaan auttaneet näissä “piloteissamme”, jotka ovat tuoneet erittäin tärkeää kokemusta. Ryhmähenki ja toveruus ovat olleet suuressa roolissa juuri niissä tilanteissa, kun asiat ovat ajautumassa huonompaan suuntaan.

Tässä kaiken kiireen keskellä olemme kuitenkin mielestäni unohtaneet kiittää toisiamme hyvästä toiminnasta yhteisen päämäärän tavoittelemiseksi. Liikkeeseen on tullut ympäri Suomea myös paljon uusia henkilöitä, jotka ovat tehneet ratkaisevan siirron elämässään. Heidätkin tulee saada toimintaan täysillä mukaan, jolloin olemme entistä vahvempia. Sillä silloin toveruus ja ystävyys punnitaan, kun lokaa sataa joka puolelta, mutta seisomme kaikki yhdessä rintamassa toisiamme tukien. Tässä olemme minusta onnistuneet erittäin hienosti, eikä ole tullut tilanteita, joissa joku olisi jäänyt yksin.

Minulla onkin nyt erityinen tilaisuus tämän avulla kiittää kaikkia tahojamme liikkeen eteen työskentelystä. Kaikki ne tukijäsenet, jotka näkevät asiamme tärkeyden ja haluavat olla tukemassa sitä jollain tasolla, ansaitsevat kiitoksen. Kiitos tukijäsenet! Kaikki jäsenemme, jotka olette halunneet lähteä toimintaan mukaan ja auttaa työn edistämisessä. Kiitos teille! Ja sitten aktivistit, jotka ovat lähteneet mukaan liikkeen toimintaan täysipainotteisesti: iso kiitos teille! Eikä pidä tietenkään unohtaa myös teitä kaikkia lukijoitamme, jotka sisäisesti kannatatte ajatustamme ja asian eteenpäin viemistä, sillä loppujen lopuksi työtä ei tehdä meitä varten vaan Suomen puolesta. Kiitos!

 

Janne Kujala

1 KOMMENTTI

  1. Kiitos Janne tästä kirjoituksesta!
    Toveruus ja yhteishenki ovat tässä toiminnassa kaikki kaikessa. Myöskään yhteisiä päämääriä ja tavoitteita unohtamatta. Yhteen hiileen puhaltamalla tulemme menestymään!

Comments are closed.