Koti Uutisia Talous Kiinan teollisuuden tuotto heikkeni ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015

Kiinan teollisuuden tuotto heikkeni ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015

1

Kiinan teollisuudella menee heikommin kuin vuosiin. Osasyitä ovat Yhdysvaltain asettamat tullit ja maiden välinen kauppasota. Kiinan teollisuuden tuotot pienenivät 1,8 prosentilla (86,33 miljardia dollaria), kertovat maan valtiolliset tilastot.

Kiinan teollisuuden tuotto oli ollut jatkuvassa nousussa vuodesta 2015 lähtien, jolloin viimeksi nähtiin huonompaa tulosta. Tuoton oletetaan laskevan myös ensi vuonna, sillä Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodan uskotaan jatkuvan.

Kiina onkin jo aloittanut toimenpiteet, jotta kasvu voisi jatkua. Maan johto on luvannut muun muassa helpotuksia verotukseen. Kiinan johto myös kertoo jatkavansa neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa.

Lähde: Reuters

1 KOMMENTTI

  1. Eli siis edellisen kerran se heikkeni vuonna 2014. Käytännössä kolme vuotta sitten.

    Onneksi sieltä saa tilattua pieniä osia edullisesti. Niistä samoja joita suomalaiset jälleenmyyjätkin myyvät, mutta ovat kertonet hinnat 10:llä tai 30:llä.

Comments are closed.