Koti Uutisia Ulkomaat Kiinan hiilinielut lisääntyvät vuosi vuodelta

Kiinan hiilinielut lisääntyvät vuosi vuodelta

7

Suomen Luonnonvarakeskus (Luke) on tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan Kiinan hiilinielu on noussut 1980-luvulta saakka. Nousu on tosin erittäin pientä, vain 4,8 promillen vuosivauhtia. Syyksi hiilinielujen eli hiiltä ja etenkin hiilidioksidia sitovien varojen lisääntymiselle epäillään maatalouden kasvua ja tehostumista. Kun sadot ovat suurempia, on enemmän kasveja, ja maahankin jää enemmän esimerkiksi olkia.

Tutkimuksen perusteella voi todeta, että viljelyn tehostaminen voi lisätä hiilinielun määrää. Mikäli äärikapitalistinen ja tuhotuotannollinen Kiina ei vähennä maapallon saastuttamista, ei muutaman promillen hiilinielujen nousulla ole mitään merkitystä. Mikäli Kiina saisi hiilinielun lisääntymisen kuuteen promilleen, maa pystyisi sitomaan 25 miljoonaa tonnia hiiltä. Kiinan päästöt ovat kuitenkin arviolta 2 500 miljoonaa tonnia.

Tutkimusta voi kuitenkin hyödyntää muualla. Mikäli kaikki viljelisivät ilmastoviisaasti, hiilinielujen määrät nousisivat. Toistaiseksi globaalit riistokapitalistit haluavat vain mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman paljon raaka-aineita piittaamatta luonnon hyvinvoinnista. Hyvänä esimerkkinä voi pitää palmuöljyn tuotantoa. Öljypalmuja varten hakataan sademetsää, palmujen kasvaessa maaperä köyhtyy ja lopulta palmut hakataan.

Lähde: Yle

7 KOMMENTIT

  1. Peltoon ei usein jätetä olkia koska ne maatuessaan syövät sieltä ravinteita. Niitä samoja joita tarvitaan kasvamiseen. Ja toisaalta, olkia käytetään kuivikkeina karjatiloilla.

    Jos ajatellaan olkia niin niistä voisi puristaa brikettejä joita voisi polttaa tulisijoissa. Näin öljyä tai puuta ei niiden tuottaman energiamäärän osalta. Tämä olisi yksi tapa vähentää ilmastopäästöjä ja päästä lähemmäs omavaraistutta, pois globalistien talutusnuorasta.

    Toinen, suomalaisille vielä tuntemattomanpi asia, on rakentaa olkipaaleista taloja. Euroopassa on rakennettu olkipaaleista taloja jo pitkän aikaa. Olkipaali pitää vain paalata normaalia hiukan kovemmaksi jolloin se kestää puristusta ja sen päälle voi rakentaa katon. Paalit vain ladotaan päälekkäin ja sidotaan yhteen jolloin ne muodostavat kantavat seinät ja toimivat samalla eristeinä. Paalit rapataan molemmin puolin savilaastilla joka mahdollistaa kosteuden siirtymisen sisätiloista ulos ja estää näin paaleja lahoamasta. Olkien sisällä oleva ilma on lämmöneriste ja oljessa oleva pii pitää oljen rakenteen kasassa ja estää omalta osaltaan kosteuden vaurioita. Ja jos olkipaaleja laittaa kaksi kerrosta siten että seinän vahvuus on 80cm, niin rakennusmääräykset mahdollistavat rakennuksen mittaamisen seinien sisäpintojen mukaan. Riittävän vahvan seinän jälkeen rakennuksen pinta-ala mitataan sisäpuolelta, ei ulkopuolelta.

    Maatalous antaa enemmän mahdollisuuksia kuin yleensä mielletään.

    • Olen näitä olkitaloja nähnyt, tosi vanhojakin, ja näkyisi tuo toimivan. Miten olisi Suomen ilmastossa, en tiedä, mutta etelämpänä niitä käytetään monin paikoin vieläkin. Niitä ei usein miellä olkitaloiksi juurikin tuon rappauksen takia ja esim. Balkanilla ne olkipaalit on usein ladottu harvan puukehikon sisään ja sitten pinnoitettu savella ja maalattu.

      http://il6.picdn.net/shutterstock/videos/9283895/thumb/1.jpg

    • Kuules einstein mitäpä sille kuivikkeena käytetylle oljelle myöhemmin tapahtuu? Ajetaanko se takaisin peltoon? Olki=maanparannusaine etenkin savikoilla.

  2. Tässä artikkelissa on eräs vakava asiavirhe. Juttuun on leivottu ajatus että hiilidioksidia olisi nyt liikaa.

    Jätän tästä kokonaan pois keskustelun onko “liika hiilidioksidi” ihmisten syy vai luonnollinen prosessi.

    Totuus jonka kosher-globalistinen propaganda jättää kertomatta, on se että hiilidoksidia alkaa olla liian vähän.

    Edellisen kylmäkauden (olemme edelleen jääkaudessa, sen välivaiheessa) lopulla oli jo vähältä-piti tilanne, kun jäähtynyt meri nielaisi hiilidioksidia ilmasta niin että sitä oli enää 180 ppm jäljellä ilmakehässä. Kasvillisuus kuolee empiiristen kokeiden kertomana noin 150 ppm tasolla.

    Olimme vain 30 ppm miljoonasosaa siitä että kasvusto ei enää elpyisi, eikä sitä myötä jäisi syötävää eläimille.

    Hiilidioksidipitoisuuden erittäin pitkään jatkunut alaspäin menevä käyrä osoittaa että meillä on 1,2 miljoonaa vuotta aikaa, kunnes viimeistään hiilidioksidia on niin vähän että elämä häviää planeetalta. Meret todennäköisesti poikkeuksena?

    Mihin tämä kaikki hiilidioksidi on kadonnut? Jos käyrä on alaspäin? Sitä on sidottuna kiveen, eli kalkkina, marmorina, hiilenä, öljynä ja muina mineraaleina planeetalla ainakin mljoona miljardia tonnia.

    Planktoni, ja korallit, simpukat, tällaiset eliöt ottavat sen luonnollisena biologisena prosessina merivedestä, jossa on ylivoimaisesti eniten hiilidioksidia, verrattuna maamassaan ja ilmakehään. Eliöt vajoavat merenpohjaan, muodostaen sedimenttejä joihin hiilidioksidi on sidottu osana orgaanista ainesta.

    http://www.waterencyclopedia.com/Bi-Ca/Carbon-Dioxide-in-the-Ocean-and-Atmosphere.html

    Nyt on 400 ppm. Tarvitaan 1000 ppm jotta kasvillisuus pärjäisi parhaiten. Tätä ei voida saavuttaa fossiilisia polttoaineita käyttäen.

    “KAUPALLISET KASVIHUONEET järjestävät kasveille 1000 ppm hiilidioksidia, näin maksimoidaan sato ja tuotto:

    “Although a lot of nonsense has been written about CO2 harming plant growth, the reality is commercial greenhouse growers maintain elevated CO2 levels of around 1000ppm, because one of the most effective means of promoting plant growth is to make sure plants get enough CO2 – enough being defined as a significantly higher concentration than is currently available in the atmosphere.”

    https://wattsupwiththat.com/2016/07/09/lets-cook-limestone-to-raise-atmospheric-co2-to-1000ppm/

    Lisää ilmastonmuutoshysterian pellenarratiiviksi vedenpitävästi todistavaa tieteellisen tutkimuksen faktaa:

    https://www.youtube.com/watch?v=TjlmFr4FMvI

    “A Dearth of Carbon (w/ Dr. Patrick Moore, environmentalist)”

  3. Punavihersokeassa kuplassa elelevät eivät tajua sittä, että tämä “vihreästä” energiasta haihattelu on mahdoton yhtälö toteuttaa reaalimaailmassa, jossa tilannetta vastaa suunnilleen se, kun jäät vaikkapa kaivokseen vangiksi: vähän aikaa pärjäät omaa virtsaasi juomalla, mutta jokainen tietää sen pitävän sinut hengissä vain jonkin aikaa.

  4. Presidentti Obama, joka virka-aikanaan järjesti miljardeja projekteina suuryhtiöille “taistelussa ilmastonmuutosta ja merenpinnan nousua vastaan”, on ilmeisen tyytyväinen suureen 15 miljoonaa taalaa maksaneeseen merenranta-asuntoonsa! Lisää ihmetteleviä kommentteja:

    https://www.youtube.com/watch?v=U-9UlF8hkhs

    Professori vääntää rautalangasta:

    “Se miten hiilidioksidi eroaa radikaalisti vesihöyrystä ja metaanista on se, että jokainen hiilidioksidin pitoisuuden *tuplaantuminen* lisää lämpötilaa 1 asteella.

    350 – 700 ppm = 1C

    700 – 1400 ppm = 1C

    Tämä selittäisi kauan sitten olleet ajat jolloin hiilidioksidia oli ilmakehässä monta kertaa enemmän kuin nyt, eikä planeetta muuttunut Venuksen kaltaiseksi pätsiksi.

  5. Kuplalaisille noloa dataa:

    Svante Arrhenius jotenkin selvitti jo sata vuotta sitten että hiilidioksidin tuplaantuminen ilmakehässä lisää lämpötilaa korkeintaa yhden asteen. Hän olikin erikoinen heppu, oppi lukemaan omin nokkinensa jo 3-vuotiaana, ja aritmetiikan mestari hänestä tuli katsottuaan isäänsä hoitamassa kirjanpitoa.

    https://www.youtube.com/watch?v=Lw3-SoUK7Js

    NASA myöntää että hiilidioksidin määrä on lisääntynyt nopeammin kuin Svante ennusti, mutta planeetta on lämmennyt hitaammin kuin Svante ennusti.

    https://earthobservatory.nasa.gov/features/Arrhenius/arrhenius_2.php

Comments are closed.