Koti Uutisia Kiina vetäytyy Länsirannan rakennustyömailta

Kiina vetäytyy Länsirannan rakennustyömailta

3

Kiina ei voi lähettää työvoimaa Länsirannan laittomille uudisasutustyömaille, koska Peking on ilmoittanut kieltävänsä rakennustyöläistensä osallistumisen Israelin uudisasutusten rakentamiseen. Syy on yksinkertainen: maan hallitus kannattaa palestiinalaisvaltion perustamista laittoman miehityksen sijaan.

Huolimatta siitä, että kiihtyvä rakentaminen on käytännössä este rauhanneuvotteluille, oli se esimerkiksi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun uudelleenvalintakampanjan avainlupauksia. Israelin hallitus onkin toivonut voivansa nostaa nykyisen 8 000 vierastyöläisen määrän 15 000:een. Pekingin päätöksen myötä nämä haaveet käytännössä murskautuivat.

Israelin laittomuuksien vastustaminen ja boikotointi eivät ole enää pelkkää ruohonjuuritason toimintaa, vaan monet valtiot ja suuryritykset kuten Brasilia sekä ranskalainen rautatieyhtiö Veolia ovat karsineet yhteistyötään Israelin kanssa nimenomaan sen roistomaisen politiikan vuoksi. Myös esimerkiksi Etelä-Afrikassa kymmenet yritykset ovat alkaneet boikotoida turvayhtiö G4S:ää johtuen sen osuudesta roistovaltion toimiin.

UK_Israel_Lansiranta

Lähteet: RT, BDS Movement

Aiheeseen liittyen:

Katsaus boikottiliikkeen voitontäytteiseen vuoteen 2014
Boikottiliikkeen voittokulku jatkuu – Brasilia purkaa sopimuksensa israelilaisen asejätin kanssa
Boikotti puree: SodaStream sulkee tehtaan Länsirannalla

3 KOMMENTIT

  1. Ei ole kestävällä pohjalla siirtokunnat nyt. Näyttää siltä, että amerikkalaisten veronmaksajien lompakoilla on lähdettävä vierailemaan…

  2. Aika ”ällistyttävää” ettei lähi-idässä osata edes rakentaa, tai ainakaan järjellisellä kustannustasolla. Ilmeisesti sielläkin on ”huutava työvoimapula”.

    • Israel yrittää ilmeisesti samaa kuin öljyrikkaat arabivaltiot (missä jotkut puhuvat orjuudesta, esim. Saudiarabia). Eli tuovat köyhiä aasialaisia tekemään työt mitkä ei kelpaa omille kansalaisille. Wahhabiiteillä ja siionisteillä on muutenkin tuo sama ”Olemme valittuja”-mentaliteetti.

Comments are closed.