Koti Uutisia Sionismi Kiina ja Yhdysvallat kamppailevat sotilastukikohtien kohtalosta Afrikassa

Kiina ja Yhdysvallat kamppailevat sotilastukikohtien kohtalosta Afrikassa

5

Pieni itäafrikkalainen valtio toimii näyttämönä Kiinan ja Amerikan geopoliittiselle taistelulle. Kiina on pääsemässä niskan päälle alueella, jolla sijaitsee Amerikan ainut pysyvä afrikkalainen sotilastukikohta. Sen lähelle on rakennettu myös Kiinan ainut ulkomainen sotilastukikohta.

Sionistilobbyn johtama Yhdysvallat on pyrkinyt pönkittämään kansainvälistä valta-asemaansa niin sanotuilla vapaakauppasopimuksilla, joiden ytimessä on yksityinen välimiesoikeusmenettely. Tämä merkitsee sitä, että talousasioihin liittyvissä kiistoissa päätösvalta on siirretty kansallisilta parlamenteilta ja tuomioistuimilta suuryritysten rahoittamille yksityisille tuomioistuimille. Kyse on siis itsenäisten valtioiden vaivihkaisesta miehittämisestä.

Nyt Amerikka joutuu kuitenkin maistamaan omaa lääkettään, sillä maan tärkein sotilaallinen ja taloudellinen haastaja Kiina on päättänyt hyökätä Yhdysvaltojen hegemoniaa vastaan. Valtataistelun tuoreinta näytöstä on todistettu Djiboutin pienvaltiossa Afrikan sarvessa.

Vaikka kamppailun keskiössä on sotilaallinen valta, käyttävät molemmat maat aseinaan kansainvälisiä kauppasopimuksia. Kiina sai merkittävän erävoiton, kun Djibouti päätti yksipuolisesti purkaa satamasopimuksen Amerikan kanssa liittoutuneen DP World -yhtiön kanssa. Sotilastukikohtien tuntumassa sijaitsevan sataman ennustetaan nyt päätyvän Kiinan haltuun, mikä on herättänyt raivoa Yhdysvaltojen kongressissa.

Asiantuntijoiden mukaan kiista liittyy Kiinan Vyö ja tie -projektiin, jonka tavoite on lisätä maan geopoliittista voimaa kansainvälisillä infrastruktuurihankkeilla. Valtavien kauppa- ja rakennusurakoiden vuoksi Kiina on perustanut kaksi uutta tuomioistuinta, jotka ratkovat maailmalla urakoihin liittyviä kiistoja. Amerikka pitää kehitystä omalta kannaltaan uhkaavana.

Itsenäiset valtiot eivät koskaan alistu ulkomaalaisten lobbaajien ylläpitämille tuomioistuimille. Amerikan vallan rappeutumisen trendi on kuitenkin tervetullut uutinen, sillä toisin kuin Yhdysvallat, Kiina ei lobbaa rodunsekoituksen, kulttuurimarxismin eikä sionismin puolesta.

Lähde: FT

Lue myös:
Nato-maat tahtovat sulkea “lännen viholliset” markkinoiden ulkopuolelle
Yhdysvallat: Saudi-Arabialla lupa kaapata teknologiayhtiöitä, Kiinalla ei

5 KOMMENTIT

  1. Vaikka pidän Turkkia ihan avoimesti länsi-vihamielisenä rupulandiana, mutta jokainen tikku jutkun jalkapohjassa silti hymyilyttää

  2. Herää kysymys, ollaanko sinne tunkemassa kommunistista aatetta vaiko kinastellaanko siitä, kuka on pomo?

    Kommunismi yritti maihinnousua Afrikkaan jo 60-luvulla, jolloin “valkoisen apartheidin” takia parjattu, boikotoitu ja halveksittu, reilusti alivoimainen Etelä-Afrikka yksin pysäytti Kuuban ja Neuvostoliiton tukeman invaasion. Kyseisestä konfliktista on hyvin vähän totuudenmukaista tietoa netissä, kiitos kulttuurimarxistisen valtamedian, mutta kun lukee Wikipediasta suodatin päällä saa jonkinasteisen kuvan asiasta:

    https://en.wikipedia.org/wiki/South_African_Border_War

    Varsin realistinen kuvaus löytyy täältä:

    https://sites.google.com/site/sabushwarsite/overview

    Jos idea on näpäyttää Jenkkejä sormille, niin siitä vaan, mutta jos marxismia tarjotaan niin no thanks.

  3. Pieni oikaisu: Hankiinalaiset nimenomaan toimivat kuten moskova ja usa
    Tiibet silvottiin n 1/3 entisestään ja näin saatiin iso Tiibet katoamaan ja kansana olemattomaksi, samoin on käynyt mantuille, uiguureille jne.

    Seppo Lehto historioitsija eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa

  4. Vaikko puhummekin kaupasta tai vapaakaupasta, ei ihmiskunta ole vielä päässyt irti siitä perusasenteesta, että toisten tuottamaa vaurautta edullisimmin hankitaan aseellisesti ryöstämällä.

    USA:n vauraus perustuu sadoille sotilastukikohdille eri puolilla maailmaa. Tosiasiassa ne ovat miehittäjän vallan symboleja ja välttämättömiä elementtejä “vapaan kaupan” jatkumiselle (molemminpuolisen edun turvaamiseksi).

Comments are closed.