Koti Uutisia Talous Kiina iski Amerikan valtionlainoihin – dollarin tulevaisuus uhattuna

Kiina iski Amerikan valtionlainoihin – dollarin tulevaisuus uhattuna

4

Yhdysvaltojen julistama kauppasota Kiinaa vastaan on käymässä kalliiksi Trumpin hallinnolle. Kiina päätti kostaa tänä keväänä horjuttamalla Yhdysvaltojen ja näin myös dollarivaluutan asemaa kansainvälisillä velkamarkkinoilla.

Kiina on Amerikan suurin velkoja, sillä Itä-Aasian talousmahti omistaa yli 1,2 biljoonan dollarin edestä Yhdysvaltojen valtionlainoja. Asetelma tarjoaa Kiinalle merkittävää poliittista vipuvoimaa, sillä maa kykenisi halutessaan romuttamaan amerikkalaisten velkakirjojen arvon myymällä niitä suuren määrän lyhyessä ajassa.

Yhdysvaltojen tuoreet tilastot osoittavat, että Kiina kosti Trumpin uudet tullimaksut maaliskuussa kippaamalla markkinoille amerikkalaisia lainoja 20 miljardin dollarin arvosta. Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ollut normaalista valuuttakurssioperaatiosta vaan hyökkäyksestä dollaria vastaan.

Amerikkalaisia valtionlainoja on tähän asti pidetty maailman parhaana matalariskisenä sijoituksena, mikä on Amerikan ja dollarin globaalin ylivallan kivijalkoja. Mikäli Kiina kuitenkin päättää tehostaa hyökkäyksiään Yhdysvaltojen finanssi-imperiumia vastaan, voi Amerikan kautta länsimaita hallitsevien globalistipankkiirien valtakausi viimeinkin päättyä.

Amerikan valtiovarainministeriön veteraani Mark Sobel vahvisti medialle, että kyseessä on merkittävä kehityskulku. “Mikäli Kiina alkaa hankkiutua eroon Amerikan velkakirjoista, syntyy siitä valtavaa rahoituksellista kaaosta”, Sobel painotti.

Lähde: Financial Times

4 KOMMENTIT

  1. > 1,2 biljoonan dollarin

    Ehkä kyse on tuhat kertaa isommasta summasta: 1,2 triljoonaa dollaria.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suurten_lukujen_nimet#Nimij%C3%A4rjestelm%C3%A4t

    > romuttamaan amerikkalaisten velkakirjojen arvon
    > myymällä niitä suuren määrän lyhyessä ajassa

    Silloin kun salkussa on triljoonan verran velkakirjoja, niitä ei voi dumpata noin vain. Kun velkakirjoja myydään, pitää tilalle ottaa jotain muuta. Tällaisessa kaupassa niin kuin missä tahansa kaupassa on kyse vaihdosta, se on vaihtokauppaa.

    Jos Kiina “dumppaa” velkakirjansa ja ottaa vaihdossa vastaan Amerikan dollareita, mikään ei muutu. Keskuspankki vain vaihtaa velkakirjat dollareihin. Tai muuttuu sittenkin: kun velkakirjoista Kiina sai edes pienen koron lainaamalleen pääomalle, dollareista se ei saa korkoa ollenkaan.
    — On huomattava, että USA:n valtion velkakirjat käyvät täydestä arvostaan vakuutena dollarilainoille, joten ne tosiasiallisesti ovat täysin rahaan verrattavia arvopapereita.

    Jos Kiina vaihtaa dollareina olevat velkakirjat johonkin muuhun valuuttaan, joutuu se ojasta allikkoon: Mitä valuuttaa sen “kannattaisi” ostaa? Kaikki muut valuutat ovat vieläkin huonommassa huudossa kuin dollari.
    — Euro ja Euroopan valtiot: nämä jo julkisestikin ilmoittavat, että eivät koskaan aio maksaa velkojaan.
    — Venezuela tai Afrikka? ostaisitko sinä näitä valuuttoja pitkäaikaiseen sijoitukseen?

    Kaiken lisäksi se valuutta, johon Kiina vaihtaisi dollarinsa nousisi hinnassa räjähdysmäisesti, joten siitä valuutasta joutuisi maksamaan maltaita.

    Kolmas vaihtoehto on reaalinen omaisuus. Ja näin Kiina juuri tekeekin.
    — Reaalista omaisuutta ei triljoonalla osteta tuosta noin vain. Prosessi kestää vähintään vuosia.

    Reaalista omaisuutta Kiinan valtion ei kannata ostaa omasta maasta, koska se joutuisi maksamaan kauppahinnan dollareilla.
    — Nämä dollarit jäisivät kiertoon Kiinan sisälle, kun juuri niistä dollareistahan oli tarkoitus päästä eroon eikä ottaa riskiä omalle kontolle.

    Omaisuus kannattaa ostaa sellaisista maista, joissa on kovin pula dollareista. Esimerkiksi Iranista, Venezuelasta, jne.
    — Tällöin käteen jää poliittinen (sosialisoinnin) riski.

    On kaksi reaalisen maisuuden erää, jotka kannattaa mainita ja joihin Kiina sijoittaa dollareitaan kiivaasti:
    1: Kulta.
    2: Silkkitie.

    Mielestäni Silkkitie, “Belt and Road“, on erittäin hyvä vaihtokauppa USA:n dollareille. Mutta
    triljoonan dollarin investointia ei tehdä dumppaamalla dollareita. Se kestää enemmän kuin kymmenen vuotta.

  2. Samat globalistipankkiirit omistavat myös Itämaat. Kaaokset ja katastrofit ovat tuhoisia vain pienelle ihmiselle

Comments are closed.