Koti Uutisia Kevät toi romanit Keravalle

Kevät toi romanit Keravalle

3

Kevät on taas tuonut tullessaan Romanian romanituristit Keravalle. Viime viikolla Lahden moottoritien varrella sijaitsevalle levähdyspaikalle oli kokoontunut ennätysmäärä romanituristeja.

Silminnäkijän mukaan autoja oli jopa parisenkymmentä ja ihmisiä yli viisikymmentä. Paikalla paloivat leiritulet, ja pyykkejä ja peittoja oli oksilla kuivumassa. Silminnäkijä kiinnitti huomiota myös autokantaan; suurin osa autoista oli Bemareita, Mersuja ja Jaguaareja.

Helsingin sosiaaliviraston romaniasiantuntija Jarmo Räihä toteaa, että hienommilla autoilla ajaneet ovat luultavammin olleet henkilöitä, jotka organisoivat kerjäystoimintaa ja jotka ovat rikastuneet keräystuloista ottamillaan osuuksilla. Räihällä on käsitys, että osa näistä varakkaammista romaneista harjoittaisi myös autokauppaa.

Paikallinen poliisi sai asiasta ilmoituksen viime viikon tiistaina, ja seuraavaan päivään mennessä romanileiriytyjien joukko oli kadonnut paikan päältä. Päivää myöhemmin kyseinen joukkio nähtiin jälleen leiriytyneenä samalle levähdyspaikalle. Seuraavaan keskipäivään mennessä he olivat taas hävinneet. Ilmeisesti poliisia välttääkseen romanit käyttävät levähdyspaikkaa tällä kertaa vain yösijanaan sen sijaan, että he oleskelisivat niissä myös päiväsaikaan, kuten edellisinä vuosina.

Paikallisille tämä viime vuosina keväisin toistuva ilmestys luo ärtymystä, sillä viime vuonna romanivierailijoiden jälkeen paikka oli jätetty erittäin siivottomaan kuntoon.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mistä romanijoukkio seuraavaksi löydetään.

Lähde: Hymy

3 KOMMENTIT

  1. Kauko Käyhkö -vainaata mukaillen: ”Kevät toi, kevät toi romanit…” Ois voinu jättää tuomatta!

  2. Voi kun joku antais vinkkiä missä noi leirit pystytetään, menisin heti – kun Vantaalla asun – tsekkaamaan ja ottamaan kunnon videoita.

    • Joku voisi myös suositella paikallisille pientä ”liikenteenohjaus”-projektia näiden romanien kulkureitille tai taukopaikoille. Ruotsissa taisivat näyttää esimerkkiä viime viikolla, miten pienikin ihmisryhmä voi ohjata häiriköiviä joukkoja.

Comments are closed.