Nato-kysymyksestä tuli presidentinvaalien myötä taas ajankohtainen. Amerikan ja Israelin käsikassaraksikin haukutun liberalistisen maailmanpoliisin rautainen käsi hapuilee nyt kohti Pohjolaa. Presidenttiehdokkaat syyttivät toisiaan kaksinaamaisista Nato-lausunnoista. Harva uskaltaa ottaa yksiselitteisen kannan aiheeseen. Ennakkosuosikkien kanta on kuitenkin varovaisen Nato-myönteinen. Paikallaan polkeva keskustelu kertoo, kuinka voimaton poliittinen järjestelmä on maamme tärkeimpien kysymysten äärellä. Vastuu ja päätökset tekisi mieli sysätä jonnekin muualle – kukaan ei halua leimaantua.
Poliittinen oikeisto on perinteisesti rähmällään sotilasliittoon päin. Vaikka jopa Sauli Niinistö on välttänyt teräviä sanankäänteitä, on hän ehtinyt leimaamaan Nato-kritiikin pelkäksi poliittiseksi lyömäaseeksi ja retoriseksi tempuksi. Niinistön lausuntojen taustalla kytee oikeistolle tyypillinen kohtalousko: Suomen lipuminen kohti alati tiukempaa sotilaallista, poliittista ja taloudellista globaalia yhteistyötä on väistämätön. Suomi tekee jo paljon yhteistyötä Naton kanssa, minkä varjolla oikeisto pyrkiikin hivuttamaan maatamme kohti sotilasliiton ydintä. Sillä, että vain pieni osa kansasta kannattaa Nato-jäsenyyttä, ei tietenkään ole väliä. Merkitseehän Suomen integraatio kansainväliseen yhteisöön joka tapauksessa suuria demokratialeikkauksia jo ennestään harvainvallan luonnehtimaan järjestelmään. Mitäpä kansa yhteisestä edusta ymmärtäisi?
Ketä Suomen Nato-jäsenyys hyödyttäisi? Ilmeisesti pienehköä joukkoa omaan peilikuvaansa liiaksi ihastunutta maamme “eliittiä” – rahan, vallan ja viestinnän kermaa. Kyselyt, joissa huomattava osa suomalaisista on osoittanut ehdottoman kielteisen Nato-kantansa, ovat saaneet erinomaisuudessaan rypevät kansamme valistajat takajaloilleen. Avoimen hallitusmyönteisistä, amerikkalaismielisistä ja monikulttuurisista kannanotoistaan tunnettu Helsingin Sanomat julkaisi aidosti närkästyneen pääkirjoituksen, jossa Nato-kerettiläinen rahvas tuomittiin halveksuvin sanoin sentimentaaliseksi ja ajattelemattomaksi massaksi. Maailmanpoliittinen kuohunta ja Naton toistuvat sotarikokset eivät käyneet HS:n päätoimittajalle perustelusta Nato-vastaisuudelle. Syyn synkille gallup-luvuille oli pakko olla tunneperusteluissa. Eliitin mielestä Nato-kritiikki kasvaa kouluttamattoman ja alikehittyneen suomalaismielen solmukohdista.
Suomalaisten Nato-vastaisuus ei kuitenkaan ole tunnepohjaista. Se on järkevää ja johdonmukaista niin yhteiskunnallisin kuin eettisinkin perustein. Meidän kansanluonteellemme on ominaista vaatia itsemääräysoikeutta. Emme tahdo, että Pohjolan asioista päätetään Pohjolan ulkopuolella. Emmekä varsinkaan tahdo seurata päätöksentekoa savuverhon takaa ja epätietoisina siitä, millaisen yhteiskunnan kansasta irtautuneet hyväveliryhmät meille petaavat. Pidämme käsittämättömänä, että suomalaisia sotilaita ja suomalaista kalustoa kuljetetaan ratkomaan verisesti sisäpolitiikkaa maissa, joiden historiasta ja järjestelmästä emme tiedä juuri mitään. Suuret rahaeliitille uskolliset sanomalehdet toki voivat julkaista väritettyä propagandaansa Serbian, Irakin ja Libyan kaltaisista maista. Ne voivat väittää, että tiedämme kaiken tarpeellisen oikeuttaaksemme siviilipommitukset ja joukkoraiskaukset, joita Nato-interventioista aina seuraa. Median valheistakin huolimatta suomalainen itsenäisyysvaatimus säilyy vankkumattomana. Ei ole meidän asiamme ratkoa muiden ongelmia.
Nato ei pyri rakentamaan oikeudenmukaista maailmaa. Päinvastoin, sen tehtävä on ainoastaan tuhota itsenäiset kulttuurit ja lakaista vastarinta uuden nihilistisen kapitalistijärjestyksen tieltä. Nato on kapitalistin ase, ja omavarainen ihminen on sen kohde. Libyan sodan haavat märkivät edelleen hengissä säilyneiden siviilien kehoissa. Muammar Gaddafin järjestelmän vastaisessa sodassa Nato syyllistyi tyylilleen uskollisesti lukuisiin törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin, mutta se on viitannut kinttaalla siviileille, joiden koteja pommitettiin kaikkien kansainvälisten sääntöjen vastaisesti. Olivatpa olleet jopa tarpeeksi julkeita vaatiakseen avointa selvitystä länsimaalaissotilaiden toiminnasta. Sotilasliitto jakaakin yhteisen ylimielisen asenteen muiden sionistirikollisten kanssa; kun on voima, on myös oikeutus, eivätkä sopimukset ole enää muuta kuin mustetta paperilla. Kansainvälinen yhteistyö ja kansainvälinen oikeus ovatkin vain sysimustaa sarkasmia Nato-sanastossa. Libyan sodassa kuoli arviolta 2000 siviiliä Naton pommituksissa. Yhteensä siviilejä kuoli jopa 7000. Naton tukeman länsimielisen hallinnon on todettu syyllistyneen tuhansiin laittomiin pidätyksiin ja kidutukseen. Mihin katosi lännen huoli Libyan ihmisoikeustilanteesta?
Sionistit syyttävät mielellään Nato-kriittisiä sulkeutuneisuudesta ja poliittisesta taantumuksesta. Meille taantumusta puolestaan edustaa länsikeskeinen imperialistinen arvomaailma, jossa oikean ja väärän määrittelevät taloudelliset ja liberalistiset voimapoliittiset lähtökohdat. Vastustamme Natoa, koska arvostamme riippumatonta ja oikeudenmukaista ulkopolitiikkaa, jossa toisilleen vieraat kansat eivät turhaan puutu toistensa elämänkulkuun.
