Koti Uutisia Keskustanuoret haluaa laillistaa bordellit Suomessa

Keskustanuoret haluaa laillistaa bordellit Suomessa

5

Pirkanmaan keskustanuorilta lähtöisin oleva valtuustoaloite kannattaa bordellien laillistamista. Keskustanuorten valtuuskunta hyväksyi aloitteen keskustan ensi kesän puoluekokoukseen.

“Näin pystyttäisiin tarjoamaan ammatinharjoittajille turvalliset tilat ja saataisiin kitkettyä ihmiskauppaa sekä sen ympärillä pyörivää muuta pimeää rikollisuutta, esimerkiksi huumekauppaa”, Kallunki kertoo.

Lähde: Yle

5 KOMMENTIT

  1. Ei aikusiviihteenkään ympäriltä olla saatu kitkettyä ihmiskauppaa, lapsiprostituutiota tai huumebisnestä?

  2. Tämä keskustanuorten (sic!) tuki ja tulonsiirtorahoilla elelevää porukkaa on syytä pitää silmällä tulevaisuudessa sillä lammaslauman taustalta löytyy varakkaiden vanhempien runsaskätinen tuki ja kytköksiä lestamafiaan. Uutta Juha Sipilää ei saa päästää syntymään ja kultalusikat suussa elämään oppineiden kakaroiden tulevat “bordellihankkeet” pitää ampua alas välittömästi kun ne tulevat tietoon. Kepulaisten taito ujuttautua valtion kassalle on uskomaton -kaikki “yritystoiminta” perustuu riskittömiin tulonsiirtoihin ja oksettavaan hyväveli-suhmurointiin joka syö OIKEIDEN yrittäjien kannattavuutta. Kyse ei ole mistään pienestä vääryydestä vaan koko maan laajuisesta ongelmasta.

    • Politiikkaa ei voi muuttaa johtajia vaihtamalla, sillä koko sen takana pyörivä systeemi on mätä. Politiikkaa voi muuttaa vain tuhoamalla mätä systeemi.

      • Totta. Suomen systeemi on umpimätä ja pahenee entisestään jos maakuntauudistus tulee voimaan niinkuin näyttää ikäväkyllä käyvän. Sen jälkeen järjestelmää voi yhtään liioittelematta kutsua mafiaksi ja korruptio tulee räjähtämään uusiin ulottuvuuksiin jo valmiiksi korkealta tasolta.

        Nykyinen politiikka suomessa on matalamooraalisten ammattivalehtelijoiden hiekkalaatikkoleikkejä jotka kansa typeryyttään kustantaa vuodesta toiseen. Homma on karannut täysin käsistä ja tulokset ovat kaikkien nähtävillä.

Comments are closed.