Koti Uutisia Kotimaa Keskusta haluaa luoda kansallisen ilmastorahaston sinun verorahoillasi

Keskusta haluaa luoda kansallisen ilmastorahaston sinun verorahoillasi

21

Keskustan puheenjohtajan, Katri Kulmunin mukaan vähähiilisyyden ja päästöttömyyden tavoitteiden saavuttaminen tulee vaatimaan seuraavana vuosikymmenenä miljardien investoinnit ja että valtion tulee olla osarahoittajana investoinneissa, jolla saadaan vähennettyä päästöjä Suomessa.

”Tähän työhön voidaan luoda kansallinen ilmastorahasto, jonka pohjana toimii valtion omaisuus ja johon myös kansalaisille tarjotaan mahdollisuus sijoittaa.” Kulmuni sanoi puheessaan puoluevaltuustossa Kalajoella lauantaina.

Lähde: Aamulehti

21 KOMMENTIT

  1. Ansioverotuksella ja perintöveroilla kupataan moneen kertaan rahat loisten elättäjiltä. Iilimadon lailla imetään TYÖTÄ tekevästä suomalaisesta kaikki mahdollinen – mitäpä muuta JUUTALAISILTA voisikaan odottaa. He luovat typeriä ja vahingollisia ideologioita ja suuntauksia, saaden suurimman osan goyimista uskomaan siihen – oli kyseessä kuinka mielisairas, perverssi tai vaarallinen suunnitelma tahansa! Jostakin idiootteja tuntuu aina kuitenkin vain riittävän.

    Meille luodaan keinotekoisia tarpeita, jolloin JUUTALAINEN pääsee luomaan myös keinotekoisen monopolin, jolla meistä tehdään orjatyövoimaa heille kätyreineen. Jos sionistien bisneksissä sattuisi käymään huonommin, niin kansa laitetaan siinäkin tapauksessa maksamaan tappiot. Juutalaiset rahoittavat esim. sodissakin aina molempia osapuolia, jotta konflikti tuottaa heille mahdollisimman paljon voittoa! Kun rikollisen khazaarirotta Chaim Zabludowiczin (kuuluu Euroopan sadan rikkaimman “ihmisen” joukkoon) isältä, rikolliselta khazaarirotta Shlomo Zabludowiczilta kysyttiin, onko väärin tehdä omaisuutensa myymällä aseita, tämä vastasi: “Enhän minä tee mitään väärää – vastaan vain kysynnän ja tarjonnan lakiin.” Zionin ali-ihmisillä ei ole moraalia eikä sielua, kuten olemme aina vain uudestaan joutuneet toteamaan. Silti suomalainen ei ole historiasta paskankaan vertaa oppinut, vaan antaa näiden syöpäläisten edelleenkin istua rahakirstun päällä Suomessakin.

    Euron juutalaiset rikolliset, murhaajat ja valehtelijat loivat, jotta Euroopa (tod. Jewrooppa) voisi yhtenä markkina-alueena kilpailla USA:ta (tod. Jewnited States of Zion) vastaan. Nyt kun kurssit näiden kahden valuutan välillä ovat vaihdelleet ~1:0,9–1:1,6 niin kenen luulette tehneen keinottelulla ja muulla PERVERSSILLÄ markkina- ja rahatalouden silmänlumeella miljardeja ja taas miljardeja meidän kustannuksella; käyttäen meitä maksumiehinä! EU (tod. Jewropean Jewnion) ja sen keskuspankki EKP – joka on JUUTALAINEN YKSITYISPANKKI! – eivät ole mitään muuta kuin sionistien ultimaalinen alistus-, orjuutus- ja tuhontakoneisto meitä vastaan, jolla meistä tehdään homogeenistä, helposti hallittavaa, harmaata massaa. En edes jaksa mennä tässä sen tarkemmin kulttuurimarxistiseen #keinovalikoimaan, joka agendan takana juuri nytkin tikittää rajusti.

    Mitä meidän maastamme, kulttuurista ja IHMISISTÄ jää jäljelle tämän sairaan ahneuden ajaman politiikan jäljiltä? Pelkään, ettei juurikaan mitään. Kaikkea ei saa missään nimessä kilpailuttaa ja yksityistää. Meillä tulisi olla oikeus valtiolliseen, voittoatavoittelemattomaan terveyden- ja vanhustenhoitoon, koulutukseen, liikenneyhteyksiin, vesilaitokseen, energiantuotantoon sekä sähkönjakeluun jne. EU-liittovaltiossa kuitenkin annetaan sipilöiden, bernereiden, olliloiden ym. TÄYSIN VÄÄRIEN henkilöiden päättää tulevaisuudestamme TÄYSIN VÄÄRIN perustein ja kannustimin. Kyllähän tuo perkelelauma kehtaa ja jatkaakin hamaan loppuun asti – siltä tämä valitettavasti näyttää.

    Juutalainen on laittanut meidät tuhoamaan itse itsemme. Missä edelleen viipyy SUURMIELENOSOITUS EDUSKUNTATALON EDESSÄ? Juutalainen myrkyttää meitä omistamillaan medioilla, joihin vieläkin pelottavan suuri osa kansasta uskoo. No, jos katsoo pride-viittaisia, pellepukuihin sonnustautuneita älykääpiöitä tai vaikkapa “isänmaallisia” Kok- tai PS-poliitikkoja, ei yht’äkkiä olekaan niin vaikea tajuta sitä. Läpi historian ovat nämä juudealaiset huijarit väärentäneet kaiken pois itsestään; muita vastaan. Suurimpana kusetuksena nk. “holokausti”, joka – ikävä kyllä – on edelleenkin koko läntisen maailman mätä moraalinen selkäranka. Uskomatonta! Fiktiolla ja semifiktiivisillä tarinoilla TV-tuotantoyhtiöt ja Hollywood manipuloivat uskomattoman helposti idioottien mieliä. Suuren suomalaisen revisionistin, lääk.tiet. lis. Vesa-Ilkka Laurion sanoin: “TV on juutalainen nurkkajumala.”

  2. Kyllähän parasta varmaankin olisi, jos paljon kuluttavat suomalaiset korvattaisiin vaikkapa vähäpäästöisillä afrikkalaisilla, jotka elävät noin kolmella eurolla päivässä. Silloin ei tarvittaisi Kulmunin rahastoa, koska päästöt pienenisivät luonnostaan. Kuten tiedämme, Rambollin laskelmien mukaanhan Suomeen mahtuu ainakin 60 miljoonaa uudisasukasta, ja jos suomalaiset korvattaisiin, 65 miljoonaa.

    • Ja ”ilmasto on miljardien bisnes rakennusalalle”, kuten Rakennuslehdessä lipsautettiin taannoin…

    • Sehän vasta olisikin ympäristöteko, jatkossa täällä olisi 5 miljoonaa puukaminaa lämmittämässä töjönä, kun ei ole enää väkeä joka kykenisi kehittyneempää teknologiaa käyttämään?

      Sama kuin joissakin Afrikan maissa, valkoihoiset karkoitettiin ”rasisteina”, ei jäänyt ketään joka osasi viljellä, nälänhätä seurasi.

  3. ””Tähän työhön voidaan luoda kansallinen ilmastorahasto, jonka pohjana toimii valtion omaisuus ja johon myös kansalaisille tarjotaan mahdollisuus sijoittaa.”

    Nyt se siis tapahtuu – bolshevistinen ryöstöoperaatio, puettuna liirumaarumiin?

    Valtion omaisuus – metsät ja maat? Muutama pankiirisuku sijoitti noin 40 miljoonaa silloista dollaria kommari-vallankumoukseen. Näin he saivat suvereenin omistuksen ja käyttöoikeuden kaikkiin Neuvostoliiton alueen rikkauksiin. Ihmiset katsottiin myös omaisuudeksi, ja ”pilaantunut omaisuus” eli vastaan hangoittelijat kidutusteloitettiin.

    Taustatietoa:
    https://archive.org/stream/RussianAndJews/WALENDYsolje_djvu.txt

    https://www.deathofcommunism.com/andrei-chikatilo-is-jewish/

  4. Lisätään mielummin päästöjä, saastutetaan enemmän ja tuhotaan luonto ja ilmasto eikä tehdä asialle mitään. Mielummin maksan veroja, joilla parannetaan luonnon ja ilmaston tilaa kuin se, että verorahat menee maahantunkeutujille ja kansanpettureille

    • Anonyymi, samaa mieltä kanssasi. Tässä on kuitenkin pari asiaa mitkä on pantava merkille.

      1. Miksi suostumme yhä uudelleen että joku ulkopuolinen taho tulee ja manageeraa rahojame ja tulevaisuuttamme, varsinkin lastemme tulevaisuutta? Tiedämme miten Afrikalle kävi kun nämä vieraat tahot siellä hääräsivät miltei vuosisadan.

      Jos kysyt että miten niin vieras taho, rahasto olisi Suomen Valtion?? AIvan, mutta Suomessa ei ainakaan tämän hallituksen aikana tehdä yhtään mitään mikä ei olisi saneltu EU:n, YK:n, Open Society ja CFR -järjestöjen taholta, NATO:a unohtamatta.

      2. Ikävä kyllä suvakeille ovat massamaahanmuutto ja ilmastonsuojelu saman ”hyvän ”kolikon” kaksi eri puolta, jotka molemmat ovat näiden mielestä oleellisia ja asioita joista ei saisi neuvotella tai tinkiä.

    • Ei kovinkaan mielekästä sotkea samaan lauseeseen saastuttamista, luonnon tuhoamista ja ilmastoa.

      Näistä kun kaksi ensimmäistä edustavat ihmisen ylimielisyyttä ja typeryyttä ympäristöään kohtaan. Kolmannen edustaessa luonnon vääjäämätöntä ja jatkuvaa muutostilaa, joka muutos on ollut päällä aina kautta aikojen. Aina myös tulee olemaan.

      Nyt tuohon ilmaston jatkuvaan muuttumiseen on vain osattu laittaa mukaan uusi muuttuja – raha. Ihmisen merkitys ilmaston muutoksessa? Pyöreä nolla.

  5. Ympäristö- ja sosiaalityönteko-järjestöjen ansaintamalli:

    ”Lisää rahaa afrikan köyhille jotta nämä voivat lisääntyä paremmin, ja tästä automaattisesti seuraava resurssien lisääntyvä niukkuus antaa meille lisää hädänalaisia joiden puolesta voimme kerätä rahat sinulta pois, Kiitos.

    ”Lisää rahaa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Jotta tämä taistelu jatkuisi seuraavat tuhat vuotta, on meidän järkevää sinun varoillasi tuoda tyhjenevät Euroopan maat täyteen lisääntyjiä, jotta kaikki voivat konkreettisesti nähdä että luonto voi pahoin. Näin sinulla on suuri motiivi antaa meille perintörahatkin. Kiitos paljon.”

  6. YLE: Eläketurvakeskuksen (ETK) mukaan maahanmuuton lisääminen vähentäisi paineita korottaa eläkemaksuja. Syntyvyyden lasku aiheuttaa pitkällä aikavälillä ison korotuspaineen eläkemaksuihin. ETK arvioi, että nykyistä korkeampi nettomaahanmuutto voi lieventää tarvetta nostaa näitä maksuja. ”Vaikutuksen suuruus riippuu siitä, kuinka hyvin maahanmuuttajat työllistyvät”, kertoo johtaja Jaakko Kiander Eläketurvakeskuksesta.

    Nuo rottien lailla lisääntyvät maahantunkeutujat vanhenevat myös ja joutuvat eläkäälle…

    Vain suvakki ja mädättäjä voivat olla typeriä, etteivät näe juutalaisten sionistien agendan taakse: väestönvaihto ja valkoisten kansanmurha Euroopassa! Tuodaan kehitysmaista meidän standardeilla korkeintaan jälkeenjääneen kehitysvammaisen tasolla olevia raakalaisia, jotka eivät osaa edes kirjoittaa omaa kieltään! Näitä idioottiakin alempana älyllisesti olevia yritetään sitten brändätä Euroopan pelastuksena. Pellepartiolaiset ehkä eivät tajua, että tässä ollaan tuhoamassa Euroopan sivistystä, kulttuuria ja perinteitä – puhummatakkaan itsemääräämisoikeudesta sekä vapaudesta.

    Suomeen siis importoidaan saastaa. Meillä on jo omasta takaa klovneja, mielisairaita, älykääpiöitä ynnä muita punavihersokeudesta kärsiviä sosiaalipummeja riittämiin! Euroopan Maahanmuuttoverkoston tutkimuskin sen myöntää: nämä ruskeanaamaiset, möykkäävät ja haisevat loiset ovat turhia; mihinkään kelpaamattomia. Seuraavassa faktaa – jokaisen ammattimädättäjän ja sionistin pahinta vihollista! – Suomea kohtaavasta rikkauden aallosta.

    ”Kansainvälistä suojelua tarvitsevat” eli maahantunkeutujat eli loiset verrattuna muualta EU:n ulkopuolelta tulleisiin ihmisiin:

    • neljän ensimmäisen vuoden aikana tunkeutujien työllisyys nousee 27:ään prosenttiin
    • yhdeksän vuoden aikana 40:een prosenttiin
    • neljässätoista vuodessa 60:een prosenttiin ja
    • 20–30 vuoden aikana 66:een prosenttiin – eli yhä 34% työttöminä!

    Nuo ovat pelkkää käytöstavatonta saastaa, kuten sanoin. Voisi verrata kouluttamattomaan koiraan. Tänne tuovat haisevan, kaikin puolin saastaisen olemuksensa meidän riesaksi, kun oma kansa tekee kuolemaa keinotekoisesti avustetun budjetti-itsemurhan avulla. Eivät osaa lukea, kirjoittaa saatika ymmärrä muita kieliä tai kulttuureita – siis oikeita kulttuureita. Noiden sotiminen, sotkeminen, möykkääminen ja tuhoaminen eivät ole kulttuuria, vaan pelkkää jätettä meidän näkökulmasta, kuten nuo ”kulttuurinsa” tuotokset itsekin. Heidän aikaansaamisiaan kotimaissaan tai täällä ei voi missään valossa siis esittää tai arvottaa kulttuurina tai minkäänlaisena sitä korvaavana vastikkeena – ikinä! Jokainen hiemankin tervettä järkeä omaava yksilö ymmärtää välittömästi, ettei niiltä yksinkertaisesti voi odottaa mitään positiivista. Rajalla jokaisen pääsy tänne tulisi ehdottomasti estää. Tänne jo päässeet on kaikki palautettava välittömästi. Ei penniäkään enää noihin kamaliin taakkoihin tai pian Suomikin voidaan lukea nk. ”kolmansiin maihin”.

    Juutalaisten ideana on kommunistinen EU-liittovaltio, josta meidät tuhotaan pois ja orjiksi otetaan lähi-itäläisiä ja afrikkalaisia eli typerimpiä eliöitä, joita tämä planeetta päällään kantaa. Nuo em. olennot eivät pysty mihinkään organisoituun vastarintaan juutalaisia sionisteja ja heidän kätyreitään vastaan, kuten on nähty heidän kotiseutujensa ”kukoistuksen” tilasta. Valkoisia somaleita eli ”anarkisteja” eliitti käyttää juoksupoikinaan, kuten hyvin tiedetään. Mutta joutuessaan vähemmistöksi suvakit huomaavat vihamielisten lemmikkiotustensa kääntyvän heitäkin vastaan. Silloin sateenkaariviittaiset pellenenät lentelevät katoilta alas.

    Ei Suomea ja Saksaa sattumalta valikoitu sotakorvauksien maksajiksi ja syntipukeiksi. Meistä tehtiin orjatyövoimaa sionistiselle maailmanvallalle (loisia hekin) sillä meillä oli a) työmoraali ja b) luonnonvarat eli raaka-aineet. JuutalaIainen ksenokratia, N-liitto, piti saada sotaan meitä vastaan. Ja siinähän onnistuttiin juutalaisen, ei-suomalaisen ja suomea edes osaamattoman poikkeuslakipresidentin avulla. Kaikki vanhat Suomen itsenäisenä ja vapaana säilyttäneet sopimukset heitettiin huithelvettiin. Emme siis ikinä olleet sodassa Venäjää tai venäläsiä slaaviveljiämme vastaan. Sellaista sotaa ei olisi edes ikinä voinut syttyä. Kaikki ”talouskriisit” ja sodat luodaan keinotekoisesti, ainoastaan voitontavoittelu juutalaisen maailmanvallan mielissä!

    Tämä sionistinen dystopia tulee romahtamaan omaan mahdottomuuteensa ja perverssiyteensä! Neekerit ja hiekka-aavikkolaiset kuuluvat hiekka-aavikoilleen ja me, suomalaiset, metsiemme ja järviemme ääriin. Näin se aina on ollut luonnostaan ja näin se on jälleen oleva. Kuinka mielisairas pitää olla, että voi vakavalla naamalla väittää Suomea koko maailman sosiaalitoimeksi?

    Korollinen velkaraha orjuuttaa, tuhoaa ja lopulta tappaa koko Euroopan. Sionistinen yksityispankkimafia on kaapannut hallituksemme ja meitä kiristetään. On aika nousta tätä sortoa ja alistusta vastaan!

    Kun näitä ”yksintulleita lapsia” eli 30–40 vuotiaita koiraita tänne lappaa ovista ja ikkunoista, niin ovatko mädättäjät huomanneet että 20–30 vuoden työllistymisaikahan tarkoittaa sitä, että nämä saavat jatkaa loisimistaan suoraan eläkeputkeen! Nämä hiekka-aavikkolaiset ovat kotoisin valtavista maista, joissa on niin tilaa kuin mittaamattomia luonnonvaroja eli rikkauksiakin, mutta nämä alikehittyneet otukset eivät ole siltikään saaneet aikaiseksi kuin tuhoa, hävitystä, kurjuutta ja esimerkiksi AIDS-epidemioita. Emme kaipaa Suomeen mitään noista ”kulttuureista”!

    Euroopan Maahanmuuttoverkostokin myöntää samassa tutkimuksessa, että näiden vieraslajien työllistyminen on kriittisen tärkeää, jos hyvinvointivaltion palveluita halutaan vielä ylläpitää. Siis tuodaan sivistymättömiä syöpäläisiä tänne ja ihmetellään kun maa menee viemäristä alas? Onko tämä pahaa unta?

    • Jos somalit, irakilaiset ja afgaanit pelastavat Suomen ja koko Euroopan, niin miksi tuo porukka johtaa raiskaustilastoja 100–0 ja ovat saaneet vain tuhoa ynnä hävitystä aikaiseksi omissa maissaan? Miten KUKAAN voi uskoa näitä valheita?

      Kaikki ”kehitysapu”, ”ilmastokompensaatio”, ”päästökauppa” ja muu hulluus tulee lakkauttaa välittömästi! Sama pätee juutalaisten omistamiin rahanluontilaitoksiin sekä pörsseihin! Ensinnäkään kukaan ei tiedä mihin kehitysavun rahat menevät, eikä myöskään ole meidän osa olla koko maailman sosiaalitoimisto. ”Päästöhyvitykset” taas ovat vain sitä, että ostetaan ikään kuin hyvä omatunto tänne lahjoittamalla rahaa nekruille sekä Väli- ja Keski-Amerikan maihin. Istuttavat sitten, kait, puita niillä rahoilla…

      Eikö lähtökohtaisesti oli aivan totaalinen paradigma se, että Suomi kuuluu suomalaisille? Pitääkö tuota ihan oikeasti perustella ja puolustella jotenkin?

  7. Suomen tuore Opetus- ja Kulttuuriministeri Li Andersson on julkistanut peruskoulujemme opetus-suunnitelman vuoteen 2022 asti.

    https://platform.goodmood.fi/vnk/government/opetusministeri-li-anderssonin-tiedotustilaisuus-2611#

    Isänmaallisten tulee perin pohjin penkoa, tutkia ja suojata lapsensa tältä indoktrinaatiopaketilta joka jokaiselle Suomen lapselle aiotaan syöttää jo VIISI-VUOTIAASTA alkaen. Kyllä, Li Andersson mainitsee suoraan että ”etsitään soveltuva pedagogiikka tuon ikäisille”, ei sanantarkka siteeraus.

    Esityksessä on monta kliseen-omaista, hyvältä kuulostavaa fraasia ja sanaa. On inklusiivisuutta ja yhdenvertaisuutta, demokratiakasvatusta ja kestävää kehitystä (viittaa vaikkapa SOROS-taustaisen Open Society -propagandan kopioinnilta), ja niin edelleen.

    Ottakaa tuo matsku talteen, ja seuratkaa sen implementointi, miten se tulee edistämään kommunismia, globalismia, monikultturismia, ilmastonmuutos-uskoa ja muuta minkä jo tiedämme olevan ”virheetön totuus” nyky-hallitukselle. Näitä siis tullaan syöttämään psykologisen aivojenmuokkaus-operaation merkeissä meidän kaikkien lapsiin sovellettuna. Verovaroillamme.

    Ihan oikeasti, suostutko tähän??

    https://platform.goodmood.fi/vnk/government/opetusministeri-li-anderssonin-tiedotustilaisuus-2611#

    Esimerkiksi seuraava lause esitysmateriaalista jonka pohjalta Li puhuu tuossa, arveluttaa:

    ”Valmistellaan malli tasa-arvorahan vakiinnuttamiseksi vaikuttavaksi osaksi perusopetuksen rahoitusta.”

    Pisteytetäänkö koulut sen mukaan missä on vähemmän ”vihapuhetta”, ja rahoitetaan sen mukaan??

  8. Suomalaisia maataloustuotteita myyviä yrityksiä on nyt mukana ”Hiilijalanjälki nolla 2035” -kampanjassa, jota mainostavat tuotteidensa pakkauksissa.

    Täytyy lähettää palautetta ja kysyä että meinaavatko laittaa tehtaat kiinni, sillä moinen tavoite tarkoittaa käytännössä sitä ettei mitään tuoteta eikä energiaa kuluteta.

    On olemassa myös mahdollisuus että tuolla todellisuudessa tarkoitetaankin tuotannon ja kulutuksen kasvattamista, mutta kuluttajille myydään ikään kuin ”hyvää omaatuntoa” lähettämällä rahaa esim. Afrikkaan (jostakin käsittämättömästä syystä!) ostettujen tuotteiden myyntivoitosta.

    EU on erittäin voimallisesti ajamassa alas Euroopan maataloutta. Suomi jälleen kerran toimii testialustana ja koekaniinina tässäkin. Aivan mahdollista että viidentoista vuoden päästä Euroopassa ei enää tuoteta mitään, vaan kaikki roudataan Kiinasta, Amerikasta, Australiasta, Turkista jne.

    Ovatko valemediat uutisoineet näitä Keski-Euroopan valtavia maataloustyöntekijöiden mielenilmauksia tuhansien traktorien kulkueineen?

  9. Kaikkiin ei-asuinrakennuksiin tulee pakollisiksi ”sähköautojen” latauspaikat. Myös rivi- ja kerrostaloihin täytyy suurien remonttien yhteydessä tehdä autojen latauspaikat. Mistä tuo energia tulee ja mitä se maksaa? Kuinka paljon ”sähköauto” kuluttaa energiaa polttomoottoriin verrattuna?

    ”Ilmastonmuutos on miljardien bisnes LVI-teollisuudelle”, kuten eräs otsikko tiesi osuvasti kertoa. Jep, bisnestähän se… 100 000 000 000 euroa menee helpostikin kun ruvetaan toimivia juttuja repimään alas ja byggaamaan tilalle ko$h€ria ratkaisua… 100 miljardia vilahti sontalehti IS:n sivuilla kun takan juuri sytytin. EI, en ole lukenut lehteä – sain sen ilmaiseksi sytykkeeksi.

  10. Mietin pitkään sitä miksi YK:n ilmastotavoite-protokollaan eli Kestävän Kehityksen Green Deal Agenda 2030 -suunnitelmiin on niin oleellisena osana kirjattu ”siirtolaisten auttaminen ja tukeminen heidän saapuessa länsimaihin”, noin tiivistettynä kirjoittaen?!

    Äkkiseltään tuntuu hassulta että rahdataan luontoa rasittavia ja ympäristölle haitallisia ihmismassoja jo väestökadosta ”kärsiviin” maanosiin??

    Huomaammeko sen tosiasian että jo nyt, miljoonien siirtyessä Lähi-idän haja-asutusalueilta (maaseudulta, kylistä ja pikkukaupungeista) USA:n ja Israelin ISIS-terroristeja sun muita pakoon tänne Eurooppaan, he nimenomaan kerääntyvät isompiin taajamiin.

    Eli tässäkin tosiaan toteutetaan samaa YK:n Agenda 2030 -kestävän kehityksen Green Deal toimenpideohjelmaa. Ihmiset siirtyvät tosiaan landelta kaupunkeihin, ja SINÄ MAKSAT.

    Ei MITÄÄN VÄLIÄ jos jo puolet Suomen naisista ja lapsista pelkäävät mennä ulos käymään missään iltaisin. Tai jos tuhat raiskataan tulijoiden toimesta vuodessa, ja vain 120 näistä uskaltavat kertoa poliisille mitä kävi, koska tulijat uhkaavat kostolla ilmiannosta. Ja näistä 120 vain 17 päätyy valtamedian otsikoihin ollen niitä väkivaltaisempia tapauksia?

  11. Äärimmäinen petos on yksi sodankäynnin muoto. Kun ihmiset saadaan luulemaan että asumalla haja-asutusseuduilla ollaan melkein ”ilmastoterroristeja”, lähtevät ihmiset taajamiin, ja maa-pinta-alan hinta romahtaa. Innokkaat rahakkaat nielaisevat kusetuksella halpahintaiseksi saadut maapläntit itselleen.

    ”Hei, me tienataan”.

    Se mitä Lähi-Idässä tehtiin, väitetään että käytettiin ”köyhdytettyä uraania” joka pilasi suuria alueita viljelysmaata.

    En usko että super-kapitalistit tekivät näin. Väitettiin kyllä, mutta todellisuudessa ollaan käytetty luonnossa itsestään hajoavia kemikaaleja tuhoamaan sadon, näin vakuuttaen maanomistajat että nyt maastani tuli arvotonta, myynkin pois maani eurolla hehtaari että saa jotakin lantteja soppakulhoon.

    Intenrationalistit voivat näin kaapata itselleen miljoonia hehtaareja hyvää viljelysmaata maailman liikaväestön ruokkimiseksi.

    Noh, heitähän siis kiinnostaa että Suomessakin asuisi vaikkapa yli 60 miljoonaa ihmistä, kuten eräästä EU-suunnitelmasta tuli kerran vahingossa julkisuuteen.

  12. Valemedioiden viesti suomalaisille: älkää lisääntykö! Me EU:ssa kyllä korvaamme teidän nekruilla ja hiekkanekruilla.

    Tässä kohdin tulee se pieni kupru heidän mahtavaan suunnitelmaansa: afrikkalaiset ja lähi-itäläiset vanhenevat myös ja pian meillä on maa täynnä eläkkeellä olevia ja työllistymättömiä ”moniosaajia” ja näiden 12-henkisiä perheitä.

    Missä mentiinkään pieleen…

    • Ei ole kupru, eikä mikään mennyt pieleen. Nämä asiat on tarkkaan mietitty globalistien ajatushautomoissa. Tavoite on saada keskiluokka pois, ja sekarotuinen feodaaliorjayhteiskunnan kansojen kihisevä kattila tappeluun keskenään erittäin niukoista ruokavaroista sun muusta. Sitten tarvitaan enää suuryhtiöiden jättikoneet paikalle, siirtämään kansallisvarallisuus harvoille ”paremminvoiville”.

      • Otaksun että kirjoittaja kyllä ymmärsi mistä tuo kupru johtuu… Täytyy, meinaan, olla melkoisen sokea jos ei sitä jo ota ymmärtääkseen tässä vaiheessa katastrofia. Eivätkä meidän ”päättäjät”, EU-herrat ja pankkiirit enää edes suuremmin yritä peitellä ”sikailujaan”. Mediakin pelaa niin kirkkaan törkeästi sionisti-globalistin laariin, ettei sitä voi olla kukaan huomaamatta, perkele!

        Miten saataisiin ne isot kansanosat heräämään todellisuuteen? Siinä on se todellinen kysymys. Meillä on aivan liikaa ”holokausti”-uskovaisia, litteän maan aaseja ja muuta porukkaa, joilla ei edes perusasiat ole hanskassa. Minua rehellisesti sanottuna huolestuttaa hieman.

  13. Tosiaan, yhä harvempi haluaa enää nykyäänkään kasvattaa mitään parempia vihanneksia sun muita isompien kaupunkien tarjoamilla vuokrapalstoilla, koska ne katoavat etnisen roskajoukon ahneisiin kitoihin, tai etnisen kaupan hyllylle mainiolla katteella.

Comments are closed.