Koti Uutisia Talous Keskuskauppakamari: pakotteet saattavat romuttaa Suomen viennin Iraniin

Keskuskauppakamari: pakotteet saattavat romuttaa Suomen viennin Iraniin

6

Suomen sionistisen eliitin kumartelu Yhdysvalloille ja muille roistovaltioille uhkaa aiheuttaa Suomelle taloudellista haittaa. Aikaisemmin esimerkiksi EU:n asettamat pakotteet Venäjää vastaan ovat olleet haitallisia Suomen taloudelle.

Yhdysvaltain asettamat pakotteet Irania vastaan astuvat voimaan maanantaina. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori kertoo, että Suomen vienti Iraniin voi loppua kokonaan. Suomalaisten yritysten jättämä markkina-aukko saattaa täyttyä esimerkiksi kiinalaisten yritysten vuoksi. Näin ollen suomalaisyritysten kovalla työllä luodut markkinat menetettäisiin ilman minkäänlaista hyötyä Suomelle.

– Suomalaisyritykset toivovat, että EU pystyisi lupaustensa mukaisesti pikaisesti järjestämään vaihtoehtoisia rahoituskanavia kansainvälisten dollaripohjaisten rahoituskanavien tilalle maksujen kotiuttamiseksi Suomeen. Muuten vientiyritykset joutuvat vetäytymään luottotappioiden kanssa Iranista, Vuori kertoo tiedotteessa.

Suomen vienti Iraniin lisääntyi viime vuonna huikeat 50 prosenttia, ja se edustaa noin 115 miljoonaan euroon kauppaa.

Lähde: Yle

6 KOMMENTIT

  1. Ai että Kiinalaisten… Mitenkäs kävi Venäjän kanssa? Ne Suomalaiset tuotteet jotka synnyttivät tyhjiön täyttyivät Amerikkalaisilla ja Saksalaisilla tuotteilla. Eikä Venäjän markkinoille enää mennä noin vain.

    Ei sellaista lakia olekkaan joka kieltäisi mymästä Venäjälle tai Iraniin. Jos eteeni tulee kauppaa niin minä myyn aivan varmasti. Vaikka kullalla joka on rikoksista suurimpia.

  2. Mielestäni ei haittaa. Kapitalistinen maailmantalous tuhoaa luontoamme ja hävittää maan resusseja enemmän kuin mikään muu. 15 suurinta rahtilaivaa saastuttavat noin yhtä paljon kuin maailman kaikki 760 miljoonaa autoa. Tämän lisäksi Eurooppa on muuttumassa enemmän aavikoksi kestämättömän tehomaatalouden takia, meitä yritetään väestönvaihtaa ja hävittää, rotusekottelua, kulttuurimarxismia, rodun alenemista ”untermenschiksi” sivilisaation takia, ydinjätteet ja hiroshimat, merien eläimistön tuhoaminen. Paljon sairasta ja kuvottavaa.
    Ei verotuloja ja sivilisaatiota = Ei (((systeemiä)))= Ei väestönvaihdosta Euroopassa

  3. Eihän tuossa muuta kuin jatketaan vientiä. Jos joku kyselee, niin sanotaan ettei viedä mitään.

    Muuten olen sitä mieltä, että muslimimaiden kanssa ei tule olla missään tekemisissä. On hyvä ymmärtää, että islam on sodassa muuta maailmaa vastaan.

  4. Jos suomi olisi itsenäinen ja tehnyt järkevät sekä kauaskatseiset sopimukset eu:n kanssa, voisi se silloin näyttää keskaria pakotteille ja jatkaa kauppaa muina miehinä.
    Venäjän vienti vetäisi ja sen kautta myös kulkisi tavara iraniin sekä muualle maailmaa.
    Nyt ynnykkäkyykkäperseiden vuoksi ulkomaankauppa koko ajan pienenee, menetetyt markkinat ovat vallanneet toiset ja niille ei ole paluuta.

  5. Suomen on tehtävä kauppaa kaikkien kanssa riippumatta siitä, kenen kanssa milloinkin kauppa kumppanilla on “sukset ristissä”. Teki Suomi aikoinaan kauppaa Neuvostoliiton kanssa, vaikka Yhdysvallat varmasti ollut asiasta “ilahtunut”. Maailmanpolitiikassa ja varsinkaan kansainvälisessä kaupassa ei ole syytä moralisoida niin “paskan tärkeesti”, sillä tämä “pallo” on asutettu aina ihmissuvulla, joka on AINA ollut kykenevät toisiaan kiusaamaan, joka alkaa jo päivähoitopaikan pihasta.
    Suomen olisi pitänyt käydä kauppaa Venäjän kanssa huolimatta “mutti perkkelin” koirakammosta ja Krimin miehityksestä eikä olla paavillisempi kuin paavi itse kauppapakotteissa Venäjää kohtaan. Keski-Euroopan maille Venäjän kauppa on marginaalista, joten ne eivät ole hävinneet paljoakaan kuin sen sijaan Suomi, jonka kaupankäynti naapurimaahan oli suurta, ilosta hyppien sen katkaisi aivan kuten jokavuotisen hymypoika aina tekee paukutellen vielä hinkseleitään, että TÄSSÄ OLLAAN EU:ssa näetkös nyt varmasti!!!

Comments are closed.