Koti Uutisia Kesäleiri tuo yhteen ruotsalaisnuoret ja “pakolaislapset”

Kesäleiri tuo yhteen ruotsalaisnuoret ja “pakolaislapset”

1

Ruotsin Söderköpingissä on parhaillaan käynnissä kesäleiri, jolla halutaan tutustuttaa ruotsalaisnuoria ja niin kutsuttuja pakolaislapsia toisiinsa. Leirin tarkoitus on “luoda nuorille tapaamispaikka, joka ei ole luonnollinen”.

Kesäleirillä ruotsalaistyttöjä ja -poikia “tutustutetaan” muun muassa vastikään saapuneisiin somalialaisiin “yksin saapuneisiin pakolaislapsiin”, jotka eivät osaa edes ruotsia. Leirillä osallistujien tulisi oppia toisistaan sekä näiden kulttuureista ja kokemuksista. “Tarkoitus on luoda nuorille tapaamispaikka, joka ei ole luonnollinen”, kertoo leirin vetäjä Anna Doll.

“Yksin saapuneita pakolaislapsia ja -nuoria” vastaanottavassa Olivia AB -yksikössä työskentelevän Dollin mukaan leirillä on myös mahdollisuus moniin “tärkeisiin tapaamisiin”. Hän toivoo, että leiristä tulisi toistuvankaltainen ilmiö: “Toivon, että tästä tulisi jatkuva kesäinen seikkailu nuorillemme Söderköpingissä.”

Leirille osallistuu yhteensä noin 30 eritaustaista nuorta. Yksi osallistujista, 19-vuotias afganistanilainen Heshmat Hassani, kertoo odottavansa leiriä monista syistä: “Tulee olemaan kivaa oppia toisistaan vähän enemmän ja oppia uusia asioita yhdessä”, hän perustelee.

 
Lähteet: Nordfront, Norrköpings Tidningar

1 KOMMENTTI

  1. Suomikin tarvitsee tälläisiä kesäleirejä, mutta vähän erilaisella meiningillä.

Comments are closed.