Koti Uutisia Kenialaiset sotilaat varastelivat Westgatessa

Kenialaiset sotilaat varastelivat Westgatessa

0

Aiemmin Kenian armeija on jyrkästi kiistänyt väitteet, joiden mukaan sen sotilaita olisi osallistunut ryöstelyyn syyskuussa Westgate-ostoskeskuksessa tapahtuneen verilöylyn yhteydessä. Poliisipäällikkö jopa uhkaili pidättävänsä ne toimittajat, jotka raportoivat sotilaiden käytöksestä.

Tiistaina armeija kuitenkin myönsi, että osa sotilaista todella ryösteli ostoskeskuksessa, vaikka pelastusoperaatio oli edelleen käynnissä. Ainakin kaksi sotilasta on nyt vangittu ja yhtä upseeria sekä kahta poliisia epäillään niin ikään varastelusta, vaikka tilanne oli vielä päällä.

Myös useita kenialaisia siviilejä epäillään vastaavanlaisesta toiminnasta. Epäilyt koskevat muun muassa elektroniikan varastelua kaupoista, ja yksi siviili yritti ilmeisesti varastaa parkkipaikalla ollutta autoa.

Somalialainen islamistiryhmä Al-Shabaab hyökkäsi syyskuun 21. päivä Kenian pääkaupungissa Nairobissa sijainneeseen ostoskeskukseen surmaten 67 ihmistä.

 
Lähde: The Telegraph