Koti Uutisia Kotimaa Kehitysmaista tuttu kolera leviää Suomen vesissä

Kehitysmaista tuttu kolera leviää Suomen vesissä

4

Koleratartuntoja on esiintynyt Itämeren rannikoilla. Tartuntoja on havaittu niin etelässä kuin pohjoisessa. Asian vahvistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Syy Vibrio cholerae -bakteerin leviämiseen on harvinaisen lämmin kesä. Viimeksi tartuntoja havaittiin vuonna 2014, jolloin oli myös erittäin lämmintä. Tätä ennen kolerabakteerin aiheuttamia laajempia tartuntoja havaittiin vuonna 1998.

– Muutamia tartuntoja on ollut. Jos on haavoja, silloin kannattaa varoa. Bakteeri voi tarttua haavojen kautta vereen tai korvakäytävän kautta, jos vedessä sukeltelee, erikoistutkija Aino Kyyhkynen kertoo.

Niin lapset kuten aikuiset ovat alttiita tartunnalle. Bakteeri viihtyy murtovesissä ja lämmössä, jossa se lisääntyy. Kolera aiheuttaa vatsatautia sekä iho- ja korvatulehduksia. Bakteeri voi myös aiheuttaa ihmisessä lievää ripulia, joka yleisesti paranee kotihoidolla.

Koleraa esiintyy maapallolla etenkin lämpimissä kehitysmaissa esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa, Intian niemimaalla sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa.

Lähde: Ilta-Sanomat

4 KOMMENTIT

  1. Ja mistähän tämän bakteerin yleistyminen johtuu, ei ainoastaan vesien lämpiämisestä vaan siitä ketkä siellä käyvät pulikoimassa, kyllä juuri tuolta välimeren etelän puolelta tulleet parasiitit.
    Heille se on arkipäivää ja osalla vastustuskykykin, joten tällainen jää huomiotta, kun ei ole maahantulossa perusteellista terveystarkastusta.

    • Samoilla linjoilla. Mutta kun tiedetään että kaikkien kaupunkien jätevedet lasketaan niihin jokiin jotka virtaavat meriin, niin ketkäs niihin kaupunkien vedenpuhdistamoihin pissii ja paskoo? Ja keissähän tuo kolera oikein elää. Se ei ole pohjolan tauti, päiväntasaajan maiden tauti.

      Niin että kaikkea hyvää ne aivokirurgit ja avaruuslentäjät tänne pohjolaan tuovat. Kuin polionkin jota tavataan jätevsilaitoksilta sekä tuberkuloosin. Muista, kuten neekerisankkerista, puhumattakaan.

  2. Kolera on pystytty jo kerrostalon/asuntoyhtiön tarkkuudella kauan sitten eristämään. Nyt vain viranomaiset meidän verovaroin katsomaan, että kuinka monta Nuria, Mohameddia, Abdulia ja Mehmediä siellä mahtaakan asua. Nami-nami. Eikö näistä perkeleen loisista voisi jo hankkiutua eroon? Mitä pahaa pitää vielä tapahtua ennen kuin idiootit heräävät!

  3. Minkä takia TE-toimiston sivuilla tarjotaan palveluita arabiaksi, somaliksi sekä Afghanistanin, Irakin, Iranin jne. kielillä?

    Onko kukaan koskaan nähnyt esim. somalinaista tai romania töissä? Miten he pärjäävät työtä tekemättä Suomenkaltaisessa, kalliissa maassa? Heitä eivät taida työvoimapoliittiset sanktiot ja karenssit koskea?

    Näistä voisi joku tehdä lakialoitteen. Rikotaan taas yhdenvertaisuusperiaatetta RÄIKEÄSTI.

    Yksityisen työterveyshuollon osalta voin omakohtaisesti todeta, ettei siellä mitään em. ryhmien edustajia ole asiakkaina. Voiko täästä päätellä kaikkien olevan 100 %:sesti terveitä ja työelämässä? Sotii tosin sitä vastaan että kuitenkin tilastojen ja empiiristen havaintojen perusteella esim. somaliuroksista on 60 % työttöminä ja naaraista 100 %. Romaneilla on myös järjestään invalidimerkki autoissaan. Miten heillä on edes varaa autoihin? Taitavat nauttia täyttä työkyvyttömyyskorvausta meidän piikkiin kaikki nämä loiset.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here