Koti Uutisia Kotimaa Kauppalehti: Pankit koronakriisin voittajia Suomessa

Kauppalehti: Pankit koronakriisin voittajia Suomessa

5
corona-economy-scaled-1

Koronan synnyttämä talouskriisi on alkanut heijastua suomalaisyritysten ja -kuluttajien kykyyn saada luottoa pankeilta. Tilanne on erityisen vaikea pienille yrityksille, joiden kassat ovat tyhjentyneet myynnin romahtamisen vuoksi tänä keväänä.

Kauppalehden mukaan pankkiirit ovat kuitenkin onnekkaassa tilanteessa, sillä ne tekevät rahaa jopa silloin, kun esimerkiksi asuntovelalliset ja luottokorttien käyttäjät lykkäävät lainanlyhennyksiään. Kuluttajien ahdinko merkitsee pankeille korkeampia voittoja tulevaisuudessa.

– Kuluttajat maksavat laskun pitenevien laina-aikojen seurauksena suurempina korkokuluina ja palvelumaksuina viimeistään ensi keväästä alkaen. Pankit ja rahoituslaitokset, joilla on vahvan taseen lisäksi kehittyneet riskien ennustemallit, ovat koronakriisin voittajia, muistutti Sortter-yhtiön toimitusjohtaja Markus Huhdanpää.

Lähde: Kauppalehti

5 KOMMENTIT

  1. Tuossa koronauutisointia seuloessani huomasin jutun jossa oltiin “peloissaan” kun korona leviää maahanmuuttajaryhmissä. Ja sitten muistan jonkun teholääkärin haastattelun mahdollisesta tilanteesta jossa jouduttaisiin priorisoimaan potilaita.
    Eli jos (toivottavasti ei) tilanne huononee ja tehohoitopaikat loppuu, pääsee se nuorempi neekeripoika teholle ja vastaavasti kantasuomalainen seniori annetaan kuolla.
    Eletään kyllä mielenkiintoisia aikoja.
    Mutta jos tässäkin olisi jotain hyvää ja suomalaiset huomaisivat miten loistava ratkaisu on erottaa Uusimaa muusta Suomesta. Siitä voitaisiin tehdä ihan pysyvä ratkaisu.

  2. https://mvlehti.net/2020/04/07/malli-marin-terveydenhoito-covid-19-torjuntaan-ilman-suojavarusteita-vai-valtuuskunta-moskovaan-umv-paakirjoitus/

    »Koska jo tässä vaiheessa on täysin selvää, ettei Suomessa ole tapahtunut valmistautumista, varautumista eikä suunnittelua, ja siksi arvokkaat terveydenhoitajat joutuvat käymään biouhkaa vastaan paljain käsin, miksei Suomi käänny akuutissa hätätilanteessa Kiinan ja Venäjän puoleen?

    Suomen ”strategiseksi liittolaisiksi” vuosikymmeniä ylistetyt länsivallat, kuten Yhdysvallat ilmoittaa aivan suoraan, että se käyttää vaikka sotilaallista voimaansa hankkiakseen itse tarvitsemansa miljardit suojaimet. Ranska, Saksa ja monet muut länsimaat, kaappaavat itselleen suojaimien toimitukset joihin he pääsevät käsiksi. Länsimaat eivät halua, kykene, eivätkä edes välitä Suomen ja suomalaisten hätätilanteesta.

    Eikä tämän pitäisi yllättää meistä ketään:

    ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun,” muistuttaa Suomenlinnan Kuninkaanporttiin hakatut Augustin Ehrensvärdin sanat.»

    Todellakin: pitäkäämme huolta itsestämme. Linkolaa lainataksen, on mielisairasta olla kiinnostunut vaikkapa “Afrikan nälänhädästä”.

    Ja kyllä — juutalainen voittaa AINA.

  3. Afrikka-komissaari J. Urpilainen lipsautti että “toinen aalto koronaa on tulossa kehitysmaista, jos tilannetta ei saada padottua” eli koronaa pysäytettyä ja hoidettua pois maailmanlaajuisesti.

    Tämä voi kuulostaa idioottimaiselta, mutta minulla olisi yksinkertainen ehdotus: rajat kiinni?

    Tiedän, tiedän! Tuo kuulostaa aivan hullulta ajatukselta, mutta…

Comments are closed.