Koti Artikkelit Vastarintaliike Katupartiointia viidessä kaupungissa samana iltana

Katupartiointia viidessä kaupungissa samana iltana

39

Suomen Vastarintaliike järjesti perjantaina 4.12. turvapartiointia useissa eri kaupungeissa. Liike jalkautui kaduille Oulussa, Tampereella, Lahdessa, Hyvinkäällä sekä Porissa.

Tampere.
Tampere.

Partioinnilla haluttiin turvata kantasuomalaisten viikonlopun viettoa ja samalla kannustaa myös muita suomalaisia aktivoitumaan perheensä ja lähiympäristönsä puolesta.

Etenkin naisiin kohdistuva seksuaalirikollisuus on räjähtänyt syksyn aikana käsiin pakolaiskriisin vuoksi. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan afrikkalaiset ja arabit syyllistyvät 17 kertaa valkoisia useammin esimerkiksi raiskauksiin.

Oulu

“Aktivistiryhmä palasi partioimaan Kontinkankaan ja Raksilan alueelle. Partioimme aiemmin samalla alueella viikolla 47. Partiointialueella sijaitsee vastaanottokeskus, joka on aiheuttanut huolta alueen turvallisuudesta paikallisten keskuudessa.

Aiemmin alueella tapahtui monikulttuurinen raiskausyritys, ja suomalaisnaisia on ahdisteltu törkeästi pitkin syksyä.”

Hyvinkää

“Paikallinen vastaanottokeskus on synnyttänyt suurta turvattomuudentunnetta suomalaisissa.

Turvapartiointi-ilta sujui hyvin rauhallisesti. Suomalaisapuliivit herättivät hieman
uteliaisuutta ohikulkijoissa, ja aktivistit kävivät monta mielenkiintoista keskustelua illan aikana.”

Tampere

“Pirkanmaan aktivistiryhmä aloitti kierroksensa Lapiniemestä ja kiersi siellä pakolaiskeskuksen läheisyydessä olevia lenkkipolkuja pitkin. Tämän jälkeen ryhmä suuntasi kaupungin keskustaan. Keskustassa ryhmä kiersi vielä Tampellan alueella.

Vastaanottokeskusten tuntumaan kiinnitettiin myös paljon siirtolaistulvan uhista valistavaa materiaalia. Ilta sujui kaiken kaikkiaan rauhallisesti.”

hvnk041220153
Hyvinkää.
kplhi051220151
Lahti.
kpoulu_041220152
Oulu.
PoriPartio71220152
Pori.
Tampere.
Tampere.

kplhi051220153

Lahti

“Vaikka keli oli sateinen, ryhmään oli saapunut mukavasti osallistujia, joista monet osallistuivat partiointiin nyt ensimmäistä kertaa. Liikuimme pääosin keskusta-alueella. Ilta sujui hyvin, ja ryhmän kierrellessä tulikin muutamalta autoilijalta peukalomerkkiä kannustukseksi.

Ryhmä kävi pitämässä tauon Hennalan lähellä sijaitsevalla huoltoasemalla, minkä jälkeen keskusta kierrettiin vielä muutaman kerran.”

Pori

“Suomalaisavun turvapartiointi aloitetiin noin puolen yön aikaan moottoripartioinnilla Porissa. Ryhmä kiersi pääasiassa Länsi-Porin alueella koulujen lähistöjä. Vähärauman ala-asteen pihalla aikaa viettänyt nuoriso lähti pihasta pikaisesti ryhmän auton kiertäessä koulun viereen, minkä vuoksi päätimme tarkastaa koulun pihan. Pihalle oli levitetty rikotusta sateenvarjosta teräviä metallikappaleita, jotka siivottiin.

Hieman yhden jälkeen siirryttiin Harjavaltaan, jossa jalkauduttiin paikallisen baarin ja yökerhon läheisyyteen. Harjavallan yö oli rauhallinen, ja ainoa ryhmän suorittama toimenpide oli vahvasti päihtyneen herrasmiehen taluttaminen pienen matkan verran pyöränsä kanssa.

Yöllä kierrettiin myös Kokemäellä, jossa oli todella rauhallista. Turvapartionti päättyi noin puoli neljän aikaan aamuyöllä, jolloin osallistujat suuntasivat koteihinsa.”

KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!

Haluatko liittyä mukaan toimintaan? Ota yhteyttä: vastarintaliike[at]vastarinta.com

 

Vastarintaliike

39 KOMMENTIT

  1. Kannustan, kannustan kaikilla mahdollisilla tavoilla.

    Oikealla asialla!

    Jos olis vähän nuorempi(61v.), olisin ehdottomasti mukana.

  2. Eipä näyttänyt missään oikeen tapahtuvan mitään. Johtuikohan ihan partioista vai siitä ettei Suomessa yksinkertaisesti meno ole muuttunut sen kummemmin. Taino, minun nuoruudessani ei random siviilit marssinut liivit päällä kaduilla kuvitellen lisäävänsä turvaa 😛

    • ..Voihan partiolla voinut olla ennaltaehkäisevä vaikutuskin. Joka tapauksessa ei sinun nuoruudessasi ollut myöskään kymmeniätuhansia valepakolaisia, joita olisi elätetty silloisten veromarkkojen turvin…

      ja itse artikkelille, KIITOS, HIENOA TOIMINTAA!!!

    • >Taino, minun nuoruudessani ei random siviilit marssinut liivit päällä kaduilla kuvitellen lisäävänsä turvaa

      Eipä tälle toiminnalle ole aiemmin ollu tarvetta koska mamut eivät ole aiemmin juoksennelleet ahdistelemassa ja raiskaamassa naisia koska ennen mamuja ei ollut. Ja väite siitä että nämä eivät lisää turvallisuutta on naurettava, viime kesänä katupartio sai ahdistelija kiinni ja luulen että hän ei enää ketään ahdistele.

      • Joo mä tunnen oloni niin paljon turvallisemmaksi kuin ihan yhden ahdistelijan sai katupartio viime kesänä kiinni, voi että, hurja suoritus.

        Hei nyt ihan oikeesti, jos näillä partioilla halutaan sitä turvallisuutta lisätä niin voisiko olla hyvä idea esimerkiksi partioida koko yö? Tai edes 20-05 aika välillä?
        Entä mitä jos partio vaikka hajaantuisi kahden tai kolmen ryhmissä (riippuu miesmäärästä)? Näin saataisiin laajempi alue katettua. Kaupungin alueen voisi vaikka jakaa sektoreihin joita kukin pari vahtisi/tarkkailisi. Nykyaikana ei tarvitsisi edes mitään radiolaitteita koska melkein jokaisella nyt varmaan löytyy jonkinnäköinen matkakapula millä pystyisi pitämään yhteyttä muihin. Tietenkin ideaa olisi jos vaikka olisi auto käytössä, josta käsin toimisi komento, esim. jos partio havaitsee epäilyttävää toimintaa voisi komennossa oleva katsoa mitkä partiot ovat kyseisen partion läheisyydessä ja lähettää heidät tukemaan jne. Tässä vain muutama lonkalta vedetty heitto, jotka itse mieltäisin tehokkaan partioinnin kulmakiviksi.

        20 hengen parijono joka menee kotiin nukkumaan (tai baariin ryyppämään) klo 23 jälkeen ei luo mitään turvaa. Näyttävää propagandaa toki mutta ei turvaa. Herätkää nyt jumalauta todellisuuteen.

        • ..Ei muuta, kuin herra on hyvä ja osallistuu itse mukaan. Se on niiiin mukava huudella kotisohvalta kahvikupposen takaa ja katsoa tv:tä. Aivan loistavan esimerkin annat perusperseilystä.. ollaan kyllä arvostelemassa ja sivusta huutamassa, mutta sitten kun pitäisi tehdä jotain niin on aina jotakin muuta menoa. Kipitä vain takaisin sinne kiven koloon mistä alunperin olet noussutkaan.

          • Ensinnäkin herra Suvaitsematon, minulla ei ole sohvaa, toiseksi en juo kahvia vaan teetä, koska britti-imperiumi ja kolmanneksi en myöskään katso TV:tä. Kerropa oletko itse ollut partioimassa ja kuinka monta kansalaista olet pelastanut hirvittävältä väkivallalta?

            En osallistu katupartioihin enkä tule koskaan osallistumaan koska näen ne poliittisesti latautuneina näytöksinä. Ei sillä nostan hattua vastarintaliikkeen johdolle, he tietävät mitä tekevät tässä asiassa, ainoa mikä minua oikeastaan häiritsee että jotkut hölmöt täällä uskovat siihen että nämä ovat oikeasti “turva” partioita.

            Ja mitä tulee heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen, ratkaisu ei todellakaan ole siviilien järjestämät lynkkaysporukat. Homma pitäisi tehdä alusta loppuun viranomaisvoimin ja hätätilanteessa sitten vaikka PV:ltä tukea, mutta siis yleisesti vastustan poliisien resurssien leikkaamista.

            Ja ainiin, nimimerkki ei ole suvakki, puoluepoliittisen suuntautumiseni takia vaan pikemminkin sen takia että kun teikäläisten kanssa yrittää yhtään mitään keskustella niin aika lailla varmasti sieltä lentää heti ensimmäisenä suvakkimaanpetturivihervassarianarkistimarko-kortit pöydälle vaikka en kyseisissä piireissä pahemmin liiku 😛 Ihan oikeasti olen hieman oikealle kalleellaan oleva militaristi, joka luultavasti tekee päivittäin enemmän tämän valtion eteen kuin sinä arvon Suvaitsematon. Taino, maksat varmasti enemmän alkoholiveroa kuin minä, veteraanit kiittää siitä.

            että mitä jos ryömisit suvaitsematon itse sinne kivesi alle karjalaa ryystämään…

            P.S ehkä seuraavalla kerralla vastaat itse aiheeseen etkä mene henkilökohtaisuuksiin niin minunkaan ei tarvitse.

          • Ensinnäkin olen normaalisti työssä käyvä henkilö ja ei, en käytä alkoholia juuri ollenkaan, mitä nyt saunaoluen sillöin tällöin nautiskelen.
            Tätä keskustelua on aivan turha jatkaa, koska tuo lässyttäminen on juuri tuota samaa perushuttua mitä kuulee myös niiltä vihervasurivässyköiltä. Se on vaan niin helppoa aina huudella sivusta, että miten asiat pitää tehdä.

          • Nimimerkki suvakilla ei selvästikään ole mitään käryä mitä katupartioissa tapahtuu tai miten käytännön suoritus näissä menee.

            Suvakki ei myöskään selkeästikään ole tehnyt havaintoa siitä, että poliisi käyttää enemmän resursseja kansallismielisten valvontaan kuin jatkuvasti perseilevien matujen ojentamiseen – ja tähän päälle he vielä peittelevät näiden kiittämättömien loisten rikoksia. Poliittisen korrektiuden nimissä he kuitenkin mielummin katsovat monia asioita sormien läpi ja asettavat kantasuomalaiset näin vaaraan. Siksi katupartioita on perustettu. Katupartiot eivät ole mitään lynkkaysporukoita (mistä olet sellaisen käsityksen saanut) vaan suomalaisten turvaamiseen keskittyviä partioita. Siinä puututaan rikoksiin, autetaan mummoja tien yli, siivotaan esim. huumeneuloja pois kadulta jne.

            Aivan selvästi olet enemmän oikealle kallellaan kun yksikään kansallissosialisti, jos sinun mielestäsi enemmän veroja maksava ihminen on arvokkaampi kuin vähemmän veroja maksava. Varsinkin kun ottaa huomioon minkälaiselle valtiolle niitä veroja maksetaan niin meillä on varmaan perustavanlaatuinen näkemysero tässä asiassa. Minä en ainakaan todellakaan puolusta tätä valtiota missään suhteessa – Suomen luonto, Suomen kansa ja Suomi itsessään on asioita, joiden puolesta kuolisin mielelläni. Tämänhetkinen valtio on kuitenkin saastaa, ja sinä ylpeänä maksat heille veroa. Onnea valitsemallasi tiellä.

  3. Kelpaisikohan tällainen 54 v. varareserviläinen (tkm.) vielä johonkin aktiivitoimintaan? (Kuntoa olisi nostettava, painoakin pudotettava…) Koettakaa nuoremmat jaksaa, mutta en aio, enkä halua, pinnata kansallisesta yhteisrintamasta. Suomi kuuluu suomalaisille, ja kotikaupunkinikin katuineen olisi puhdistuksen tarpeessa. (Tiedämme kaikki, mistä saastasta…)

    PS: Olen huolestunut, kun tännekin nousee näitä “vokkeja”, ja täällä on kommareita ja anarkisteja, ym piripäitä jotka koettavat olla hyvää pataa savunahkamaahantunkeutujien kanssa. Nämä seuduthan ovat rakkaan Isänmaamme Suomen ydinaluetta! Toivoisin sydämestäni, että Suomi olisi vielä pelastettavissa tänne kuulumattomalta roskaväeltä! Jatketaan taistelua! Tsemppiä, aktiivit taistelutoverit! Kiitos, kun jaksatte kamppailla! = Täysi tukenne teille täältä “tykistön reservistä”!

    • Erkki käy täyttämässä hakemus ja liity mukaan toimintaan. Ikä ei ole mikään este, sillä jokaiselle löytyy kyllä varmasti tekemistä!

      • Kiitos kehotuksesta, arvoisa Aktivisti!

        – Harkitsen asiaa, ihan oikeasti.

        (Tällä hetkellä poden tapaturmisesta fyysisestä työtilanteesta johtuvaa selkävaivaa/kipua. Parantelen sen ensin kuntoon ainakin, ennen kuin mahdolliset kunnon aktiviteetit kutsuvat…
        – “Suomen Raskaassa” selkä vielä kesti paremmin, pieniähän nämä!
        En sanonut edellistä valittamalla… Aika, lepo ja kevyt treeni parantaa, tiedän sen kokemuksesta.)

        Jakaisin tässä vielä, (täydentäen ja tarkentaen), mitä kommentoin Magneettimedian Sibelius-artikkeliin (jonka kirjoitti Arvi Pihkala):

        “Mikään sosialismi ei sovi isänmaallisen suomalaisen vartalolle. Ei edes kansallisSOSIALISMI! Tässä tilanteessa haluan tehdä yhteistyötä kansallissosialistien(kin) kanssa, koska vihollinen on jo kaduillamme…
        (= Jos KS-tovereille sopii, niin tietenkin!)

        (Ei muuten sionismikaan sovi suomalaisen ”vartalolle”! Israel- ja juutalaishihhuleille tiedoksi!)

        Kaikissa sosialismeissa valtiolla on liikaa valtaa ja kontrollia. Suomalaiskansalliseen elämäntäapaan kuuluu tietty yksilönvapaus ja vapaa liittyminen valtioon.

        Anarkisti en ainakaan ole… Ehkä vanhan ajan kokoomuslaisuus on lähinnä sydäntäni, siis aito kristillis-isänmaallinen konservatismi…?

        En tyrmää kansallissosialismia, sanoinhan jo aiemmassa kommentissani, että patriootit tekevät paljon todella hyviä juttuja, mm. katupartiointia yms. tärkeää! Tutkin ja mietin asiaa. Ehkä jonain päivänä saatan olla jopa KS-liikkeessä mukana, mutta tutkin ideologiaa huolella, ja nukun ”väyryset”, ennen kuin varsinaisesti liityn kansallisssosialisteihin. Painottaisin kuitenkin kansallismielisten yhteistyötä, siis meidän jotka emme ole sionistien aivopesemiä (ainakaan enää)”.

        P. S.
        KV-patriooteille: En takerru sosialismi-sanaan sanana sinänsä. Se ei ole minulle kuitenkaan kansallissosialismin suhteen mikään kynnyskysymys! Maalaistaustastani johtuen vierastan kaikkea mikä viittaa “punaisuuteen”! Isoisäni oli valkoinen vapaussoturi, ja isäni sotaveteraani.

        Taisteluterveisin: EH

  4. Hienoa toimintaa.

    Jos koskaan niin juuri nyt Suomen kansa haluaa nähdä oikeita miehiä, nuoria ja vanhoja maamme kylissä ja kaupungeissa. Puolustamassa omaa maataan ja sen ihmisiä.

    Kansallismielisten on oltava etulinjassa, suomalaisia johdetaan edestä. Nykyinen maanpetturieliitti pakenee “pakkojen” taakse. Orpo hokee kuin lobotomiapotilas, että “on pakko”, kun “kansainväliset sopimukset” velvoittavat.

    Nämä sopimukset velvoittavat todellakin meitä tuhoamaan maamme ja sekös näitä selkärangattomia oman edun tavoittelijoita kiehtoo.

    Juuri nyt kansa haluaa nähdä miehiä ja naisia, jotka rohkeasti seisovat oman kansansa takana.

    Kansallinen Vastarinta on kuin palava, puhdas liekki verrattuna näihin kansainvälisten sontasionistien maanpetturilieroihin, jotka pimeyden turvin yrittävät sammuttaa kansamme liekin.

    Me voitamme tämän taiston, mutta se on, niin kuin aina, raskas taisto. Mutta juuri nyt mannerlaatat liikkuvat: Venäjä, Putin, USA, Trump, Le Pen. Ja samalla kaikki länsimaat ovat ahdingossa rahallisesti.

    Mannerlaatat liikkuvat, tarvitaan oikeita miehiä ja naisia !

    Tarvitaan Kansallista Vastarintaa!

  5. Kiitokset kaikille katupartiointiin osallistuneille henkilöille! Arvostan toimintaanne.

    Tavallisten kansalaisten järjestämä katupartiointi olisi erinomainen tapa parantaa yleistä turvallisuutta, kun poliisilla ei näytä enää olevan resursseja perusturvallisuudesta huolehtimiseen (Poliisin resurssien alasajo on ollut tietoinen arvovalintakysymys päättäjiemme osalta). Lisääntyneiden silmäparien ja todistajien määrä sekä joukkovoiman pelko purevat kyllä tehokkaasti yksittäisten rikoksenyrittäjien ja pienten jengien haluun raiskata tai ryöstää, kun kiinnijäämisen ja vastatoimien riski kasvaa. Naapurustojen katupartionti taitaa olla varsin yleistä esim. Yhdysvalloissa?

    Poliisin torumiset katupartioinnin järjestämisestä voi sivuuttaa olankohautuksella. Laki ei kiellä harrastamasta iltaisia tai öisiä kävelylenkkejä harrastaja- tai kaveriporukalla. Jokaisella kansalaisella on lisäksi oikeus ja velvollisuus puuttua havaitsemaansa rikokseen ja laki sallii kansalaisten suorittaa siviilipidätyksiä. Esim. Poliisit-sarjassa poliisi on käynyt noutamassa esim. kansalaisten taltuttaman varkaan. Homma toimii ja kansan tuki on taattu, kunhan voimankäytössä käytetään tervettä järkeä ja toimintaa ei käytetä syyttömien vainoamiseen tai provosoimiseen.

    Totuushan kuitenkin on, ikävä kyllä, että satunnainen katupartiointi muutamassa kaupungissa ei paranna merkittävästi kansalaisten turvallisuudentunnetta. Partioinnista olisi pyrittävä tekemään säännöllistä ja sen tulisi kattaa mahdollisimman monta kaupunkia.

    Ymmärrän, että partiointiin on tällä hetkellä niukasti resursseja, mikä rajoittaa toimintaa. En itse uskalla osallistua partiointiin, sillä monikulttuurisuudesta hyötyvä työnantaja ei todellakaan katsoisi hyvällä, jos he näkisivät minut partiojoukoissa. Leimautumisen ja seuraamusten pelko on varmaan suurin toiminnan laajentamista ehkäisevä tekijä myös muiden osalla.

    • Noh, kun ilmeisesti löytyy tarpeeksi järjettömiä ihmisiä näihin partiointeihin poliisin kehotuksista huolimatta niin saanen silti muistuttaa, että jokaista niihin osallistuvaa silti velvoittaa Suomen laki ja se olisikin hyvä painaa mieleensä.

      Ensimmäiseksi suosittelisin että jokainen lukee pakkokeinolain 2 luvun 2§ – 4§ HUOLELLA ja miettii siellä pienessä päässään mitä siellä sanotaan.

      Etenkin voimakeinojen käytöstä muistutan “kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen toimittamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvostellen puolustettavina, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin.”

      Eli jos toisen ihonväri, naamataulu, poliittinen mielipide yms. ei miellytä niin se ei anna oikeutta käyttää väkivaltaa tai tehdä hänelle oikeastaan yhtään mitään. Jos joku huutaa partiolle että “vitun natsit” tai puhuu vieraalla kielellä niin se ei silti oikeuta ottamaan ketään kiinni, tai uhkaamaan väkivallalla (joka muuten on rikos), tai mukiloimaan (joka myöskin on rikos 😉 )
      Jos ihan OIKEASTI törmää johonkin rikolliseen toimintaan niin sitten pitää käyttää malttia ja oma suositukseni olisikin soitto poliisille. Vaikka kyse olisi raiskauksen yrittämisestä, se ei anna oikeutta tehdä kiinniotettavalle tarpeetonta väkivaltaa ja paino sanalla tarpeeton. Käsistä saa pitää kiinni mutta sormea ei saa murtaa, sanotaanko vaikka nyt näin. Niin ja kiinniotettava pitää luovuttaa viipymättä viranomaiselle.

      Että harkintaa ja malttia nyt vaan jokaiselle.

      • Lex Ultima tiivisti hyvin pakkokeinolain 2. luvun sisällön. Muistutin tuosta voiman käytöstä itsekin painottamalla tervettä järjen käyttöä.

        Tuo kyllä tuntui pahalta, että Lex Ultiman mielestäsi katupartiointi on vain järjettömän ihmisen toimintaa. Katupartiointi on ihailtavaa ja kannatettavaa vapaaehtoistoimintaa, mikäli toiminnassa pysytään lain sallimissa rajoissa. Se, että partiointi tapahtuu SVL:n aktiivien toimesta, ei tee toiminnasta automaattisesti pahaa, vastuutonta ja tuomittavaa: SVL:n jäsenet näyttävät parhaillaan esimerkkiä siitä, miten jokainen voi toiminnallaan vaikuttaa rakentavasti ympäristöönsä. Poliisilta nyt on tällä hetkellä turha odottaa lisäpartioita turvaamaan katuja.

        Partioinnin ideahan on ensisijaisesti ennaltaehkäistä rikoksia kohottamalla kiinnijäämisen riskiä. Tavoitteena on, että partiot eivät kohtaisi lainkaan rikoksia tai ongelmatilanteita valvontakierroksillaan. Jos partioijien tarkoitusperänä on vain ajautua illan aikana ongelmiin ja tuottaa osallistujille jotain Street Fighter-elämyksiä, niin tietysti silloin toiminnalta katoaa ylevä pohja: tällöin myös yleinen mielipide kääntyy nopeasti toimintaa sekä toiminnan organisoijia vastaan.

        Tällä hetkellä SVL:n partiointi ei ole tiettävästi aiheuttanut kenellekkään mitään vahinkoa (HS ja illan pääuutislähetykset olisivat tiedottaneet meitä jo moneen otteeseen asiasta).

        • Anteeksi Nimetön jos loukkasin sinua puhumalla järjettömistä ihmisistä, ei saisi koskaan yleistää. Itse asiassa sinä vaikutat hyvinkin järjelliseltä, oma huoleni koskee lähinnä näissä partioissa kulkevia ääriaineksia. Sillä vaikka siellä nyt varmasti on mukana ihan tavallisia huolestuneita kansalaisia, niin täytyy muistaa, että tämä toiminta on silti kansallissosialistisen liikkeen järjestämää ja mitä näitä kommentteja täällä on välillä lukenut vaikuttaa kyllä siltä että näihin partioihinkin osallistuu ihmisiä joiden itsehillintä ei välttämättä ole kohdillaan. Vanha sanonta “joukossa tyhmyys tiivistyy” pitää myös paikkansa, sillä vaikka porukka olisi kuinka rauhallista niin ei se tarvi kuin yhden kiihkoilijan joka vetää muut mukanaan tekemään tyhmyyksiä. Tämä on se minun pääasiallinen huoli ja varmasti myös poliisin.

          Homman nimihän on nimittäin se että yleisestä järjestyksestä vastaavat henkilöt pitäisi ainakin omasta mielestäni kouluttaa huolella juurikin sen takia että joukosta voidaan karsia kaikki kuumakallet ja kiihkoilijat, se on kaikkien etu… minun, sinun, mahdollisen rikollisen, ja kaikkien kaduntallaajien.

          Jos kaikki partioijat olisivat kuin sinä nimetön, en olisi huolissani. Vaikutat hyvinkin järkevältä ja rauhalliselta henkilöltä joka tietää mitä tekee, mutta tiedän että näihin hommiin varmasti on innokkaasti ottamassa osaa myös niitä ihmisiä jotka haluavat purkaa omaa turhautumistaan ja vain etsivät syytä käyttää omankädenoikeutta.

  6. Hei!

    Voin tukea katupartiointia rahallisesti kirjaostoksin, mikäli ostoksia voi tehdä nettikaupan sijaan kasvokkain käteisellä vaikkapa katupartioita lähestymällä. En pysty antamaan kovinkaan montaa kymppiä vuodessa toimintaan, mutta ehkäpä pienemmistä puroista saataisiin kasvatettua vuolas virta? Uskoisin, etten olisi ainoa toimintaa tukeva henkilö. Jos myynnit suoritetaan yksityishenkilöiden välisenä käytetyn tavaran kauppana, niin myynneistä ei tulisi veroseuraamuksia (=ei veroeuroja tähän nykyiseen hulluuteen). Vinkkinä: kerran selattu kirja on käytetty, vaikka se saattaisikin kunnoltaan vastata uutta.

    Toivoisin katupartiointia Jyväskylään erityisesti Jyväskylän keskustan kävelykadulle sekä Keljon kauppakeskuksen alueelle. Alueet näyttävät muuttuneen “turvapaikanhakijoiden” norkoilualueiksi erityisesti ilta-aikaan. Osa nuorista “turvapaikanhakijoista” on hyvin agressiivisia. Viattomilta ohikulkijoilta saatetaan vaatia joukolla esim. tupakkaa väkivalloin uhkaamalla. Jengi ympäröi nopeasti uhrin estäen pakenemisen ja nostaa panoksia tarvittaessa tappouhkauksin. Ystävä joutui tälläisen painostuksen uhriksi tällä viikolla Jyväskylän keskustassa.

    Viimeaikaisten uutisointien perusteella kaverin kokema “kulttuurien kohtaaminen” ei todellakaan ollut edes pahinta, mitä nämä uudet tulokkaat voivat tehdä.

    Jos ilmoittelisitte julkisesti etukäteen, mistä katupartioita voi bongata Jyväskylässä, niin poikkeaisin mielelläni ostoksilla.

  7. Katupartiointi on, tietenkin, arvo sinänsä, kun samaan aikaan valtaeliitti viis välittää lastemme ja naistemme avunhuudoista. Kansamme heikoimmat pelkäävät omassa maassaan, omilla kotikulmillaan.

    Jos katupartio on vahvasti näkyvä, se tekee työnsä tarvitsematta puuttua mihinkään. Se luo ympärilleen turvaa. Se on juuri se, mitä lapsemme ja naisemme juuri nyt tarvitsevat. Kaikenlaiset lakien ja säädösten lukijat vain pakenevat suvakkiharhan taakse.

    Jos katupartio törmää väkivaltaan, se puuttuu asiaan, ja sillä selvä. Kuka tahansa oikea ihminen tekee niin kaikilla niillä voimavaroilla, jotka hänellä on.

    Missä vaiheessa tämä perustavaa laatua oleva asia on hämärtynyt?

    Jos näen jonkun raiskaavan, puutun asiaan. Jos turvapaikanhakija kiusaa naisia, puutun asiaan.

    Minkälaisia selkärangattomia nollia ovat ne, jotka vikisevät pakkokeinolaista jne. ?

    Jatkanko matkaani ja noudatan “pakkokeinolakia”? Ei, jokainen kunnon ihminen tekee sen, mikä on tehtävä.

    Ja swidun piste.

    • Pakkokeinolaki ei PeLeX kiellä toimimasta tai tekemästä ilmoitusta, itse asiassa jos selaat rikoslakia tarkemmin huomaat että on myös rangaistavaa olla ilmoittamatta törkeästä rikoksesta (Rikoslaki luku 15, 10 §).

      Se mitä pakkokeinolaki ohjeistaa ja mistä me lakimiehet ja poliisit teille omankädenoikeutta janoaville “vikisemme” on se että siviilihenkilönä pitää käyttää sitten tuplaten sitä harkintaa että millä tavalla ja milloin menet siihen väliin jos rikos on tapahtumassa. Saanen huomattaa, että jos menet uhkailemaan ja käyt käsiksi vaikka turvapaikanhakijaan, joka vislailee naisille niin sinä olet se rikollinen siinä tapauksessa. Esimerkin tapauksessa sinulla on valtuudet käydä sanomassa vislailijalle että suomessa naisia kunnioitetaan mutta siihen se jää, jos hän kourii naista sitten voit toimia todistajana mikäli nainen haluaa tehdä rikosilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä, mutta jos menet ja käyt käsiksi niin yhä edelleen, sinä olet myös rikollinen.

      Ja tosiaan kaikki tämä “vikinä” on myös sinun omaksi parhaaksesi, koska mikäli et ole viranomainen jolle on annettu valtuudet, vastuu ja tarpeellinen koulutus, et kykene luotettavasti ratkomaan näitä asioita, vai löytyykö sinulta tietotaito ja fyysiset ominaisuudet esimerkiksi väkivalta rikollisen taltuttamiseen niin että sinulle tai kyseiselle rikolliselle ei koidu toimenpiteestä merkittävää haittaa tai vahinkoa?

      Perustavaa laatua oleva asia ei ole hämärtynyt ainakaan lainvalvojilta, vaan ehkä pikemminkin tietyiltä kansalaisilta. Tällaisia http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449976287685.html uutisia emme tänne kaipaa.

    • Olen joutunut elämäni aikana muutaman kerran puuttumaan katuväkivaltaan. Lisäksi olen pari kertaa joutunut uhkaaviin tilanteisiin. Satuin kerran paikalle, kun 30-kymppinen narkomaani pieksi murrosikäistä poikaa. Apuvoimia ei tilanteessa ollut saatavilla ja poliisin odottelu olisi todennäköisimmin johtanut pojan vammautumiseen. Käskytin narkomaanin iri, jolloin sekopää säntäsi itseäni kohti ja uhkasi tappamisella. Tein selväksi, etten ole lähtemässä mihinkään, ja että hän joko alkaa nyt laputtamaan tai kokeilee onneaan. Narkkarilla oli vissiin veitsi taskussa, mutta ei sillä riittänyt kantti minun kimppuun hyökätä. Narkkari lähti menemään ja poika selvisi rytäkästä ilman ruumiinvammoja.

      Myönnän, että PeLeXin tavoin mielessäni ei sillä hetkellä ollut lakikirjan luvut, vaan se että uhri saadaan pelastettua. Olin tilanteessa yksin, joten oli pakko turvautua narkkarin vastauhkailuun (=rikos) ja valmistautua käyttämään brutaalimminkin voimaa veitsimiestä vastaan. Ei onneksi sitten lopulta tarvinnut.

      Isommalla porukalla liikuttaessa voimankäyttö on helpompi rajoittaa pehmeisiin menetelmiin eli miesvoimalla väkivaltainen tekijä mahalleen ja joka raajaa kohden yksi äijä pitelemään kiinni poliisin tuloon asti. Tekijän ympäröinti miesjoukolla saattaa toisinaan myös riittää. Tällöin ei ole vaaraa siitä, että rikoksentekijä tai rikoksenyrittäjä saadaan mediassa näyttämään uhrilta ja hyvää tarkoittaneet ihmiset itse saatanalta.

      Kaverini totesi kerran varsin viisaasti sanoessaan, että “Jos sorrut painimaan sikojen kanssa sikojen tavoin, niin kohta ei ulkopuolinen tiedä kumpi se sika on”. Rikolliset eivät noudata lakeja, mutta poliisin ja katupartioijien on pysyttävä lain rajoissa. Jos siltä tieltä lähtee poikkeamaan, ulkopuolinen alkaa pitämään myös poliisia ja partioijia uhkana itselleen: Jos alat lipsumaan lain noudattamisessa yhden asian suhteen, niin voivatko läheisesi ja suojaamasi ihmiset luottaa siihen, että noudatat lakeja heidän kanssaan asioidessasi?

      • Katupartio on arvo sinänsä. Piste.

        Se osoittaa kaikille, että maassa on ihmisiä, jotka ovat valmiina puuttumaan, tarvittaessa, rikolliseen toimintaan. Katupartioita ei tarvita, tietenkään, jos kansalaisilla on luottamus virkavaltaan. Sellainen oli maailma, kun olin nuori mies.

        Juuri nyt sitä luottamusta ei voi olla, sillä ensinnäkin virkavalta keskittää vähäiset resurssinsa rikollisten suojeluun ja kunnon ihmisten valvontaan. Tämä on asia, joka on niin, koska se niin koetaan. Jos kansa kokee poliisin olevan puolueellinen, voimaton ja/tai haluton suojelemaan sitä niin silloin asia on niin. Ei siinä selittelyt auta.

        Ja onhan tämä päivänselvää: Jos alueella on iso VOK täynnä nuoria arabeja/afgaaneja/afrikkalaisia niin kaikki tietävät, että alue on kertakaikkiaan vaarallinen iltaisin naisille ja lapsille (etenkin tyttölapsille). Jos joku tämän kieltää hän valehtelee ja sulkee silmänsä totuudelta.

        Ts. meidät pakotetaan pelkäämään, koska virkavalta/eliitti ei haluakaan meitä suojella. Raiskatut/pahoinpidellyt/solvatut suomalaiset ovat kollateraalista vahinkoa matkalla multikultionnelaan. Se on hinta, jonka suvakkikansa on valmis maksamaan, jotta heidän tehtonsa toteutuu.

        Katupartiot eivät hyväksy tätä. Siinä kaikki. He yksinkertaisesti seisovat väkivallan ja turvan välissä. He ovat se ohut linja ennen sisällissotaa,

        Laki ja asetukset ovat arvokkaita, jos niitä noudatetaan, jos ne koetaan kansalaisia suojaaviksi- Nyt virkavalta selkeästi valitsee kansalaisia vastaan, kansalaisia uhkaavien puolesta.

        Tässä ei ole mitään uutta, aina kun mannerlaatat järkkyvät, niin lakien noudattaminen horjuu. Kuinka voi kunnioittaa lakia, jos sitä ei vaadita noudatettavaksi ja sen noudattamatta jättämisestä ei rangaista?

        VOK:it ovat eräänlaisia turvattomuuden etäpesäkkeitä, jotka lähettävät turvattomuussyöpäsoluja kauas itsestään.

        Kansan on puolustauduttava itse, jos heidän valitsemansa edustajat eivät heitä puolusta. Jos mahdollista, niin lakien ja asetusten rajoissa.

        • “Turvapaikanhakijat” uhkaavat suomalaisten naisten ja tyttöjen lisäksi myös suomalaisia miehiä ja poikia. Niiltä ei ole kukaan turvassa iästä ja sukupuolesta riippumatta.

          Joko kansa on unohtanut viime vuonna Helsingissä mellastaneen maahanmuuttajanuorten jengin? Nehän hakkasi suomalaispoikiakin. Maahanmuuttajaringit ovat vuosia ryöstelleet myös suomalaisia miehiä väkivaltaisesti. Taisi olla aikanaan aiheesta jopa Poliisi-TV:ssä, kun sensuuri ei ollut mediassa vielä näin vahvaa. Onko nämäkin tapahtumat nyttemmin unohtuneet?

  8. Lisään vielä:

    Rotherhamissa Englannissa ns. muslimien “grooming gangs” raiskasivat vuosien aikana julmasti jopa tuhansia lapsia ja nuoria.

    Paikallinen virkavalta ja kunnalliset viranomaiset eivät puuttuneet asiaan pelätessään joutuvansa leimatuiksi “rasisteiksi”.

    Lapset ja naiset huusivat apua, vuosien ajan, ihmiset sulkivat silmänsä.

    Missä on Valkoisen Kansan moraali ja selkäranka?

    Se on muun muuassa näissä nuorissa miehissä, jotka eivät sulje silmiään ja jotka kuulevat lasten ja naisten hätähuudot.

    Perk..le.

  9. Maahanmuuttajataustaiset ja antifasistit ovat ilmoittaneet perustavansa omat katupartiojoukot Helsinkiin. Toiminnasta vastaa Suldaan Said Ahmed.

    “Hämeen Kaiku”-lehden juttu aiheesta: http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kuluttaja-ja-vapaa-aika/30789-katupartiointi-laajenee-helsingin-keskustaan-2016-01-05 (viitattu 10.1.2016)

    Suldaan Said Ahmed ilmoitti asiasta myös omalla Twitter-kanavallaan. Samalla hän vinoili Twitterissä ministeri Lindstömille (ps), joka aiemmin ilmoitti mediassa kannattavassa (tietyin varauksin) katupartiointia. Ahmed kirjoitti: “Kysykää oikeusministeriltä, mitä mieltä hän on mun perustamasta katupartiosta. Saattaa mielipide muuttua. #katupartio #eiväkivallalle #persut” (8.1.2016)

    Tämä on selvää provokaatiota Odineita ja SVL:n toimintaa kohtaan. Toivon nyt kuitenkin, että kumpikin osapuoli laittaa jäitä hattuun, eikä uhraa vapaa-aikaansa väliensä selvittelyyn kaduilla. Ahmedkin voisi sitten aidosti sitoutua yleisen turvallisuuden parantamiseen toiminnallaan, eikä pyrkiä kärjistämään tilannetta jengitappeluiksi. Toivottavasti Ahmedin toiminnassa ei ala esiintymään Saksan Sharia-poliisin piirteitä.

    SVL ja Odinit voivat kääntää Ahmedin provoilun vielä häntä itseään vastaan: Ette ole (poliisin, antifasistien ja median suureksi harmiksi) syyllistyneet katupartioinnissa mihinkään rikolliseen tai siihen viittavaan, joten jatkakaa samaan malliin. Lisätkää säännöllistä partiointia ja tiedottakaa tasaisin väliajoin toiminnastanne. Olkaa asiallisia myös kilpailevia toimijoita kohtaan ja ehdottakaa vaikka partioitavien alueiden jakoa eri ryhmittymien kesken. Nähdään sitten, mikä ryhmä saa eniten positiivista aikaan partioympäristössään. Voi hyvinkin nopeasti käydä niin, että Ahmedin ja kumppaneiden into partioida säännöllisesti pakkasessa hyytyy hetken alkuinnostuksen jälkeen.

    • No, Soldiers of Odin is their own organisation. They’re leader has said in public that he is Resistance Movements supporter/not sure if support member.

Comments are closed.