Koti Aktivismiraportit Katuaktivismia Uudessakaupungissa

Katuaktivismia Uudessakaupungissa

0




Vastarintaliike osallistui 21.4. Uudenkaupungin perinteikkäille kevätmarkkinoille katuaktivismin parissa. Aurinkoinen päivä oli luonut otolliset olosuhteet väenpaljoudelle, ja jaettavaa Vastamedia-lehteä kuluikin tasaiseen tahtiin.

Ihmisten kanssa keskusteltavaa löytyi puolesta ja vastaan, jälkimmäisen jäädessä merkittävästi vähemmälle. Samanmieliset keskustelijat olivat näreissään etenkin maahanmuuttajien kohtuuttomista sosiaalietuuksista ja tyrannimaisesta käytöksestä.

Mitä kummallisimpia vastaväitteitä saimme kuulla kristityn sionistin ja vihaisen EU-fanaatikon suista. Tällöin jopa täysin ulkopuoliset ihmiset ottivat osaa keskusteluun asettuen liikkeen aktivistien puolelle luoden täten eräänlaisen joukkoväittelyn.

Uusikaupunkilaiset ottivat liikkeen materiaalin ja läsnäolon ilomielin vastaan. Tämä ilmeni muun muassa rohkaisevilla ilmaisuilla ja peukkujen näyttöinä. Yleistyvänä trendinä mainittakoon, että tälläkin kertaa ihmiset halusivat yhteiskuvaan lippumiesten kanssa.

Aktivismin loppua kohden muodostuikin positiiviseksi ongelmaksi se, että jokaisella vastaantulijalla oli jo toisen toverin ojentama lehti jos useampikin kauppakassissaan.

Kaiken kaikkiaan päivä sujui mutkattomasti. Ongelmia markkinoiden järjestäjien tai järjestyksenvalvojien kanssa ei ollut ja mielivaltaisesta toiminnastaan kuuluisa poliittinen poliisi loisti poissaolollaan.

Länsi-Suomen aktivistit kiittävät kaikkia osallistujia ja uusikaupunkilaisia! Me olemme kansa!
Porin aktivistiryhmä

pori[at]vastarinta.com