Koti Kolumni Katse kohti tulevaisuutta

Katse kohti tulevaisuutta

0

Elämme tällä hetkellä yhteiskunnassa, jossa kansallismielisten ajatukset ja sanomiset ovat ison punaisen nyrkin puristuksissa. 60-luvun punaiset osasivat laskelmoida lapsiensa tulevaisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa tässä nykyhetkessä. Vaikka he katsoivat, että heidän jälkipolvensa asettuisivat niin median kuin kulttuurin saralle ja tulisivat sieltä käsin vaikuttamaan ja ohjaamaan yhteiskunnan tapahtumia, ei kaikki mennyt aivan suunnitellusti. Kansallismielisyyden liekki on palanut ihmisten mielissä, eikä se ole koskaan sammunut, vaikka viimeisintäkin trendiä – maahanmuuttoa ja pakolaisia – on esitelty vasemmiston valtavan mediakoneen jyskeessä.

Ihmiset ovat joutuneet varomaan sanomisiaan, koska he eivät enää ole voineet olla avoimesti ja vapaasti sitä mieltä asioista, kuin mitä aiemmin halusivat. Nyt he joutuvat kiusallisestikin myötäilemään median toitottamaa mielipidettä, sillä jos näin ei toimisi, saisi itselleen leiman otsaan. Vasemmisto, joka työskentelee median alalla, haluaa ohjata sinua juuri samalla tavalla. Voit ajatella mitä haluat, kunhan ajattelet tämän sapluunan mukaisesti. Voit kuunnella mitä musiikkia haluat, kunhan et kuuntele näitä yhtyeitä. Facebookin tultua suomalaisten arkeen on sekin valjastettu toimimaan erittäin tehokkaana vakoilupalstana juorutoimittajille. Sieltä käydään lainaamassa heti jokin epämääräinen lause, joka irrotetaan asiayhteydestä ja jonka avulla henkilöstä rakennetaan median haluama kohu-uutinen.

Hyvin moni miettii yhteiskunnallisia asioita päässään ja toteaa, että jotain tulisi tehdä. Media ja sen luoma ”yleinen” mielipide painostavat monia nousemasta avoimesti esille. Osa tekee sen, kuten viikko takaperin sain kuulla kadulla vastaan tulevalta herrasmieheltä. Hän oli töissä Yleisradiolla, ja heiltä annettiin kehote hankkia sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenkirja, jos mielii edetä urallaan. Mies teki rohkean päätöksen ja erosi työstään. Hän ei halunnut alistua järjettömyydelle, vaan hän halusi taistella vakaumuksensa puolesta. Hänenlaisiaan näkee nykypäivänä erittäin harvoin. Toinen tapaus oli toverillani. Hän keskusteli ystävänsä kanssa asioista laidasta laitaan. Hän toi omia mielipiteitään asioihin, joita hänen ystävänsä piti innovatiivisina ja hyvinä. Hän oli todennut myös, ettei hän ollut koskaan miettinyt asioita siltä kantilta, jonka toverini esitti mielipiteenään. Sitten keskustelu eteni pidemmälle, ja jossain vaiheessa jutustelua toverini ideologinen maailmankatsomus tuli ilmi. Tämä niin sanottu ystävä ”järkyttyi”, eikä hän enää kuulu toverini elämään. Tästä muistuu mieleeni vanha kappale, jossa lauletaan ”Mistä tunnet sä ystävän…”

Ei voida täysin syyttää näitä ”järkyttyneitä”, koska heille informatiivinen propagandatulva on ollut vuosien ja vuosikymmenien tulos. Jos tavoittelet keskustelukumppanin ymmärrystä yhden keskustelun perusteella, niin tulet todennäköisesti pettymään lopputulokseen.

Liekki on kuitenkin saatu jälleen palamaan, ja nyt meidän tuleekin työskennellä sen eteen ja saada se loistamaan jälleen. Tämä tulee olemaan työ, jonka loistokkuutta emme ehkä ole näkemässä. Olemme kuitenkin olleet rakentamassa sitä perustaa, joka tulee olemaan lapsillamme ja heidän lapsenlapsillaan. Nyt tuleekin osoittaa suurta epäitsekkyyttä, työskennellä yhteisen hyväksi ja unohtaa vastapuolen ala-arvoiset provokaatiot sekä lapselliset kommentoinnit netissä. Tarvitsemme jokaisen kansallismielisen, niin miehen kuin naisen, joka osoittaa, että hänellä riittää tarmokkuutta ja intoa uurastaa liikkeen eteen. Meidän tulee nostaa katseemme kohti tulevaisuutta ja rakentaa toimintaamme entistä tehokkaammaksi. Yhdessä me pystymme siihen!

 

Janne Kujala