Koti Uutisia Kotimaa Kansanpetturit vauhdissa: 55 kansanedustajaa käänsi takkiaan eutanasia-aloitteessa

Kansanpetturit vauhdissa: 55 kansanedustajaa käänsi takkiaan eutanasia-aloitteessa

4

Eutanasian sallimista koskevan lakialoitteen allekirjoitti yli 60 000 suomalaista. Eduskunta äänesti lakialoitteesta viime viikolla. Lakialoite kaatui yllättävän suurella äänierolla, äänin 129–60. Syy tähän löytyy maanpetturipoliitikkojen takinkääntämisestä. Vuonna 2015 eduskuntavaalien alla Ylen vaalikoneessa kysyttiin kysymys “Parantumattomasti sairaalla on oltava oikeus avustettuun kuolemaan?”.

Äänestyskäyttäytymistä tarkasteltaessa voi huomata, miten kansanpetturit ovat vääristelleet mielipiteitään vaalien alla. 55 kansanedustajaa 199 kansanedustajasta käänsi takkiaan ja äänesti vastoin Ylelle annettuja vaalikonevastauksiaan. Näistä 51 äänesi lakialoitteen kaatamisen puolesta. Vaalikoneisiin annettujen vastausten myötä eutanasia olisi pitänyt sallia Suomessa.

Takinkääntö ei tule yllätyksenä, mutta se vahvistaa entisestään, ettei kansalla ole oikeaa päätäntävaltaa nykydemokratiassa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen vastasi vaalikonekyselyssä “Täysin samaa mieltä” eutanasian laillistamisen kanssa, mutta päätyi äänestään sitä vastaan.

– Kyllä päättäjän pitää pystyä muuttamaan mielipidettään, kun hän oikein kunnolla perehtyy asiaan. Vaalikoneisiin vastataan senhetkisen tiedon pohjalta, Jokinen toteaa.

Vaalikonekantaansa muuttaneet kansanpetturit:

Keskusta, 20 kansanpetturia:
Olavi Ala-Nissilä
Mikko Alatalo
Pertti Hakanen
Hannakaisa Heikkinen
Kauko Juhantalo
Anne Kalmari
Hanna Kosonen
Mika Lintilä
Ulla Parviainen
Arto Pirttilahti
Pekka Puska
Juha Pylväs
Antti Rantakangas
Juha Rehula
Markku Rossi
Mikko Savola
Martti Talja
Ari Torniainen
Mirja Vehkaperä
Eerikki Viljanen

Kokoomus, 16 kansanpetturia:
Sanni Grahn-Laasonen
Antti Häkkänen
Kalle Jokinen
Pauli Kiuru
Eero Lehti
Petteri Orpo
Veera Ruoho
Wille Rydman
Arto Satonen
Eero Suutari
Mari-Leena Talvitie
Lenita Toivakka
Kari Tolvanen (tyhjää)
Kaj Turunen
Sinuhe Wallinheimo
Sofia Wikman

SDP, 9 kansanpetturia:
Jukka Gustafsson
Timo Harakka
Anneli Kiljunen
Johanna Ojala-Niemelä
Antti Rinne
Joona Räsänen
Kristiina Salonen (eutanasian puolesta)
Erkki Tuomioja (eutanasian puolesta)
Pia Viitanen

Sininen tulevaisuus, neljä kansanpetturia:
Jari Lindström
Anne Louhelainen (eutanasian puolesta)
Sampo Terho
Matti Torvinen

Perussuomalaiset, kaksi kansanpetturia:
Tom Packalén
Ville Tavio

RKP, kaksi kansanpetturia:
Mikaela Nylander (eutanasian puolesta)
Joakim Strand

Liike Nyt, yksi kansanpetturi:
Hjallis Harkimo

Vihreät, yksi kansanpetturi:
Johanna Karimäki

Lähde: Iltalehti

4 KOMMENTIT

  1. Kaikki nuo valtapuolueet ovat aivan yhtä mätää glopalistisaastaa, ja kaikki noiden poliitikot ovat kansanpettureita!

  2. > Parantumattomasti sairaalla on oltava oikeus
    > avustettuun kuolemaan?

    Jo tuo kysymyksenasettelu on asenteellinen ja ihmisoikeuksia loukkaava.

    a)
    Oikeus ja velvollisuus: Jos jollakulla on oikeus itsemurhaan, tarkoittaa se, että jollakulla toisella on velvollisuus tuottaa tuo murha. Siis valtiollako on velvollisuus murhata kansalainen.

    b)
    Parantumattomasti sairaalla: Jos valtiolla on velvollisuus tuottaa sairaan henkilön murha, niin miten on laita terveen henkilön kohdalla? Eikö terve henkilö ole kykenevämpi tilaamaan (valtion toimittaman) itsemurhan kuin sairas henkilö? Miksi terve henkilö suljetaan pois? — Vastaan itse: Terveestä henkilöstä valtio saa vielä hyvät voitot verottamalla häntä. Murhaa ei saa tehdä niin kauan kuin kassa kilisee!

    Kyse on vapaudesta.
    Siitä ei voi säätää laissa. Vapaus on; tai sitä ei ole. Ei ole olemassa hallittua vapautta, rajoitettua tai säänneltyä vapautta.

  3. Näin se kristillinen ajatusmaailma toimii, kun ei itseään kosketa niin ei tarvoitse hyväksyä.
    Keppihevoisia löydetään aina, ettei vain oma hillotolppa kuivu terminaali-/pitkäaikaissairaiden vähetessä.
    Samalla on puolue puoluekurillaan takana ruoskimassa edustajiaan, että veronmaksajat etenkään eivät ole ansainneet ihmisarvoista kuolemaa hehän ovat vain palvelijoita.
    Kyllä ovat niin saakelin sivistyneitä, että oksettaa oikein.

Comments are closed.