Koti Artikkelit Kansanmurhaviikko 2019: lataa kampanjamateriaalit!

Kansanmurhaviikko 2019: lataa kampanjamateriaalit!

10

Suomessa vietetään 18.–24.3.2019 kansanmurhan vastaista viikkoa, jolloin kansalaisia muistutetaan valkoisiin kohdistuvasta väestönvaihdosta sekä monikulttuurisesta väkivallasta. Kampanja on vastaveto YK:n ja Punaisen ristin “rasisminvastaiselle viikolle”.

Kuvassa osa tämän vuoden kampanjamateriaalista.

Globalistijärjestöt Punaisen ristin johdolla levittävät erityisesti kouluihin ja nuorison suosimiin tiloihin viikolla 12 valkoista itseinhoa lietsovaa materiaalia. Haastamme kaikki kansallismieliset siivoamaan valkoista kansanryhmää vastaan kiihottavat materiaalit ja korvaamaan ne Vastarintaliikkeen julkaisuilla.

Suomessa kansanmurhan vastaista viikkoa on vietetty vuodesta 2014 lähtien, ja jokaisena vuonna olemme keskittyneet johonkin valkoisten kansanmurhan erityisalueeseen. Olemme muun muassa levittäneet tietoisuutta valkoisten etnisestä puhdistuksesta Etelä-Afrikassa sekä juutalaisten roolista monikulttuurisuuslobbauksessa.

Tämän vuoden teema on #kansanvaihtovaalit lähestyvien eduskuntavaalien vuoksi. Tahdomme muistuttaa suomalaisia siitä, että kaikki vakiintuneet puolueet ajavat aktiivisesti valkoisiin kohdistuvaa kansanvaihtoa, vaikka osa populisteista väittääkin toista.

Seuraa Vastarinta.com-osoitetta tehostetusti kampanjaviikon ajan! Lataa alla olevat DIY-kampanjamateriaalit ja levitä niitä esimerkiksi puolueiden vaalitilaisuuksissa sekä paikoissa, joita Punainen risti roskittaa “rasisminvastaisilla” julisteillaan.

10 KOMMENTIT

  1. Jyväskyläläisenä (vihreiden mekka vielä enemmän kuin Helsinki) pakko alkaa levittämään tuota vihreiden versiota katukuvaan.

  2. Hyvää materiaalia.
    Tämän kaltainen ironia iskee tajuntaan. Niitä retardeja joita tämä ei puhuttele, ei kansallissosialismi tarvitse

  3. Nyt on vaalien alla oiva aika liimailla kaikenlaista kivaa materiaalia mestoille.

  4. Kuinkas moni täällä uskoo elävänsä pyöreellä pallolla saati sitten avaruuteen ym???

    Testiä vaan voiko teitä ottaa tosissaan jos nämäkin valheet ovat teihin uponneet!!

    • Joo, maa on litteä ja alle 10 000 vuotta vanha. Dinosaurukset elävät vieläkin Jurripuistoissa ja kuun takana on juustoa syöviä natseja. Myös Antarktiksen alla on salainen tukikohta, josta käsin kamala karkkimies kontrolloi maailmaa yhdessä spagettimonsterin ja hullun hatuntekijän kanssa..

      • Aika suurella todennäköisyydellä on puoluetoveri/ naapuri/ elämänkumppani Johan Pomppas kirjoittajalle, samankaltaiset ovat sisällöt kirjoituksissa.

    • Mielestäsi siis maapallo ja avaruus ovat pelkkiä valheita.

      Jos maa on litteä, sekä Antartica on pelkkä lättä-maata ympäröivä jäämuuri, miten selität tämän Etelämantereella auringosta kuvatun videon?

      Flat Earth Debunked by Antarctica Documentary
      https://www.youtube.com/watch?v=gRCWjJPUXyE

  5. Hyviä julisteita! Ei ihme, että korruptiossa rypevät eduskuntapuolueet ovat suivaantuneet näistä. Mennään eteenpäin…!

Comments are closed.