Koti Aktivismiraportit Kansanmurhan vastaisen viikon aktivismia Uudessakaupungissa

Kansanmurhan vastaisen viikon aktivismia Uudessakaupungissa

0

Uudessakaupungissa jaettiin kaupan edustalla rautaista ironiaa sisältäviä flyereita, joiden sanoma saikin positiivisen vastaanoton ihmisten ensin huomattua, ketkä materiaalia jakoivat. Materiaalin vastaanottamisesta kieltäytyneillä ihmisillä olikin terve vaisto heidän nähdessään rasisminvastaista materiaalia, kunnes selvensimme hieman, mistä on kyse.

Keskustelimme ihmisten kanssa muun muassa Etelä-Afrikan valkoisiin kohdistuvasta positiivisesta syrjinnästä. Myös rasismin sysääminen ainoastaan valkoisen ihmisen niskoille on päätön ja paheksuntaa herättävä sekä itsessään myös rasistinen syytös, vaikka kyseessä on ikivanha ja puhki kulunut rasisminvastustajien fraasi. Kampanjamateriaali onkin herättänyt huomiota, ja moni kehui kampanjan tuoneen järkeä yhä pahenevaan rasismihälinään.

Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut ja aiomme edelleen olla näkyvillä Uudenkaupungin kaduilla tuoden kansallissosialismin ilosanomaa ihmisten tietoisuuteen.

Kiinnostuitko toiminnastamme? Ota yhteyttä osoitteeseen pori[at]vastarinta.com