Koti Artikkelit Kansallissosialistien jälkeen Britannian terrorismipoliisi käy ympäristöväen kimppuun

Kansallissosialistien jälkeen Britannian terrorismipoliisi käy ympäristöväen kimppuun

14

Vasemmistolainen ympäristöjärjestö Extinction Rebellion (ER) on päätynyt Britanniassa terrorisminvastaisen poliisin ääriliikelistalle. Järjestö on tullut tunnetuksi ilmastonmuutosaiheisista tempauksistaan ja se on saanut laajaa tukea länsimaiden liberaalilta eliitiltä.

Aikaisemmin liberaalit ovat iloinneet näkyvästi niin Britanniassa kuin muuallakin maailmassa kansallismielisiin kohdistuvasta painostuksesta ja terroriluokituksista. Ilmeisesti yhdellekään liberaalille ei tullut missään vaiheessa mieleen, että samoja lakeja voidaan kuitenkin käyttää myös toiseen suuntaan, minkä vuoksi myös suomalaiset kulttuurimarxistit ovat shokissa ER:n kohtalon vuoksi.

Britanniassa esimerkiksi kiellettiin muutama vuosi sitten kansallissosialistijärjestö National Action (NA) terrorilakien nojalla, vaikka NA ei ollut koskaan syyllistynyt väkivaltaan. Liberaalit olivat innokkaita NA-kiellon lobbaajia.

Myös Suomessa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kielto on herättänyt iloa saman viiteryhmän väessä. On kuitenkin varsin todennäköistä, että mikäli samoja lakeja käytetään liberaaleihin itseensä, muuttuu hymy kyyneliksi ja valitukseksi diktatuurista.

Kaikista ironisinta tapauksessa onkin, että ER:n Suomessa toimivat jäsenet Syksy Räsänen ja Till Sawala yrittivät viime itsenäisyyspäivänä loukata kansallisradikaalien sananvapautta asettumalla näiden mielenosoituksen tielle huonolla menestyksellä. Tarjoamalla poliittiselle poliisille tukea taistelussa kansallismielisiä vastaan vihervasemmisto onkin sahannut samalla omaa oksaansa.

Vaikka ilmastonmuutoksesta varoittelu on poliittisesti täysin valtavirtaista ja eliitin siunaamaa toimintaa, poliittinen poliisi ja finanssieliitti pelkäävät, että ympäristöliike voi ruokkia kapitalisminvastaista suoraa toimintaa. Koska poliittisen poliisin tehtävä on suojella kansainvälisen finanssieliitin etua, kaikki kapitalisminvastaiset liikkeet – mukaan lukien ympäristöväki – ovat virkavallan erityismielenkiinnon kohteita.

Lähde: The Guardian

14 KOMMENTIT

  1. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on valitettavasti totta, mutta korruptoitunut kansanpetturihallitus yrittää käyttää aitoa kriisiä keppihevosena omien tavoitteiden hyväksi, rahastuksena sekä syynä tuoda “ilmastopakolaisia”. Samaa agendaa ajaa globalistien äänitorvi Greta Thunberg, jonka mielestä rasismi, kolonnialismi ja patriarkkaalinen järjestelmä ovat luoneet ja kiihdyttäneet ilmastokriisin.

    • On se siltä osin ihmisen aiheuttama, että “chemtraileilla” ja HAARP:illa on se saatu aikaan. Saastuttamista en hyväksy silti. Terveisin luonnonystävä!

      • Lentokoneiden parissa työskentelevänä haluaisin tietää, että kuka, milloin, miten ja mihin nämä kemikaalipursottimet asentaa?

        Ja miten ne vaikuttavat vain tiettyihin ihmisiin? Eikös niiden asentajatkin kärsisi myrkyistä?

    • “Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on valitettavasti totta”

      Sivusto on saanut uuden superidiootin. Hienoa. Nyt tietää kenen viestit voi sivuuttaa vallan.

      Saakos udella sen verran vain että millä koulutuspohjalla tuo teesi irtosi teitistä? Itse opiskelin 90-luvulla Ilmatieteenlaitoksella.

      • Sivuuta ihan vapaasti. No sieltä tuli taas niin nerokas arkumentti. “Jos et ole samaa mieltä kanssani niin olet idiootti”. Varmasti kaikki ne 11 000 tutkijaa, tiedemiestä ym ovat kaikki väärässä ja idiootteja, jotka olivat allekirjoittaneet vetoomuksen ilmastohätätilasta?

  2. Kansallissosialistit ovatkin aina olleet niitä aitoja ja oikeita ympäristön ystäviä. Jo kansallissosialistisessa Saksassa oli kaikista tiukimmat ympäristö -ja luonnonsuojelulait kuin missään muualla. Sekin on virheellinen käsitys, että Hitler ja kansallissosialistit olisivat rakennuttaneet moottoritiet, päinvastoin he vastustivat niiden rakennusta ankarasti ja sabotoivat moottoriteiden rakennustyömaita.

    • Kyllä he ne ensimmäiset rakensivat, mutta kiinnittivät huomiota esteettisyyteen eli maisemointeja, valleja ym. oli paljon ja luonnon huomioon oattamista

      • Löysin tälläisen artikkelin. En tiedä sitten onko totta. Otteita artikkelista: “Weimarin tasavallan aikana natsit ja kommunistit inhosivat autoilua. Edes kaupunkeja kiertäviä kehäteitä natsit eivät ennen valtaannousuaan halunneet.
        Natsien mukaan autoilu oli tuolloin pelkkää kapitalistien luksusta. Mielipidettä vahvisti se, että juutalaiset liikemiehet olivat autoilusta innoissaan ja suunnittelivat jo 20-luvulla kiivaasti erilaisia tiehankkeita.
        Ensimmäinen moottoritie oli jo ennen natsien valtaannousua olemassa. Kölnin ylipormestari Konrad Adenauer oli ehtinyt vihkiä Kölnin ja Bonnin välisen Nur-Auto-Straßen käyttöön edellisenä vuonna.”
        https://yle.fi/uutiset/3-8000618

        • En väitä, etteikö olisi ollut moottoritie jo ennen natseja. Autoilun vihaamispuheet ovat pötyä. Ei löydy Mein Kampfista eikä juuri oikeista lähteistä tietääkseni. Suunnitelmia moottoritieverkosta oli jo ennen natseja, mutta ei ollut rahaa niiden tekemiseen. Natsit tekivät ison tieverkon keskellä lamaa mm. maan omaa hätävaluuttaa käyttäen (ne eri nimisen vekselit).

  3. Australiassa “ilmastoaktivistit” sytyttelevät tahallisia metsäpaloja ja yli 200 henkilöä on jo pidätetty, ovat vastuussa jopa satojen miljoonien eläimien kuolemasta. Motiivi näillä aivokuolleilla on, että herätetään ihmiset ilmaston lämpenemiseen…

    • Sairasta. Kuolemantuomio noille “ilmastoaktivisteille” olisi ainoa oikea tuomio. Mieluiten polttamalla hiljaisella liekillä..

  4. Ranskassa on myös kopitettu ituhippejä terrorismilakien nojalla, koska elivät suht omavaraisissa kommuuneissa. Monsanto on myös koittanut kieltää kaiken kotiviljelyn siellä, vielä siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaikki pyrkimykset (((järjestelmästä))) irtautumiseen saavat kokea sen maksimaalisen raivon.

  5. jews did 9/11 (research the 5 dancing Israelis arrested on 9/11 jews run the media)
    jews run the banks
    jews ran the slave trade
    jews attacked the uss liberty
    jews are pushing racial mixing/miscegenation (destruction of gentile races, mainly whites)
    jews are pushing feminism/social leftism
    jews are behind the LGBT agenda
    jews made the first transgender clinic in Germany
    jews run hollywood
    jews sacrifice children
    jews are behind and push immigration
    jews are behind white genocide (pushes anything to end whites including birthrates)
    jews are behind gun control/take your guns
    jews are behind/fund ALL wars since the 18th century (creating infighting for power)
    jews and AIPAC controls U.S politicians
    jews would make ancient empires and civilizations collapse (creating infighting for power)
    jews destroyed the nuclear family and traditional values with degeneracy
    jew- run establishment bans solution to cancer
    jews ran the transatlantic slave trade from Africa to the americas
    jews are behind destruction of gentile/non-jewish religions
    jews made communism and marxism
    jews have been kicked out of 350+ places (officially 109 countries as of c.a 1970)
    jews push NWO and destroy gentile countries, by firstly controlling their central bank
    jews made the Jesuit Order/Society of “Jesus” (Ignatius of Loyola the crypto jew creator)
    jews control the music industry and rap (hence the degeneracy and anti traditionalism)
    jews are behind the china epidemic (Mao Zedong had jews all around him)
    KNOW YOUR ENEMY

    Suomen tuhoava juutalainen pankkiyhtälö on:

    Velka – (velka + korko) = Suomen kohtalo. Kun tätä yhtälöä sievennetään, saadaan

    Velka – velka – korko = Suomen kohtalo, eli

    – korko = Suomen kohtalo.

    Yksinkertaista ja selvää. Tällä yhtälöllä juutalaiset ovat tarkoituksella tuhonneet ei-juutalaisen Suomen ja myös tulevat viemään tuhon äärimmäiseen loppuun saakka.

Comments are closed.