Kansallissosialismi ja reaktionaarinen nationalismi

Tämä artikkeli julkaistiin aiemmin Attack!-lehden numerossa 8/2010. Attack! on Vastarintaliikkeen sisäinen jäsenlehti aktivisteille. Sitä julkaistaan 12 numeroa vuodessa.

K ansallissosialismilla ja nationalismilla voi olla yhteistä, mutta moni asia erottaa kansallissosialismin siitä, mitä yleensä ajatellaan olevan nationalismia. Nämä erot, jotka eivät ole lainkaan selviä kaikille, ovat ratkaisevalla tavalla merkittäviä voitokkaan taistelun kannalta. Tämän artikkelin tarkoituksena ei ole paneutua näihin eroavaisuuksiin, vaan pikemminkin tuoda esiin, kuinka sekaannus näiden kahden ideologian välillä estää kansallissosialismia nousemasta aikakautenne selkeäksi maailmankuvaksi sekä estää sitä tulemasta muutosvoimaksi, joka se voisi olla.

Evoluutio on välttämättömyys

Voidaan sanoa, että elämän selviytymistaistelu perustuu kuoleman voittamiseen jälleensyntymän ihmeen kautta. Lisääntymällä ja evoluution kautta elämä voittaa kaikkialla vallitsevan kuoleman. Elämänmuoto, joka ei kykene lisääntymään tai kehittymään, on tuomittu kuolemaan pois. Joillain organismeilla on sangen lyhyt elämä, kun taas toisilla organismeilla, meidänkin perspektiivistämme katsoen, on hyvin pitkä elinikä. Nämä organismit ovat osa suurempaa elämänmuotoa, rotua tai lajia. Sama elämän periaate voidaan soveltaa myös ideoihin ja maailmankatsomuksiin, jotka ilmentävät ihmisrotujen halua taistella selviytymisensä puolesta. Esimerkiksi pronssikauden Intiassa menestynyt ajattelutapa tuskin vastaa enää nykyajan ihmisten tarpeisiin tai kykenee selviytymään muuttumattomana nykyajan maailmassa. Sama evoluution vaatimus koskee myös kansallissosialistista maailmankuvaa.

 

“Ennen oli paremmin”

Reaktionaarinen nationalismi pyrkii erityisesti pitämään kiinni vanhoista ajatuksista uusien nousevien sijaan. Reaktio perustuu ajatukseen “vanhoista hyvistä ajoista” (joka ei ole aina väärin, sillä tietty varautuneisuus uuden edessä voi olla järkevää koska kaikki muutos ei aina ole hyväksi).

Reaktion todellinen ongelma on kuitenkin sen defensiivisyys, mennen puolustaminen ja säilyttäminen, joka yleensä on vailla visiota ja vahvaa halua muuttua. Jos reaktion annetaan määritellä ja dominoida aatevirtauksia, aatteilla on vaarana ajautua takapajuisuuteen ja vanhoillisuuteen vailla halua tai keinoja muuttaa asioita jotka tarvitsevat muutosta.

Esimerkki reaktionaarisesta nationalismista on ylenpalttinen innostuneisuus menneistä historian tapahtumista sekä edesmenneiden ihmisten idealisoiminen. Tietenkin, me kunnioitamme esi-isiämme, mutta se ei saa tapahtua tulevaisuutemme kustannuksella. Mennyt ei saa koskaan rajoittaa tulevaa.

 

Halu muuttua

Vanhat tavat ja perinteet on muutettava sopimaan uusiin olosuhteisiin. Ja mikä tärkeintä, tämä muutoshalu on tultava meistä, ei ulkoa päin. Jos reaktiiviset voimat dominoivat aatevirtausta, se muuttuu intohimoksi mennyttä kohtaan samalla kun halu muutokseen jää vihollisemme hyödynnettäväksi. Olemme tällöin automaattisesti reagoiva voima, joka ainoastaan puolustaa asemaansa ulkoista aloitteen tekevää vihollista vastaan, joka puolestaan jatkaa hyökkäyksiään, kunnes puolustuksemme pettää. Sota on mahdollista voittaa ainoastaan hyökkäämällä. Puolustusta käytetään ainoastaan vihollisen hyökkäyksen torjumiseen, kunnes voit itse hyökätä takaisin. Poliittisessa ja ideologisessa sodassamme me voitamme ainoastaan olemalla aloitteentekijöitä viholliseen nähden ja alkamalla ajaa heitä takaisin.

Uudistuminen sekä periaateuskollisuus

Me kansallissosialistit tiedämme, että uusi kasvaa aina vanhasta, aivan kuten elämä voi siirtyä ainoastaan vanhemmilta lapsille. Tärkeää tässä kontekstissa on, että tämän, kuten kaikkien muidenkin kohdalla saavutetaan tasapaino, toisin sanoen vanhan on tarkoitus synnyttää uutta, eikä kivettyä ja kuolla pois, mutta uuden on myös oltava uskollinen vanhalle. Meidän on ymmärrettävä, että suuri vanha tammi, joka kasvoi tuhat vuotta, lopulta joutuu kuolemaan pois, ja että pieni merkityksetön kasvi sen vieressä edustaa tulevaisuutta näiden tuhannen vuoden jälkeen. Me ymmärrämme, että innovaatio on tärkeää olemassaolon taistelussa ja siksi emme voi sallia kansallissosialistisen maailmankuvan kivettyä vanhaan muotoonsa. Mutta meidän on myös ymmärrettävä, että uudistumisen on oltava periaateuskollista ja sen on oltava uskollista omalle luonnolleen.

 

Katse kohti tulevaa

Me kansallissosialistit olemme vallankumouksellisia, toisin kuin nationalistit, jotka perustaltaan ovat reaktionaarisia. Me haluamme muuttaa yhteiskuntaa ja meillä on näkemys siitä millaiselta tulevan yhteiskunnan olisi näytettävä. Me emme voi antaa mennyttä kohtaan tuntemamme nostalgian luoda ideologista sekaannusta. Me kansallissosialistit taistelemme, me ymmärrämme että Ruotsi kansallisvaltiona, joka joskus oli, ei tule koskaan enää olemaan, eikä aikomuksenamme ole yrittää ylläpitää tekohengitystä voittaaksemme hieman aikaa. Sen sijaan meidän on, mikäli haluamme että kaltaisemme elämä jatkuu, luoda uusi visio tulevaisuudesta ja sen jälkeen taistella määrätietoisesti sen toteuttamiseksi. Kansallissosialisteina ja vallankumouksellisina, meidän on katsottava eteenpäin, koti tulevaisuutta – ei jatkuvasti katsoa taaksepäin ja surra menetettyä ja takaisin palaamatonta.

 

Selkeys ja johdonmukaisuus vahvistavat

Jotta kansallissosialismi olisi elinvoimainen aikamme filosofia, tulee meidän erottautua kovan linjan nationalismista ja selkiytettävä kantojamme. Meidän on osoitettava, että emme ole juuttuneet vanhaan, vaan olemme osa jotain uutta ja orastavaa. Sekaannus vallankumouksellisen kansallissosialismin ja reaktionaarisen nationalismin välillä on tarkoittanut, että olemme menettäneet paljon arvokasta aikaa, eikä kansallissosialismi ole vielä vapautunut tästä hidasteesta. Meidän on ymmärrettävä, että emme voi saavuttaa täyttä voimaamme, ellemme ole selkeitä ja johdonmukaisia

 

Me rakennamme tulevaisuuden

Rotu voi säilyä ainoastaan, mikäli se tekee aloitteen viholliseen nähden ja alkaa hyökätä kaikilla rintamilla. Meidän on otettava haltuumme tulevaisuuden ideat ilman, että myrkyttyneiksi tai korruptoituneiksi tai alkaisimme tinkiä omista periaatteistamme. Meidän on ymmärrettävä, että emme voi pysäyttää mitään, ennen kuin meillä on perustavanlaatuinen maailmankatsomus, jolla on kyky selittää “miksi”. Voisi sanoa, että meidän on erotettava reaktionaarinen kaipuumme pysäyttää rakentaminen ja vallankumouksellinen halumme luoda oma rakennelmamme. Ottaakseni yksinkertaisen esimerkin: reaktio, jossa tähdätään moskeijan rakentamisen pysäyttämiseen kaupungissa – ja me sympatisoimme tällaista pysäyttämisyritystä kyllä. Mutta meidän on ymmärrettävä, että tämä taistelu on hyödytöntä niin kauan, kun taistelumme rakennusprojektin pysäyttämiseksi ei sisällä visiota siitä, mitä moskeijan tilalle meidän mielestämme pitäisi rakentaa: jos se sisällä ajatusta tulevaisuudesta, joka voi kilpailla, kuten tässä tapauksessa doktriinisen ja hyvin järjestäytyneen islaminuskon levittäytymisen kanssa. Sillä ilman visiota, mikä on vaihtoehto moskeijan rakentamiselle? Pitäisikö samalle tontille sen sijaan rakentaa McDonalds tai homoravintola? Ilman vahvaa ja selkeää vastarinnan filosofiaa tulemme aina jäämään tappiolle.

 

Sekaannus

Pohjoismaisen kansallissosialismin kyvyttömyys erottaa itseään reaktionaarisesta nationalismista on tarkoittanut, että paljon aikaa on hukattu. Niin kauan kuin kenellekään ei ole selvää, mikä todella erottaa kansallissosialismin nationalismista, ei maailmankuvassa voi tapahtua kehitystä, eikä mitään perustavanlaatuista voida saada aikaan. Itse asiassa, reaktionaarinen nationalismi on dominoinut kansallissosialismia Pohjoismaissa viimeiset 90 vuotta, eikä sellaisissa olosuhteissa ole voitu saavuttaa mitään kovin myönteistä kehitystä.

 

Reaktio sai yliotteen

Tämä suuntaus voidaan jäljittää 1920- ja 1930-luvuille, jolloin kansallissosialistiset ideat ensimmäisen kerran saivat jalansijaa pohjoismaissa. Toisin kuin Saksassa, jossa Hitler ja hänen joukkonsa ensimmäisen maailmansodan juoksuhautojen kouluttamina loivat vallankumouksellisen ja innovatiivisen kansallissosialismin, vahvat reaktionaariset voimat saivat kansallissosialistisista aatteista yliotteen täällä pohjoismaissa. Esimerkkinä voidaan mainita varsin hyvää tarkoittanut mies Carl-Ernfrid Carlberg sekä julkaisu Svea rike, jotka dominoivat pitkään intellektuaalista kehitystä tuon ajan Ruotsin kansallismielisessä ajattelussa. Aivan samoin kävi Norjassakin, jossa reaktionaariset ja kristilliset voimat sekoittuivat kansallissosialismiin yhdessä porvarillisen kansallisuusaatteen kanssa.

 

Kristinusko esimerkkinä

Sekaannus kansallissosialismin ja reaktionaarisen ajattelun välillä on ottanut haltuunsa kokonaisen aatteiden kirjon, joista kristinusko voi toimia tässä esimerkkinä: Saksan kansallissosialismi oli taktisista syistä varovainen tehdessään pesäeroa kristinuskoon, vaikkakin kaikki olivat yksimielisiä, että kristinuskolla ei olisi sijaa tulevassa uudessa kansallissosialistisessa yhteiskuntajärjestyksessä. Saksalaiset vaalivat kansallissosialistista oppia kokonaisuudessaan, ja ymmärsivät, että kristinusko oli sille vieras, ja että se tuli kokonaisuudessaan eristää ulos kansankokonaisuudesta. Tämän kuitenkin katsottiin olevan pitkä prosessi, jossa etenkin nuoret ihmiset vapautettiin kristinuskosta tieteeseen perustuvan opetuksen avulla. Ruotsissa oli myös tällaisia näkemyksiä, mutta ne eivät koskaan saavuttaneet sellaista varmaa asemaa johtavien nationalistien keskuudessa. Ja tässä kohden tulemme tärkeään asiaan: samanaikaisesti nimittäin sosiaalidemokraatit kamppailivat kitkeäkseen kristinuskon ruotsalaisten keskuudesta – tieteen nimissä – jolloin kansallissosialismi teki itsestään konservatiivisten voimien äänitorven jossa se pyrki säilyttämään sitä minkä vallankumoukselliset voimat pyrkivät poistamaan. Pyrin tällä sanomaan, että selvästikään kansallissosialismi ei koskaan ollut vallankumouksellinen voima Ruotsissa, sillä se oli voimakkaasti reaktionaaristen voimien vaikutuksen alainen.

 

Kansallissosialismi, ei nationalismi

Samalla tavoin nämä reaktionaariset voimat halusivat varmistaa, että kansallissosialismi juurrutettiin kansallisvaltioajatukseen. Puheiden ja kirjoitusten avulla pyrittiin varmistamaan aatteen itsenäisyys sen saksalaisesta variantista. Suurin kansallismielinen puolue S. O. Lindholmin johdolla meni niin pitkälle, että se muutti nimensä NSAP:sta Ruotsin sosialistiseksi kokoomukseksi.

Tämän myötä he eivät olleet enää kansallissosialisteja, vaan “ruotsalaissosialisteja”. Kansallisvaltio koettiin pyhänä ja etnisyys rotua tärkeämpänä tässä valtiokäsityksessä. Näemme myös tuollaisen ajattelun traagiset seuraukset, sillä itse asiassa tuolloin liberaalit taistelivat yhteisen Pohjoisen valtakunnan puolesta, kun taas Ruotsin kansallissosialistit olivat kiireisiä kuninkaallisten, kuten Kaalre XII:n kunnioitusseremonioiden parissa, sekä kannattivat kansallisvaltiota, mikä oli täysin epätarkoituksenmukaista tulevaisuuden haasteita ajatellen.

 

Ideologian vääristyminen

Kansallissosialismille ei käynyt yhtään paremmin sodan jälkeen. Halua tai kykyä erottautua ei löytynyt. Täkäläinen kansallissosialismi, joka alun perin oli sekoittunut reaktionaariseen nationalismiin, kohtasi juutalais-amerikkalaisen kulttuuri-imperialismin, joka vääristi vaikutteillaan aatetta edelleen. Sodan jälkeiset vuodet myös johtivat nostalgisuudesta ammentaneiden reaktionaarien ilmaantumiseen, jotka unelmoivat paluusta takaisin Kolmanteen valtakuntaan jne.

Koska kukaan ei ole selvittänyt ideologista kaaosta, jota “kansallismieliseksi liikkeeksi” kutsutaan, ei kukaan ole saavuttanut selvyyttäkään, eikä kansallissosialismia ole kukaan sen vuoksi yrittänyt vapauttaa, määritellä ja selkiyttää – saati että olisi pyrkinyt asettamaan sitä reaalipoliittiseen kontekstiin. Sen sijaan näemme, miten pikkuporvarilliset voimat, aina vuodesta 1945 tähän päivään asti, tekivät kompromisseja ja etsivät oikoteitä, jotka eivät koskaan johtaneet mihinkään. Samanaikaisesti ainoa idea, joka voi johtaa meidät eteenpäin, lojui kehittämättömänä, kuin arvokas kasvi joka on vaarassa tukahtua rikkaruohojen alle.

 

Reaktionaarit kutsuvat itseään kansallissosialisteiksi

Jopa niiden keskuudessa, jotka kutsuvat itseään kansallissosialisteiksi, on reaktionaareja. Kyse on ihmisistä, joilla on ylenpalttinen intohimo mennyttä kohtaan, jotka eivät voi päästää irti vanhasta. He ovat ihmisiä, jotka ovat jääneet vangeiksi kansallissosialismin ulkoisiin muotoihin ja attribuutteihin. Nämä ihmiset eivät määritelmän mukaan ole kansallissosialisteja, vaikka he pitävät itseään sellaisina. Kuolleiden palvonta, samalla kun torjuu tällä hetkellä elävät ja taistelevat, on kansallissosialistin kuolemansynti.

 

Kansallissosialismi ajassa ja tilassa

Kansallissosialismi on filosofia, joka perustuu useisiin totuudellisiin periaatteisiin, jotka henkilöt kuten Hitler ja Rosenberg havainnoivat ja perustivat. On tärkeää ymmärtää, ettemme etsi mitään “ortodoksisuutta”, emmekä väitä, että kaiken on oltava kuten Kolmannessa valtakunnassa. Me emme ole Saksan NSDAP, emmekä ole sidottuja sen puolueohjelmaan. Eräs tärkeitä tehtävämme on määritellä, mitä perusperiaatteita kansallissosialistisista perusteoksista haetaan, ja kuinka niitä voi hyödyntää meidän aikamme kansallissosialismin kehittämisessä. Meidän on oltava uskollisia kansallissosialismin sisäiselle totuudelle ja säilytettävä aatteen välttämätön osa, jotta emme eksy tai korruptoidu. Samalla meidän on kuitenkin muokattava kansallissosialismista voimakas ideologia nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Varmasti kysymys ei ole sopeutumisesta nykyiseen antikulttuuriin tai heikkoon yleiseen mielipiteeseen, vaan sopeutumisesta meidän aikaamme, sen maantieteelliseen ja geopoliittiseen ja rodulliseen tilanteeseen, kuitenkaan sekoittamatta vettä ja viiniä keskenään. Päämääränä on kansallissosialistisen valtion luominen, mutta meidän tapauksessamme kyse ei ole Kolmannen valtakunnan tai sen instituutioiden tai ulkoisten muotojen elvyttämisestä. Tavoitteemme on luoda pohjoismainen kansallissosialistinen valtio.

 

Koskaan ei ole liian myöhäistä toimia oikein

Jollei ruotsalaisia, norjalaisia, tanskalaisia ja suomalaisia saa taivuteltua näkemään laajempaa perspektiiviä ja luopumaan kansallisvaltion ja muiden kuolleiden muotojen kouristuksenomaisesta kiinnipitämisestä, on meidät tuomittu häviämään ja kansamme tulevat katoamaan. Ainoastaan suuri visio voi saada aikaan muutoksen ja tehdä meistä jälleen aloitteentekijöitä. Me emme voi pelkästään reagoida, sillä meillä ei ole varaa tehdä niin. Meidän on luotava huomispäivän visio ja vietävä vihollisiltamme mahdollisuudet aloitteen tekoon. Olen “Tulevaisuuden hallinto” -artikkelissani esitellyt tämän vision perusperiaatteet.

Päätän tämän artikkelin Hitlerin sanoihin:

“Mutta juuri meidän mahtavan taistelumme ilmeisessä näköalattomuudessa piilee tehtävämme suuruus ja menestymisen mahdollisuus. Meidän sotahuutomme, joka saa pikkusieluisten polvet vapisemaan tai jähmettymään pelosta, on merkki, joka kokoaa yhteen kaikki taistelijahenget.”

 

Klas Lund

Nordfront.se