Koti Uutisia Ulkomaat Kansallismielisille jopa 50% äänistä Puolan vaaleissa

Kansallismielisille jopa 50% äänistä Puolan vaaleissa

22

Puolassa järjestettiin viime sunnuntaina parlamenttivaalit, jotka päätyivät kansallismielisten voittoon. Äänistä jopa puolet tulivat nationalisteille.

Konservatiivinen ja tiukan maahanmuuttopolitiikan kannalla oleva Laki ja oikeus-puolue sai 43,8% äänistä ja jatkaa siten maan suurimpana puolueena nyt toista kautta peräkkäin. Pienempi, mutta radikaalimpi nationalistien yhteenliittymä KON keräsi 6,8 % kannatuksen päästen mukaan parlamenttiin. KONin piiristä on kuultu esimerkiksi Israel-kritiikkiä.

Kansallismielisillä on siis enemmistö Puolan parlamentissa, mutta vielä ei ole tietoa, tekevätkö nämä kaksi ryhmää yhteistyötä.

Lähde: Europe Elects

22 KOMMENTIT

    • Hyvin sanottu. Kertoo paljon meidän nykyisen valtiojohdon ja yhteiskunnan tilasta. Olen vakavissani miettinyt perheeni muuttamista Unkariin.

  1. Traditionaaliset katolilaiset pistää vielä vastaan. En oikein tiedä miten kyseiseen organisaatioon pitäisi suhtautua; kansa pitää vielä kiinni perinteisistä arvoistaan, mutta muuten koko katolilainen kirkko on ollut läpimätä jo vuosisatoja, ja viimeistään Vatikaani II:sta lähtien myynyt itsensä totaalisesti modernin maailman mädätykselle.

    • Usko on jokaisen henkilökohtainen asia. Eiköhän sieltä löydy tervettä protestantismia ja lutherilaisuutta aimo määrä l. sitä mitä itse kutsun aidoksi kristinuskoksi.

      Mutta kuten sanoin: jokaisen oma asia. Pirustakos sitä tietää, mitä jengi päidensä sisällä kelailee. Toiset uskovat tuonpuoleisessa odottavaan lottovoittoon, toiset elävät tässä ja nyt.

      • Mutta tokihan jokaisella kokonaisvaltaisella traditiolla on myös sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuutensa, vaikka se ei olennaisin olekaan. Itse pidän protestantteja ja luterilaisuutta kristinuskon kehnoimpana muotona, jolla ei ole syvyys ulottuvuutta lähes ollenkaan (harvoja mystikoita lukuunottamatta). Protestanttiset kristityt ovat myös laajin sionististen kristittyjen joukko. Raamatun kirjallista tulkintaa ja juutalaisten palvontaa. Tervein kristillisyyden ilmentymä on aina löytynyt mielestäni ortodoksisen kristinuskon parista, he ovat suhtautuneet myös pakanoihin kaikista parhaiten, ja mm. täällä Suomessa säilyttäneet ja ylläpitäneet kalevalaisia perinteitä etenkin Karjalassa, siinä missä luterilaisten ja katolilaisten valta on ollut hyvin tuhoisaa historian saatossa. Oli miten oli, niin Kristinusko edustaa kaikissa muodoissaan eurooppalaiselle sielulle vierasta seemiläistä hengellisyyttä, vaikka onkin historiansa saatossa yrittänyt assimiloida Euroopan pakanallista perinteitä ja tapoja itseensä.

        • Aitoon luterilaisuuteen kuuluu Martti Lutherin teoksen “Juutalaisista ja heidän valheistaan” lukeminen. Se on ladattavissa ilmaiseksi netistä pdf-muodussa. Suosittelen!

          • Joo, ei nyt pikku-Ismo oikein tiennyt mitä kirjoitteli tuossa. Isä-Mitrosta vissiinkiin tykkään. Kyllä se on juuri protestantismi, joka tekee pesäeron katolilaisiin ja muihin valekristittyihin.

            Luepa, Ismo, ihan huviksesi UT:n neljä ensimmäistä kirjaa eli ILOSANOMA. Siellä ei juutalaista pahemmin palvota.

            »Te [juutalaiset] olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.»
            Joh. 8:44

          • Luther oli kyllä antisemitisti, mutta nuo “aidot luterilaiset” ovat aina tainneet vähän hävetä tuota puolta mestarissaan. Sen sijaan etenkin nykypäivänä löytyy jos jonkin sortin juutalaistenpalvontajärjestöä luterilaisuuden parista, ja koko lafka on sellainen humanistinen projektitoimisto aidon kirkon sijaan.

          • [Vastaus käyttäjälle Pure]: Isä Mitro taitaa olla sosiaalidemokraatti, eli sellainen lumekommunisti; en pidä. Kokeile mieluummin Corneliu Codreanua, siinä oli aito ortodoksi!

            Uudessa Testamentissa on arvokasta sanomaa etenkin esoteeriset tulkittuna, sitä en kiellä. Jeesus Kristusta arvostan myös kovasti, vaikka Väinämöinen ja Odin onkin tärkeämpiä henkilökohtaisesti. Harmillista ettei kristityt ole koskaan olleet kovin hyviä seuraamaan nimellistä mestariaan.

  2. Täytyy vielä lisätä, että nuo perinteiset arvot ovat perusolemukseltaan läpeensä pakanallista, siinä missä “kristilliset arvot” ovat lähinnä päälle liimattua höttöä.

    • Tjaa, minä kun taas luulin että kymmeneen käskyyn perustuu meidän oikeuslaitoksemmekin melko pitkälti täällä sivistysmaissa…

      Millaisia ovat pakanalliset perusarvot? Voisitko hieman valaista meitä muita?

      • Ensimmäisessä olet oikeassa.

        Pakanallisina perusarvoina pidän mm. perheen, läheisten ja tätä laajemmin oman kansan/heimon kunnioittamista ja vaalimista, luonnonsuojelueetosta, esi-isien kunnioittamista, aidon sosiaalisen järjestyksen ja hierarkian kunnioittamista mammonanpalvonnan sijaan, miesten ja naisten välistä luonnollista harmoniaa jne. Löytyisihän näitä vielä iso kasa muitakin, mutta tässä selkeimmät.

    • Kolme nolointa ihmisryhmää Suomessa vapaavalintaisessa järjestyksessä: pakanat, Tuska-festareilla kävijät ja Flow-festareilla kävijät.

      Taitavat aika usein mennä kaksi tai jopa kaikki kolmekin noista päällekkäin. Noloa sakkia, kuten sanoin.

      • Nk. Uuspakanat ovat kyllä noloimmasta päästä mitä löytyy. Suosittelen Julius Evolaa ja Platonia kenelle tahansa aidosta pakanallisesta hengellisyydestä kiinnostuneelle. Vaikka tässä olenkin käyttänyt termiä pakana erottumaan kristinuskosta, niin vierastan termin käyttöä yleisemmin, koska se oli alunperin kristittyjen fanaatikkojen käyttämä, sivistymätöntä maalaista kuvaava halveksuva termi, jonka sijaan voisi käyttää pikemminkin termiä profaani/maallinen; ja luterilaiset ovat mestaristaan lähtien olleet tässä mielessä itse kaikista pahimpia “pakanoita”. Christ was a Heathen!

  3. Uskonnot ovat huuhaata. Luulisi että ihmiskunta jo olisi niin älykästä ettei noihin satuihin usko. Vaan eipä ole ja se kertookin jo älykkyyden alhaisesta tasosta.

    • Monenlaisiin höpöhommiin uskotaan: jumaluuksiin, horoskooppeihin, siionin viisaiden kirjoituksiin, arvottomien papereiden ostamiseen (EKP), kryptovaluuttoihin ja ties mihin. Uskontoa tyrkyttäville olen sanonut että ei kiinnosta keskustella välikäsien kanssa, mutta yhteydenottoja ei ole tullut.

      • Nyt on kuule 500€ kylpytakki päällä ja konjakkilasi kädessä takkatulen ääressä.

        • Reikäiset kalsarit ja Lidlin tarjousolut, siis. Ja itsekääritty Bonus-sätkä. Nauti siitä harmaasta betonieläintarhastasi irakilaisten, mannejen ja nekrujen seassa.

    • Kaikki vain tuppaa tapahtumaan juuri niinkuin Raamatussa, tai vaikka Vedoissa, on ilmoitettu. Jännää kun tätä sivustoa lukevia ei näytä lainkaan kiinnostavan keta juutalaiset ovat ja mistä he tulevat ja miksi he toimivat niin kuin toimivat. Ja mitä ehkä tuleman pitää. Kaikki se kerrotaan Raamatussa. Jos ei ole jumaltietoisuutta, eli käsitystä pyhästä absoluutista joka ilmaisee itsensä kultaisessa leikkauksessa, pyhissä intervalleissa ja inhimillisessä rakkaudessa ja uhrautuvaisuudessa ja jos ei ole tuhansien vuosien perspektiiviä niin kaikki taistelu on turhaa.

Comments are closed.