Koti Artikkelit Kansallinen Vastarinta palasi linjoille

Kansallinen Vastarinta palasi linjoille

32

Kuten lukijamme tietävät, Kansallinen Vastarinta on ollut huoltokatkolla. Nyt julkaisu on kuitenkin palannut linjoille, ja tulemme normalisoimaan artikkeli- sekä uutisvirtamme seuraavan parin päivän aikana. Kiitämme lukijoita kärsivällisyydestä.

Vuodenvaihteen tuntumassa verkkosivut alkoivat hidastua ja muuttua kankeammiksi lukijamäärämme kasvaessa. Kansallisen Vastarinnan lukijatilastot ovat olleet nousujohteisia siitä asti, kun moninkertaistimme uutisvirtamme keväällä 2018. Tammikuussa sivujen kestokyvyn raja tuli vastaan, joten sivut oli suljettava huoltotöitä varten. Parannuksilla pyrimme varmistamaan, että Kansallinen Vastarinta on vastaisuudessa huomattavasti käyttäjäystävällisempi, nopeampi ja vakaampi verkkojulkaisu.

Kuten olemme jo aiemmin uutisoineet, on sivujen hallinta siirretty Suomesta kokonaan ulkomailla asuvien suomea puhuvien kansallissosialistien vastuulle. Tästä huolimatta aiomme taata, että merkittävä osa sivuilla julkaistavista artikkeleista ja uutisista käsittelee nimenomaan Suomen sisäpolitiikkaa.

Käyttökatkon aikana Pohjoismainen Vastarintaliike lanseerasi myös englanninkieliset verkkosivut kansainväliselle yleisölle. Voit tutustua uusiin englanninkielisiin sivuihin osoitteessa: https://nordicresistancemovement.org/

Tulemme vastaamaan lukijoiden lähettämiin sähköposteihin tämän viikon aikana. Jollet ole saanut vastausta meille lähettämääsi sähköpostiin viikonloppuun mennessä, ole hyvä ja lähetä sähköpostiviestisi uudelleen osoitteeseen: vastarintaliike [at] vastarinta.com

Toimitus

32 KOMMENTIT

    • Nyt vaan viestiä kaikille vanhoille lukijoille, että sivut on jälleen luettavissa. Ja myös muille mainostaa.

    • Minäkin olin jo myrkytysoireissa kun lähinnä vain suomenuutiset.shit jokseenkin toimi.
      Vihdoinkin tarpeeksi puhdasta vettä. Magneettimedia toki antoi ensiapua ja elvytystä.
      En ole muuten kansallissosialisti, enkä täällä ennen kommentoinut, mutta luen kyllä, koska woke.

  1. Hieno uudistus nuo englanninkieliset sivut! Olinkin jo vähän kaivannut tuontyyppistä paikkaa johon tulee käännettynä kaikkien Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenmaiden jutut.

    Hyvä myös ettei siellä ole kommenttiosiota juttujen perässä, näihin kun tulee nykyään aikamoista sontaa välillä joiltain ihme kylähulluilta. Minusta tyhmät kommentit pilaavat sivujen yleisilmettä hieman, varsinkin kun artikkelit itsessään ovat niin siististi ja hyvin kirjoitettuja.

    • Kyllä. Varsinkin nuo trollit, jotka eivät tee mitään muuta kuin vittuilevat ja auo päätänsä muille (kuten se kymmenien nimimerkkien trolli). Olisiko mahdollista antaa bannia tuollaisille vajakeille?

  2. Tumblr poisti ne yhtäkkiä. Johtuen varmasti poliittisista syistä. Tumbrl:inkin omistaa jutku joten ei mikään ihme.

  3. Hieno juttu että sivusto saatiin takaisin, ja suomenkielisenä kun kerran suomalaisia olemme.

  4. Jeeeessss !!!! Päätin vielä kerran kokeilla linkkiä ja tadaa!!! Sivut auki! Kiitos siitä.

  5. meinas jo alkaa vituttaa, kun luulin että tämä oli tässä. ilokseni, näin ei ollutkaan. kiitos

  6. Aivan mahtavaa että sivut aukesivat. Ohimosuoni oli jo traagillisesti pullollaan oikean informaation puutteesta.
    Hienoa että tuli lontoon kieliset sivut, erinomainen lisä.

  7. Hyvä juttu. Vähän jo pari päivää ihmettelinkin mistä on kyse. Eteen päin!

  8. Kiitoksia. Filtterivapaata uutisointia tässä jo vähän kaivattiinkin.

  9. Ironia on vahva kun Suomesta lähteneet MATUT ovat ulkomailla pyörittämässä tätä sivustoa 😀 😀 😀

    • Vielä ironisempaa on se että antifasistit tarvitsivat poliisia avukseen Vastarintaliikkeen häätämisessä ja siitäkin huolimatta sivut ovat netissä eikä niitä saa suljettua antifasistit eikä antifasisteja suojelevat poliisitkaan.

      • Ei taida Suomalainen joka asuu ruotsissa kuitenkaan olla siellä luontaisessa elintilassaan, ja nojaudun tässä ihan teidän omiin oppeihinne. Joten matu kuin matu.

        • Kas kas, sanaleikkien kruunaamaton kuningas täällä taas hinttimäisesti lällättämässä valkoviinilasi kädessään.

          “Njäh njäh, TEIDÄN.. OMAT.. OPPINNE..! Apukoulu.. EI OLLA YLIOPISTOA NÄHTYKKÄÄ..Njäh njäh! xD XD xD”

          Hienoa kuitenkin että sinä halveksit kaikkia suomalaisia pelkän ammattikoulun käyneitä duunareita sekä köyhiä työttömiä. Se on aina niin mukavaa kun vasemmistolainen paljastaa täällä todelliset mielipiteensä pienituloisista joita se muualla väittää niin kovasti puolustavansa. xD Ironia on vahvaa ja silleen, humanisti. xD

        • Miksi kirjoitat suomalaisen isolla s:llä? Puhutko henkilöstä, jonka sukunimi on Suomalainen, vai etkö yksinkertaisesti tiedä, että kielet ja kansalaisuudet kirjoitetaan pienellä?

      • Onhan, jos se suomalainen asuu Suomen ulkopuolella. Se on ihan tekstikirjamääritelmä matusta jos asuu oman kansansa luontaisen asuinalueen eli kansallisvaltionsa ulkopuolella.

        • Voi huippuälykästä räkänokkaa… täällä haisevien suomalaisten keskellä älyään jakamassa, mutta kirjoja ei lueta, NYYH!

          No mitäs ajattelit tehdä asialle? Juokset pakoon kun tapaat kadulla vai?

          Niinhän te antifasistit aina vähän tuppaatte tekemään. xD

          • Miks mie pakoon luikkisin, en minä ole mikään ksenofoobikko joka “matuja” pelkäisi?

        • Matu = maahantunkeutuja aka neekeri/ählämi joka on tullut läpsyttelemään eurooppaan. Vastaavasti tortillanpurijoita voidaan pitää matuina Usassa.

          Suomalainen onkin ihan oudossa elinympäristössä kun menee ruotsiin eikö? Kävin viimeviikolla Haaparannassa ja kulttuurishokki oli valtava. Näky oli kuin Torniosta mutta kaikki oli ruotsiksi ja nuuskaa sai joka paikasta.

          • Anarkisti-hinttejä ei kiinnosta tosiasiat, vaan ainoastaan sanakikkailu kun ei niistä pikku narukäsi-nörteistä ole mihinkään radikaalimpaan toimintaan.

            Netissä yritetään saada onnettomia pikkuvoittoja joihinkin sananmuotoihin tarttumalla ja niistä loputtomiin vääntämällä. “mutta kun tehän sanoitte, mutta kun..” Ja sitten iso kasa huutonauruhymiöitä oikein paniikinomaisesti koko viestin loppuosa täyteen ja sitten vaan röyhkeästi huutamaan kuinka NATSIT TAAS SERVATTIIN, EHE EHE XD

            Sitten kun Odinit tulee hinttien leikkimökin oven taakse, valahtaa vellipaska punttiin ja jo soitellaan poliisia paikalle.

      • Joo. Ne kaikki suomalaiset rajojen ulkopuolella ovat menneet sinne alaikäisinä ilman papereita, iPhone Versacen nahkarotsin taskussa vaatien täyttä ylöspitoa, kansalaispalkkaa ja neljääkymmentä neitsyttä.

        Surkeita provoja. Siirry takaisin niihin minun ja Juhien sekä jälkikasvujemme uhkailuun, ne on jotenkin viihdyttävämpiä. xD.

        • Mut hei, ne on käyneet YLIOPISTON ja ON TULLUT KIRJOJA LUETTUA!

          Vain anarkisti voi tietää kaikesta kaiken koska se on ainut joka lukee niin paljon KIRJOJA.

          Vain kirjoista voi löytää totuuden. Elämänkokemuksella ei ole mitään merkitystä koska se on ristiriidassa KIRJOJEN täydellisen utopiamaailman kanssa!

          Pelkän ammattikoulun käynyt ei voi tietää mistään mitään koska se ei ole käynyt YLIOPISTOA eikä lukenut niin paljon KIRJOJA!

        • Ai oisko sulla muka ees jälkikasvua jota uhkailla? Mä kun olin siinä luulossa että sulta ammuttiin molemmat kivekset irti kun olit buurisodissa taistelemassa urhoollisesti afrikaanereita puolustamassa. Mutta olikos uhraukses sen arvoista, onko zef-kulttuuri sitä mitä kansallissosialismi tai sinä edustat?

  10. Hieno homma pitäkää lippu korkealla ja serverit muurien takana ettei pääse muodostumaan iljan kaltaista mielivaltaista noitavainoa

  11. Hyvä yllätys että tää homma taas toimii. Aloin luulla jo että tää sivusto kaadettu viranomaisten toimesta. Kiitos että saa lukea muutakin kuin yksipuolisia ip.lehtiä. upeeta mahtavaa

Comments are closed.