Koti Uutisia Kansalaispalaute lopetti “turvapaikanhakijoiden” työskentelyn päiväkodeissa

Kansalaispalaute lopetti “turvapaikanhakijoiden” työskentelyn päiväkodeissa

2

UK_paivakoti

Kolmessa Mikkelin päiväkodissa on ollut tilapäisinä vapaaehtoisina niin sanottuja turvapaikanhakijoita. Sanomalehti Länsi-Savon mukaan he toimivat tulkkausapuna ja tukena ulkoilu- ja ruokailutilanteissa.

Nyt kokeilu kuitenkin lopetettiin, sillä kansalaisilta tullut palaute oli kielteistä. Kaupunki sai runsaasti yhteydenottoja, joiden lähettäjät olivat huolissaan päiväkotien lasten turvallisuudesta.

“Halusimme säilyttää luottamuksen päiväkotien ja kotien välillä, että kaikilla perheillä on vastedeskin sellainen olo, että he voivat laittaa lapsensa turvallisin mielin päiväkotiin”, kertoi Mikkelin kasvatus- ja opetusjohtaja Seija Manninen.

Mannisen mukaan päiväkodit jatkavat yhteistyötä vastaanottokeskuksen kanssa, mutta toimintaa muutetaan siten, ettei se ole päivittäistä. “Vapaaehtoisina toimivat turvapaikanhakijat voivat käydä vastedeskin päiväkodeissa esimerkiksi tulkkausapuna, sillä tällaiselle tuelle on kova tarve”, Länsi-Savo kirjoittaa.

Lähde: Länsi-Savo

2 KOMMENTIT

  1. Hyvä esimerkki siitä, miten pienetkin teot voivat vaikuttaa. Palautteen antamisellakin on merkitystä.

  2. Jämsän Ylä-koulussa on englannin tunneilla mukana nuori turvapaikanhakija, kuka tietää vaikka olisi erittäin rutinoitunut päänkatkoja ja odottaa vaan käskyä aktivoitumiseen!
    Vastaanottokeskus on muuten koulusta katsoen tien toisella puolella.
    Keväällä suvakit hiljenee, se on varma!

Comments are closed.