Koti Uutisia Kotimaa Kannabiksen keittopuuhat johtivat räjähdykseen Helsingissä

Kannabiksen keittopuuhat johtivat räjähdykseen Helsingissä

8
Poliisin kuva räjähdyksessä tuhoutuneesta liedestä.

Helsingin Koirasaarentiellä sijaitsevassa asunnossa tapahtui räjähdys ilmeisesti kahden miehen yritettyä valmistaa kannabisöljyä keittiössä. Räjähdyksessä tuhoutui asunnon liesi sekä liesituuletin. Toinen miehistä kärsi tilanteessa palovammoja, ja toimitettiin sairaalaan toisen päätyessä suoraan poliisivankilaan.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomissarion Jari Nikonen kertoo Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa että ”Asuntoon tehdyssä kotietsinnässä löytyi kannabiskasvattamo. Asunnosta takavarikoitiin lisäksi muun muassa huumausaineita, ase ja tietoteknisiä laitteita.”

Poliisi epäilee kahta miestä sekä asunnon haltijaa huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. Ei siis ilmeisestikään vaaran aiheuttamisesta räjähdyksestä huolimatta, kun taas esimerkiksi Vastarintaliikkeen vuoden 2014 Porin vapputempaukseen osallistuneita aktiiveja epäiltiin pahoinpitelyn yrityksestä johtuen banderollin painoina käytetyistä muttereista, jotka olisivat pudotessaan ”voineet olla vaarallisia.”

Lähde: Helsingin Sanomat

8 KOMMENTIT

  1. Butaanin kanssa pitää olla varovainen… Eli ei polteta röökiä sen kanssa ensi kerralla.

  2. Sain vihdoin aiheutettua häädön naapurin narkkarille, joka poltteli sisällä pilveä ja se katku kantautui suoraan kämppääni. Lähtiessään narkki pisti narkkikavereidensa kanssa kämpän uuteen uskoon nyrkein ja potkuin, sohvat ym. jäivät postilaatikoille.

    • Ah, kerrostaloasumisen “ihanuutta”. Muuttakaa maalle, hyvät ihmiset: ei nekruja, irakilaisia, narkkeja, juoppoja jne.

      Voisit vielä varmuudeksi soittaa kytille tai laittaa vinkkiä että jättivät roinaa pihalle. Tosin me veronmaksajat joudumme kaiken maksamaan…

    • Hehe. Itsekin sain häädettyä yhden nistipariskunnan, jotka oli mun vanhan asunnon seinänaapureita. Ne tappeli, huudatti musiikkia yömyöhään, jätti koiransa yksin kämppään pitkäksi aikaa ja sitten se koira ulvo siellä, diilas pihassa ym narkkien normimenoa. Monta kertaa soitin poliisit, mutta ei poliiseja tuntunut hirveästi kiinnostavan. Kerran kun meni niin hermot menin oven taakse ja kun se ukko tuli avaan niin latasin turpaan. Lopulta sain ne perkeleet häädettyä.

      • Oikein. Hoitakaa itse tällaiset kaikki asiat. Poliisia ei kannata häiritä. Tulevat vielä hakemaan ilmoittajan pois! Sama koskee kerjääjiä, kaupustelijoita ym. saastaa.

      • Sama oli mulla, kyttiä ei tuntunut kiinnostavan, vuokranantajan puolelta sain hoidettua asian.

        • Jep, kytillä ei ole penniäkään kiinni hommassa, niin eihän niitä nappaa. Vuokranantajille tuollainen taas on kaikki kaikessa. Antaa poliisin keskittyä maahantunkeutujien kasseihin ja muuhun tärkeään, kuten “vihapuheeseen”…

  3. Se on toi arvopohja taas ollut ratkaisevassa asemassa.

Comments are closed.