Koti Uutisia Kotimaa Kaksikuukautisen vauvan kaltoinkohtelusta ei tuomioita

Kaksikuukautisen vauvan kaltoinkohtelusta ei tuomioita

2

Viime tammikuussa 21- ja 23-vuotiaat vanhemmat veivät tyttövauvansa Heinolan terveyskeskukseen terveysmurheiden takia. Vanhemmat kertoivat, että vauva ei syö ja hänen raajat nykivät. Lääkärin mukaan vammat olivat vakavia ja lapsi vietiinkin Päijät-Hämeen keskussairaalaan, josta siirrettiin vielä Helsingin Lastenklinikalle. 

Lastenklinikan lääkäri ilmoitti poliisille epäillyn pahoinpitelyn. Viikkoa ennen vauvan tuomista hoitoon, neuvolassa kaikki oli ollut hyvin. Lääkärien arvioiden mukaan lasta oli kuitenkin ennen hoitoon tuomista pahoinpidelty ainakin kerran, todennäköisesti useammin. Lapsi oli käytännössä hengenvaarassa, hänellä oli useita murtumia ja aivovaurio. Aivovaurioiden takia lapsen näkökyky ei ollut enää normaali. 

Kummatkin vanhemmat kiistävät syyllisyyden kaltoinkohteluun. Kumpikaan vanhemmista ei osannut kertoa, mistä vammat ovat johtuneet. Lapsen isovanhempia eli äidin vanhempia kuultiin oikeudessa todistajina. Heidän mukaansa lapseen ei ollut saanut kunnolla kontaktia ja lapsi oli oksennellut viikkoa ennen sairaalaan tuomista. 

Syyttäjä ei nosta syytteitä, koska riittävää näyttöä ei ole. Syyttäjä ei pysty myöskään todistamaan, onko pahoinpitelyn taustalla vauvan isä vai äiti. Lapsi sijoitettiin toiseen perheeseen. 

Lähde: Iltalehti

2 KOMMENTIT

  1. No ei tietenkään syytteitä. Suomalainen “oikeusvaltio” näyttää taas parastaan. Onko näiden vitun saastojen nimet selvillä?

Comments are closed.